5 kysymystä lastensuojelun tulevaisuudesta: Lea Pulkkinen

Juttusarjassa eri alojen ammattilaiset tekevät ajatusmatkan viiden vuoden päähän ja kertovat, miltä lastensuojelun maailma tuolloin näyttää heidän visioissaan, haaveissaan sekä toiveissaan.

Heräät viiden vuoden päästä ja lastensuojelutyö on nyt parempaa. Mikä on muuttunut? 

Vuonna 2028 on lastensuojelutyössä todettavissa selkeä painopisteen muutos kodin ulkopuolisesta sijoitustoiminnasta lasten hyvinvoinnin tukemiseen ennalta ehkäisevällä lastensuojelulla. Painopisteen muutos on tuottanut jo lyhyessä ajassa trendin

• lasten vähentyneestä sijoitustarpeesta kodin ulkopuolelle, mikä näkyy erityisesti yli 13-vuotiaiden sijoituksissa
• vähentyneistä sijoituspaikan vaihdoksista
• vähentyneistä nuorten rikollisjengeistä
• lasten ja nuorten kokeman hyvinvoinnin paranemisesta. 

Muutoksen toteutumista on seurattu systemaattisella raportoinnilla lasten ja nuorten hyvinvointikokemukset huomioon ottaen.
Tapahtunut muutos on tulosta seuraavasta:

1)     On verrattu ehkäisevään lastensuojeluun tehtyjen sijoitusten kustannuksia suhteessa lastensuojelutoimenpiteiden, kuten kodin ulkopuolelle sijoittamisen, päihdehuollon, rikosten ja epävakaan työllisyyden kustannuksiin. Ulkomailla tehtyjen arviointien tavoin jälkimmäisten kustannukset osoittautuivat yli kymmenkertaisiksi. 

2)     On ryhdytty määrätietoisesti toteuttamaan ehkäisevää lastensuojelua koskevaa lakia (8.7.2022/610, 3a§). Sen mukaan kunnan ja hyvinvointialueen tulee järjestää lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ehkäisevää lastensuojelua silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana. Ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. Ehkäisevää lastensuojelua on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.

3)     On aloitettu laaja, monitieteinen ja menetelmällisesti korkeatasoinen tutkimus ehkäisevien toimenpiteiden tarpeiden selvittelemiseksi. Tutkimuksessa lastensuojelutoimenpiteiden piiriin kuuluvista eri-ikäisistä lapsista ja nuorista on muodostettu edustavat otokset ja heille verrokkiryhmät niistä, jotka eivät kuulu lastensuojelutoimenpiteiden piiriin. Näiden lasten ja nuorten elämää seurataan retrospektiivisesti sekä viranomaisten dokumenttien varassa että lasten ja nuorten elämänhistorian kalenterilla. Tämä haastattelumenetelmä, jossa haastateltavina ovat sekä lapset ja nuoret itse että heidän lapsuuttaan tunteva omainen tai viranomainen, tuottaa tietoa elämän eri vaiheista syntymästä lähtien, perhetilanteesta, päivähoidosta, koulunkäynnistä, vaikeuksien ilmenemistä, tuen hakemisesta ja saamisesta sekä lastensuojeluviranomaisen ratkaisuista. Tutkimuksen yhteydessä tehdään myös kansainvälistä vertailua lastensuojelun periaatteista ja toimintatavoista, mikä on jo tähän mennessä paljastanut Suomessa useita lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttavia epäkohtia.

Painopisteen muutoksella on toteutettu lastensuojelulain tarkoitusta (1§) turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun painottamalla lapsen vanhempien ja muiden huoltajien ensisijaista vastuuta lapsen hyvinvoinnista (2§) siten kuin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/1983, täydennetty 2019) säädetään. Lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten tehtävänä on ollut tukea vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään tarjoamalla perheelle tarpeellista apua riittävän varhain.

Millaista työ lastensuojelun kentällä nyt on?

Lapsiperheiden kotipalvelu
Suomessa oli 1990-luvulle asti mahdollista saada lapsen syntymän jälkeen ja vanhempien sairastumisen tai muun kriittisen tilanteen takia kuntien järjestämää lapsiperheiden kotipalvelua. Taloudellisen laman aikaan tämä palvelu poistettiin perheiltä perusteluna vanhusten kotipalvelun lisääntynyt tarve hoivapaikkojen vähentämisen ja ikärakenteen muutoksen takia. Myös järjestöjen, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliiton palvelutoimintaa karsittiin kilpailulainsäädäntöön vedoten. Kotipalvelujen poistamisen seuraukset ovat olleet erittäin haitalliset. 

