5 kysymystä lastensuojelun tulevaisuudesta: Terhi Kotilainen

5 kysymystä lastensuojelun tulevaisuudesta -juttusarjassa eri alojen ammattilaiset tekevät ajatusmatkan viiden vuoden päähän ja kertovat, miltä lastensuojelun maailma tuolloin näyttää heidän visioissaan, haaveissaan sekä toiveissaan. 

Olet 5 vuoden päässä lastensuojelun tulevaisuudessa. Mikä on muuttunut? 

Yhteiskunnassa on herätty huomaamaan, ettei yksilö- ja oirekeskeisyys pelasta maailmaa. On painettu jarrua ja vihelletty peli poikki. Tämän seurauksena on laajasti laskeuduttu ylivireydestä ja yltiöpäisestä suorittamisesta rauhallisempaan olemisen ja toiminnan tapaan eli traumateorian termein ilmaistuna sietoikkunaan. Tällöin olemme optimissa, hyvässä vireystilassa ja koemme olevamme turvassa, jolloin pystymme arvioimaan eri vaihtoehtoja laaja-alaisesti ja moninäkökulmaisesti ja tekemään viisaita päätöksiä tältä pohjalta. Vuorovaikutussuhteissa maltamme kuulla ja kuunnella emmekä lähde toimimaan salamannopeasti ja reaktiivisesti yllykkeen kohdattuamme. Tämä kaikki on lisännyt yhteiskuntarauhaa ja aitoja yhdessä toimimisen mahdollisuuksia kaikilla yhteiskunnan tasoilla niin sosiaali- ja terveydenhuollossa kuin koulu- ja sivistystoimessakin.

On oivallettu, että yhteistoiminnallinen, avoimen dialoginen ja systeeminen työskentelyote on hyvinvoinnin avain. Systeeminen työmalli on laajasti käytössä lastensuojelussa ja yhteistyökumppaneilla. Osaaminen on syventynyt ja laajentunut ja STM ja THL tukevat työotteen jatkuvaa kouluttamista (myös syventäviä jatkokoulutuksia) ja hyödyntävät siitä kertynyttä tutkimus- ja kokemustietoa valtakunnallisesti. Sen lisäksi traumainformoitu ajattelu ja työote on läpäissyt palvelurakenteet ja helpottanut avunsaantia ja lisännyt ymmärrystä kaikilla yhteiskuntarakenteiden tasoilla. Sosiaalityön eettiset arvot ja ammattietiikka on kirkkaana keskiössä, niin että sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ihmisarvoja ja lapsi- ja perhekeskeisyyttä on mahdollista toteuttaa työssä. Lapsille, nuorille ja perheille pystytään tarjoamaan oikea-aikaisesti heidän tarvitsemiaan palveluita. Tämä lisää myös työntekijöiden pysyvyyttä ja hyvinvointia ja tuottaa perheille psyykkisen jatkuvuuden tuomaa turvallisuuden tunnetta, kun tuttujen työntekijöiden kanssa on helppoa asioida vaikeissakin tilanteissa.

Palveluiden suunnittelussa ja palveluverkkojen rakentamisessa on hyödynnetty esimerkiksi Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlan tekemiä tutkimuksia muun muassa lapsiperheköyhyydestä. Poliittiset päättäjät ovat heränneet arvostamaan perheiden tukemista yhteiskunnan tärkeimpänä tulevaisuusresurssina. Yhteiskuntarakenteissa osataan kohdata erilaisia eli hyvin monenlaisia perheitä: ydinperhe ei ole ainoa perhemuoto ja perinteiset sukupuolittuneet käsitykset on päivitetty nykyaikaisiksi. Lisäksi on ymmärretty, että lapset ovat tietoisia esimerkiksi perheen taloustilanteesta, ja kun vähävaraisuus määrittää lasten osallisuutta ja näkyy vertaissuhteissakin, asiaa on ryhdytty korjaamaan voimallisesti. Jokaisella lapsella ja nuorella on harrastus tai mielekästä tekemistä niin että hän kokee olevansa osa jotain yhteisöä. Vanhempien huonovointisuus vaikuttaa lapsiin, olipa se sitten somaattista, psyykkistä tai sosiaalista. Heille tarjotaan tarvitsemaansa apua ajoissa elämänkriiseissä sekä päihde- ja mielenterveysongelmissa. On tärkeää auttaa vanhempia, jotta he voivat toimia lämpiminä, empaattisina ja kannattelevina hoivaajina lapsilleen.

Vanhempien on mahdollista saada perheterapeuttisia käyntejä tai muuta heitä hyödyttävää työskentelyä jo raskausaikana ja tätä on mahdollista jatkaa lastenneuvolan yhteydessä lapsen syntymän jälkeen ilman että palveluita tarvitsee lähteä hakemaan kauempaa. Myöhemmin perheterapeuttista työskentelyä on tarjolla esikoulun ja koulun yhteydessä tai oppilashuollossa sujuvasti ja joustavasti. Tai jossain muussa paikassa, jossa avun saamisen kynnys olisi mahdollisimman matala. On herätty tukemaan perheenjäsenten välisiä vuorovaikutussuhteita sen sijaan että poikkeava nähtäisiin ainoastaan yksilön oireina.

Auttamisen tavat on siis uudistettu. Tässä taustatyötä on tehnyt esimerkiksi työelämäprofessori Mika Niemelä tutkimusryhmineen ja pilottihankkeineen, joissa on lähdetty kokoamaan palvelut perheen ympärille sujuvasti toimivia verkostoja rakentaen. Tämä on auttanut saamaan ylisukupolvisia trauma- ja päihdeketjuja poikki. Perheresilienssiä vahvistetaan kaikissa lasten, nuorten ja perheiden palveluissa, joissa on käytössä lyhyitä, keskipitkiä ja pitkiä hoito- ja tukimahdollisuuksia. Lyhyesti sanottuna pirstaleisiin ja kaoottisiin palvelurakenteisiin on luoto selkeyttä ja hyvin toimivia yhteistyörakenteita.