Kansainvälistä vertailukohtaa kotipalvelulle antaa esimerkiksi Hollannin malli, jossa kaikki uudet äidit saavat äitiyshoitajan, joka hoitaa ja tukee äitiä synnytyksen jälkeen 8–10 päivän ajan ja lääketieteellisistä syistä pitempäänkin. Äidin haavaompeleiden ynnä muun hoidon ohella äitiyshoitaja opastaa vauvan käsittelyssä, imettämisessä, kylvettämisessä ja pukemisessa. Hän voi myös hoitaa kotitöitä, kuten käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja hoitaa perheen muita lapsia. Hän tunnistaa mahdolliset oireet vauvalla, kuten keltaisuuden, ja äidillä, kuten merkit masennuksesta, ja ohjaa tarvittaessa hoitoon. Äitiyshoitajan kanssa voi puhua myös kielteisistä tunteista ja vaikeuksista vauvan hoidossa. Äitejä rohkaistaan avun pyytämiseen (ks. Acosta & Hutchison, 2017). Kulttuuristen ratkaisujen ominaispiirteitä kuvastaa se, että Ranskassa on tarjolla vauvojen yöhoitopalvelu, mikä tarkoittaa sitä, että yöhoitaja tulee illalla kotiin ja hoitaa vauvan yöllä ja tuo tarvittaessa vauvan äidille imetettäväksi. Kun vanhemmat saavat nukkua, he jaksavat paremmin hoitaa vanhemman ja muita tehtäviään. 

Suomessa kotipalvelun puutetta on yritetty paikata isyyslomilla synnytyksen yhteydessä. Hyvän tarkoituksen huono puoli on ollut se, että sekä äiti että isä saattavat olla yhtä avuttomia ja kokemattomia varsinkin ensimmäisen lapsen syntymän yhteydessä, ja apua ja tukea on vaikea saada pulmien ilmetessä.

Lapsiperheiden kotipalvelun saamisen mahdollisuus on palautettu ja kytketty osaksi ehkäisevää lastensuojelutyötä. Se tuottaa molemmille vanhemmille turvallisuuden tunnetta synnytyksen jälkeistä aikaa kohtaan. Kotipalvelulla vanhemmat ja lapset saavat tarvitsemaansa tukea ja sen yhteydessä kotipalvelun työntekijä voi nähdä varhaisen puuttumisen tarpeita, joihin vastaamalla voidaan ennalta ehkäistä ongelmien pahenemista. Työntekijöiden koulutus on järjestetty ammattikorkeakouluissa tätä tarkoitusta varten.

Biologisen perheen ja sijaisperheen tukeminen
Kotipalvelun järjestäminen on osa biologisten vanhempien tukitoimintaa, jossa käytännöllistä apua ja toimintamalleja tarjoamalla tuetaan vanhempia lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tarvittaessa vanhempia ohjataan saamaan asiantuntija-apua monialaiselta tiimiltä, jossa sosiaalityön asiantuntemuksen lisäksi on tarjolla ihmisen kehitystä tuntevien psykologien, vaikeita ongelmia hoitavien psykiatrien ja päihdetyöntekijöiden asiantuntemusta.

Lastensuojelutyössä on ollut ongelmana se, että on pitkitetty asioihin puuttumista ennen kuin vaikeudet ovat kasautuneet niin suuriksi, että kodin ulkopuolinen sijoitus on näyttänyt ainoalta tukitoimelta. Sijoituksen jälkeen biologisen perheen tukeminen on jäänyt puutteelliseksi ajatellen sitä tavoitetta, että lapsi voitaisiin palauttaa kotiin myöhemmässä vaiheessa. Palauttaminen on jäänyt suureksi osaksi riippumaan vanhempien toiveista eikä vanhempien edellytyksiä tarjota turvallinen kasvuympäristö ole perusteellisesti tutkittu. Monet kotiin paluusijoitukset ovat epäonnistuneet ja lapsi on sijoitettu jälleen, usein uuteen ympäristöön. Sama lapsi on voinut kokea jopa parikymmentä sijoitusta. Tämä on jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, että vastattaisiin rakkaudella lapsen psykologisista perustarpeista tärkeimpään, muihin kuulumisen tunteen tarpeeseen (ks. Pulkkinen, 2022, Deci & Ryan, 2000). 

Lapsen psykologisten tarpeiden ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen huomioonoton tuloksena on toimintatapoja kehitetty siihen suuntaan, että silloinkin jos lapsen sijoitus näyttää välttämättömältä, biologisen perheen tukemista jatketaan kahden vuoden ajan niin, että se pystyisi ottamaan lapsen takaisin ja tarjoamaan turvallisen kodin. Jos tässä ei onnistuta, niin lapsen sijoitus kodin ulkopuolelle katsotaan pysyväksi. Niitä juuria, joita sijaiskodissa kasvaa, ei voida ilman vahinkoa katkoa. Lapsen yhteyksiä biologisiin vanhempiin tulee kuitenkin edelleen ylläpitää ja kunnioittaa.

Biologisen perheen tukeminen on tarpeen myös siitä syystä, että sijoitetun lapsen tilalle voi pian syntyä toinen lapsi, jonka kasvuolot pitäisi turvata. Muutoin tapahtumat toistuvat.

Sijoituksen pysyvyyttä edistää myös lastensuojeluviranomaisen toiminta, jossa panostetaan sijaisvanhempien koulutukseen ja työnohjaukseen sekä tukemiseen lapsen mahdollisten sopeutumisongelmien ilmaannuttua. On kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota siihen, että ongelmia ei ratkota siirrolla toiseen sijaishoitoympäristöön tai sillä uhkailulla. Ne vaarantavat lapsen tasapainoista kehitystä. Sijaisperheen kanssa tehdään sopimus pysyvästä sijoituksesta, jonka noudattamiseen myös viranomaiset sitoutuvat tarpeellisin tukitoimin.  Samalla sijaisvanhempien huoltaja-asemaa suhteessa lapseen on selkeytetty ja vahvistettu.

Lasten edun valvonta
Päätösten lapsivaikutusten arviointia on tehtävä sekä Lapsen oikeuksien sopimuksen että Kansallisen lapsistrategian mukaan. Valtakunnallisella tasolla Lapsen oikeuksien sopimuksen seuranta on lapsiasiavaltuutetun tehtävä. Ehkäisevän lastensuojelutyön painotus on nostanut esiin sen, että lastensuojeluviranomaisesta on tullut lasten edun valvoja hyvinvointialueiden ja kuntien päätöksenteossa. Tämä tehtävä on osoitettu lastensuojeluviranomaisten toteuttavaksi lapsiasiavaltuutetun johdolla. 

Epäkohtia on paljon ja työ on vasta alussa, mutta etenemissuunta on selkeytynyt. Tehtävän täyttäminen vaatii erikoistumiskoulutusta, jossa ihmisen kehitystä koskeva tieto on mukana keskeisenä tietoaineksena.

Lasten kuormittumisen vähentäminen
Lastensuojelulaki ei aikaisemmin sisältänyt lasten kuormittumisen näkökulmaa, mikä olisi estänyt määrittelemästä varhaiskasvatuslaissa (2018) päiväkotipäivän maksimipituudeksi 10 tuntia eli 50 tuntia viikossa. Kun tähän lisätään vielä kuljetukset, niin vuorokauden 24 tunnista liki puolet saattoi kulua kodin ulkopuolella. Lapsen pitäisi kuitenkin nukkua noin puolet vuorokaudesta ja saada olla perheensä parissa. Käytännössä lapselle ei jäänyt muuta aikaa kotonaan kuin kiireiset kotiintulo- ja nukkumaan käymisen ja heräämisen ajat. Lasten stressiä osoittava kortisolitaso ei ehtinyt palautua ennen uutta lähtöä päiväkotiin.

Toinen lasten kuormittumista aiheuttava tekijä tulee vanhempien epätyypillisistä työajoista, minkä takia lapsille on järjestetty vuorohoitoa, joka voi olla jopa 70 tuntia viikossa. Vuorohoitoa ei tunneta esimerkiksi Hollannissa ja Britanniassa. Tutkimusten mukaan vanhempien työpäivän pituudella ja ajoituksella on yhteyttä lasten hyvinvointiin. Suomalaiset vanhemmat ovat myös Euroopan keskitasoon verrattuna kuormittuneempia kuin muut, mikä heijastuu heidän jaksamiseensa vanhempana.

Lastensuojelulain korjaus kiinnitti huomiota lasten päiväkotipäivän pituuteen ja ajoitukseen.

Lasten yksin jättämisen vähentäminen vanhempien työajoilla ja eheytetyllä koulupäivällä
Suomessa lastensuojelulaki ei ole suojannut lapsia yksin jättämiseltä toisin kuin joissakin muissa maissa, joissa tällainen laki koskee kaikkia alle 12-vuotiaita. Yksin jättämistä on torjuttu esimerkiksi Tanskassa niin, että työnantajilla on velvollisuus osoittaa pienten lasten vanhemmille työvuoroja siten, että ne tekevät mahdolliseksi lapsista huolehtimisen. Ruotsissa puolestaan on ollut jo vuosikymmeniä koulun yhteydessä iltapäiväkoti koululaisille. Suomessa edettiin tähän suuntaan, mutta valtion tukema aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistä koskeva laki (2004) ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille ja erityistä tukea tarvitseville luokkatasosta riippumatta sekä harrastamisen Suomen malli (2023), eivät olleet kuntia velvoittavia. 

Lastensuojelulain muutos, jossa kiinnitetään huomiota lasten kuormittumiseen ja yksin jättämiseen, on johtanut siihen, että työssä käyvien vanhempien työn ajoitus lapsista huolehtimisen turvaamiseksi on tullut mukaan työmarkkinakeskusteluihin. On ymmärretty, että kyse ei ole vanhempien työvuoroeduista, vaan kyse on lapsinäkökulmasta, lapsen ja samalla yhteiskuntamme hyvinvoinnista ja vanhempien ensisijaisesta vastuusta lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä (LOS, 1991, art. 18) ja julkisen vallan tehtävästä tukea perheen mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi (Perustuslaki 731/1999, 19.3§).

Samalla on 2000-luvun alussa ideoitu eheytetyn koulupäivän malli pystytty toteuttamaan. Oppilaat voivat luokkatasosta riippumatta olla koulun tiloissa kello 7 ja 17 välisenä aikana ohjatun sekä omatoimisen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä laadukkaasti järjestetyn harrastustoiminnan parissa. Lasten ohjauksesta on tullut osa ehkäisevää lastensuojelutyötä.

Lastensuojelun ehkäisevän työn piiriin on tullut käytänteiden valvonta lasten hyvinvoinnin kannalta. Lastensuojeluviranomaiset ovat lasten edun valvojia suhteessa työmarkkinalaitokseen.

Loma-aikojen tuki
Koululaisilla on enemmän lomaa kuin vanhemmilla on lomaa työstään. Tämä on aiheuttanut perheille vaikeuksia lapsista huolehtimisessa. Monet lapset ovat joutuneet olemaan paljon yksin loma-aikoinaan, tai jos vanhemmat ovat pystyneet järjestämään loma-aikansa eri ajankohtina, niin lapset eivät ole saaneet kokea perheen yhteistä loma-aikaa.

Eheytetyn koulupäivän malliin sisältyvää toimintaa on kuitenkin ryhdytty jatkamaan myös loma-aikana, joten loma-aikojen tuki on järjestynyt perheille. Lapset saavat olla tuttujen ohjaajien ja tovereiden kanssa sekä saavat tarvittavat ruokailupalvelut vanhempien ollessa työssä. Loma-aikojen tuki on ehkäisevää lastensuojelutyötä. 

Laki, joka kieltää lasten yksin jättämisen, velvoittaa työnantajia järjestämään lasten vanhemmille työvuoroja siten, että ne tekevät mahdolliseksi lapsista huolehtimisen.

Ihmisen kehitystä koskevan tietotason nostaminen
Ihmisen kehitystä koskevaa tietoa on paljon, ei vain lapsuudesta ja kouluiästä, vaan myös nuoruudesta, meistä aikuisista itsestämme ja vanhenemisesta (ks. Pulkkinen, Ahonen & Ruoppila, 2023). Sen pitäisi olla yleisesti jaettua perustietoa ihmisestä, niin kuin meillä on luonnontietokin. Eikä sen tarve koske vain lasten vanhempia ja psykologeja: sosiaalityöntekijät, opettajat, lääkärit, juristit, päätöksentekijät ja monet muut tarvitsisivat paljon enemmän ihmistietoa, kuin mitä kapea-alaisiin tutkintoihin mahdutetaan.

Kansakoululaitoksen ja opettajankoulutuksen kehittäjä Uno Cygnaeus ehdotti jo 160 vuotta sitten, YK:n lapsen oikeuksien sopimusta vastaten, että koulu (valtiovalta) tukisi vanhempia kasvatustehtävässä, mutta oppikoulumiehenä tunnettu Snellman torjui sen. Hän luotti kodin ja perheen kasvattavaan voimaan. Cygnaeuksen havaitsema tarve kansan keskuudessa oli kuitenkin sinnikkäästi olemassa. 1980-luvulla saatiin suurella ponnistuksella aikaan peruskoulun 9. luokalla pakollinen perhe- ja kuluttajakasvatus, mutta opetushallitus lakkautti sen v. 1994, koska kotitalousopettajat eivät pystyneet kilpailemaan oppitunneista muiden aineiden opettajien kanssa. Vanhemmuuden tiedollinen tukeminen on ollut neuvoloiden tehtävänä, mutta muun muassa kustannussyistä sitä on karsittu sen sijaan, että olisi laajennettu lääketieteellistä näkökulmaa täydentävillä näkökulmilla.

Ehdotukseni ratkaisuksi ihmistiedon tason nostamiseen on ollut se, että yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa rakennetaan lastensuojelulain edellyttämää ehkäisevää työtä tukeva tieteellisesti auktorisoitu ihmistietoa koskeva avoin tietopankki. Tutkimustieto ihmisen kehityksestä ja siihen vaikuttavista neuropsykologisista ja ympäristötekijöistä sikiöaikana, varhaislapsuudessa, keskilapsuudessa, nuoruudessa, aikuisuudessa ja iäkkäänä on suuresti lisääntynyt. Sen tunteminen edistää sekä tavanomaisen kehityksen tukemista että erityistä tukea tarvitsevien parissa toimimista. Tietopankin rakentaminen on lähtenyt hyvin käyntiin.

Millaista lastensuojelutyö on sinun näkökulmastasi/sinun työssäsi?

Tutkijana olen seurannut tiiviisti sekä lainsäädännön kehitystä että tutkimusta, joka on versonut uudesta, lapsilähtöisestä ajattelutavasta ehkäisevässä lastensuojelussa. 

Olen myös osallistunut ihmistietoa koskevan tietopankin suunnitteluun ja rakentamiseen.  Olemme aloittaneet tietopankin kokoamisesta erityisesti nuorille ihmisille, jotka suunnittelevat perhettä ja saavat lapsia. Tämä tieto on tietenkin hyödyllistä kaikille perheiden kanssa toimiville ja lasten toimintaan osallistuville. 

Lisäksi olen osallistunut kasvatuspaneelin toimintaan. Sen tehtävänä on arvioida kasvatuksen ja koulutuksen nykytilannetta ja suuntia. Koulutus 2.0 tulee koskemaan pieneneviä ikäluokkia, joissa jokainen yksilö on kullan arvoinen yhteiskunnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Professori Gert Biesta (2018) on arvostellut sitä, että koulutusta pidetään vain välineenä esimerkiksi taloudellisen kilpailukyvyn parantamisessa tai yhteiskunnallisten ongelmien, kuten köyhyyden ja epätasa-arvon, poistamisessa. Tällöin saatetaan sivuuttaa olennaisia kysymyksiä, kuten se, miksi koulu on ylipäätään olemassa. Hänen mukaansa hyvä koulutus sisältää 1) tietojen ja taitojen välittämistä (qualification), yhteiskunnan jäsenyyteen kasvattamista (socialisation) ja yksilöllisten vahvuuksien tukemista (subjectification). Se tukee luonteen kasvatusta kohti kypsää aikuisuutta ja itsenäistä ajattelua. 

On pohdittava kasvatuksen rakentumista lapsuudesta alkaen yhteistoiminnassa vanhempien tai tapauksesta riippuen laillisten huoltajien kanssa. Samoin on pohdittava lapsuuden laatua ja sille ominaista kehitystä ja oppimista, opettajakeskeisestä oppimisen kiirehtimisestä pidättäytymistä varhaisvuosina, monipuolisuutta, kuten taiteiden asemaa opetuksessa ja opettajankoulutuksessa, yläkoulun rakenneongelmia suhteessa murrosikäisten tarpeisiin, ammatilliseen koulutukseen saattelemista ja siellä opiskelua, lukion merkitystä nuoruusiän identiteetin etsimisen kannalta ja sen torjumista, että lukio valjastetaan kolmannen asteen opiskelijavalintojen palvelukseen. 

Peruskoulu-uudistuksen jälkeen 50 vuotta sitten ei ole käyty yhtä laajaa ja monialaista kasvatus- ja koulutuskeskustelua kuin, mikä tällä hetkellä on vallalla.

Miten työ palvelee asiakkaita?

Ehkäisevän työ asiakkaita ovat kaikki kunnan lapset, nykyiset ja tulevat. Ehkäisevä työ pyrkii turvaamaan pieneneville ikäluokille tasapainoisen lapsuuden niin, että he aikanaan pystyisivät ottamaan vastaan tästä yhteiskunnasta huolenpidon ja sen kehittämisen

Mitä askeleita otettiin 5 vuotta sitten, jotta tämä parempi lastensuojelutyön maailma alkoi tulla mahdolliseksi?

Työ alkoi ehkäisevän lastensuojelun käsitteen avaamisesta ja sen tuomien vastuiden selvittelystä. Siitä seuranneita toimenpiteitä on kuvattu edellä. Viisi vuotta on lyhyt aika, mutta sen aikana suuntaa on pystytty selkeyttämään ja joitakin merkittäviä askeleita on jo saavutettukin sekä lainsäädännön että toimintakäytänteiden muuttamisen ansiosta. 

Henkilöstön koulutukselliset kysymykset ovat edelleen keskeisiä, sillä ehkäisevä lastensuotyö vaatii uudenlaista tietoperustaa ja tiivistä yhteistyötä lapsen kehitystä tuntevien asiantuntijoiden, kuten psykologien ja psykiatrien, kanssa. Lastensuojelusta ehkäisevä lastensuojelu mukaan lukien on tullut yksi valtion rahoittaman erikoistumiskoulutuksen alueista.

Merkittävä tuki muutoksille syntyi lastensuojelun työntekijöiden aseman parantamisella. Kun perhehoidon palkkiot, kulukorvaukset, harrastusrahat ja perheelle annettava tuki olivat aikaisemmin eri kunnissa erisuuruisia, niin nämä on yhtenäistetty työn tasa-arvoisen kunnioittamisen osoittamiseksi. Lastensuojelutyöntekijöiden palkkausta ja työnohjausta on parannettu ja heidän mahdollisuuttaan uudistua työtehtävissä on kohennettu hallitulla tehtävien kierrolla, joka ei vaaranna asiakastyön periaatteellista jatkuvuutta. 

Asiakaslähtöisyys on työssä vahvasti etusijalla, jolloin aikoja, jolloin mitään palveluja ei saa, ei ole, eikä asiakkaita siirretä ”luukulta luukulle”. Erityistä huomiota on kiinnitetty siihen, että jokaisella sijoitetulla nuorella on luotettava aikuinen, joka ei tee häntä koskevia ratkaisuja, vaan on tukihenkilönä myös elämän siirtymävaiheissa. Kansainvälisen mallin mukaan, tukihenkilötoimintaa organisoidaan myös vapaaehtoisista, joiden työtä lastensuojeluviranomaiset tukevat. 

Lähteet:

Acosta, R. M. & Hutchison, K. (2017). Maailman onnellisimmat lapset: Kasvatus hollantilaisittain. Helsinki: Siltala.

Biesta, G. (2018). The duty to resist. Redefining the basics for today’s schools. Teoksessa M. Matthes, L. Pulkkinen, C. Clouder & B. Heys (toim.), Improving the quality of childhood in Europe  (vol. 7, s. 18–32). Bryssel: The Alliance for Childhood European Network Group. Avoin tieto: www.allianceforchildhood.eu/publications

Deci, E. L. & Ryan, R. M. (2000). The “what” and “why” of goal pursuits: Human needs and the self-determination of behavior. Psychological Inquiry, 11(4), 227–268.

LOS. (1991). Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimus. https://www.unicef.fi/tyomme/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-sopimus/lapsen-oikeuksien-sopimuksen-koko-teksti/

Pulkkinen, L. (2022). Lapsen hyvinvointi alkaa kodista. Jyväskylä: PS-kustannus.

Pulkkinen, L. (2022). Tutkijan omakuva. Helsinki: Teos

Pulkkinen, L., Ahonen, T. & Ruoppila, I. (toim.) (2023). Ihmisen psykologinen kehitys. 10. uudistettu painos. Jyväskylä: PS-kustannus.