Työntekijöillä on riittävästi aikaa ja rauha tehdä työtä. Heillä on helposti tarvitsemaansa tukea tarjolla niin esihenkilöiltä kuin muutenkin: perehdytystä, työnohjausta, kouluttautumismahdollisuuksia ja toimiva työterveyshuolto. Jokaisella on työtila, jossa voi tavata myös perhettä. Tapaamistiloja tai puhelinkoppia ei tarvitse varata erikseen. Myös etätyön tekeminen on mahdollista. Tietojärjestelmät toimivat ja keskustelevat keskenään. Palkkaus on kohdillaan tai ainakin menossa oikeampaan suuntaan. Lastensuojelutyön arvostus ja pitovoima on kasvanut. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on sujuvaa ja järjestelmästä löytyy aikoja yhteisiin keskusteluihin ja neuvotteluihin. Toimijat tuntevat toisensa ja toistensa työn.

Millaista työ lastensuojelun kentällä nyt on? 

Työntekijät nauttivat, kun saavat hyödyntää osaamistaan ja asiantuntijuuttaan. Heillä on riittävästi aikaa tavata lapsia, nuoria ja perheitä. Työ on alkanut näyttäytyä kiinnostavana, monipuolisena ja riittävän tuettuna niin että tekijöitä kentälle löytyy vaivattomasti – työpaikoista voi syntyä jopa kilpailua! Tietyissä tehtävissä on lakisääteiset aikarajat niin kuin tähänkin saakka, mutta niissä on helpompi pysyä, kun työmäärä on kohtuullinen. Haastavia tilanteita ehtii pohtia ja työstää työparin, esihenkilön tai tarvittaessa muiden ammattilaisten kanssa. Perheet suhtautuvat pääsääntöisesti luottavaisesti heille tarjottuihin palveluihin ja tuttuihin työntekijöihin. Työssä on mahdollisuus kehittää itseään ja omaa osaamistaan, mutta työpäivän jälkeen jaksaa tehdä muitakin asioita, kun energiaa ja empatiavarantoa jää muuhunkin elämään.

Tämän lisäksi yhteistyösuhteet toimivat eri toimijoiden kesken. Puhutaan enemmän yhteistä kieltä, yhteinen ymmärrys on lisääntynyt ja toimiminen samansuuntaisesti helpottunut ja vakiintunut. Toisaalta joskus asioista voidaan olla eri mieltäkin, mutta moninäkökulmaisuus ei kaada yhteistyörakenteita, kun hyvässä vireystilassa on helpompaa kuulla myös omasta ajattelusta poikkeavia näkökulmia ja oppia näin uutta.

Millaista lastensuojelutyö on sinun näkökulmastasi/sinun työssäsi?

Toimin perheterapeuttina systeemisen lastensuojelun tiimissä ja työnohjaajan tiimejä. Tarjoan lyhyempää ja pidempää perhe- ja paripsykoterapiatyöskentelyä. Viiden vuoden kuluttua soteuudistus on järjestänyt rakenteita ja resursseja hyvällä tavalla niin että tämänhetkiset suurimmat haasteet on selätetty. Hyvä työyhteys välittyy lastensuojelutiimeistä myös perheterapeutille ja työnohjaajalle. Yhteisissä tapaamisissa on innostunut henki ja energiaa riittää läsnä oleviin kohtaamisiin, kehittämiseen ja moninäkökulmaiseen pohditaan. Luovia ratkaisuja löytyy ja niitä on mahdollista tehdä. Perheet hyötyvät, kun saavat heidän tarpeisiinsa sopivaa apua ajoissa.

 
Miten työ palvelee asiakkaita?

Asiakkaat kokevat tulevansa kuulluiksi ja he saavat apua oikea-aikaisesti eikä vasta silloin kun ongelmat ovat hallitsemattomia. He saavat sellaista apua, jota kokevat tarvitsevansa ja josta he hyötyvät. Luottamus palvelujärjestelmän toimivuuteen heijastuu positiivisesti myös asiakkaiden ja työntekijöiden välisiin suhteisiin ja lisää asiakkaiden hyvinvointia. Asiakkaiden oma toimijuus vahvistuu ja heille rakentuu verkostoja, jotka kannattelevat vaikeissa elämäntilanteissa. Lapset ja nuoret tulevat kuulluiksi ja arvostetuiksi samoin kuin heidän vanhempansakin. Tilanteet helpottuvat nopeammin ja tarvittaessa perheille tarjotaan perhekuntoutusta tai koko perheen sijoittamista tai tiivistä tukea kotiin. Apu voi olla myös konkreettista; siivousta ja ruoanlaittoa. Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollistetaan ainakin yksi hänen toivomansa harrastus. Tämä vahvistaa oman arvon tuntoa ja yhteisöön kuulumisen tunnetta. Kenenkään ei myöskään tarvitse mennä nukkumaan nälkäisenä tai peläten sitä mitä seuraavaksi kotona tapahtuu.

 
Mitä askeleita otettiin 5 vuotta sitten, jotta tämä parempi lastensuojelutyön maailma alkoi tulla mahdolliseksi?

Tätä on sivuttukin jo ensimmäisen kysymyksen yhteydessä. Mutta laajasti on siis mahdollistettu traumainformoidun työotteen ja systeemisen työmallin koulutukset kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollon tasoilla niin, että ne ovat vakiintuneet tai vakiintumassa yhteisiksi toimintatavoiksi. Kun puhutaan enemmän yhteistä kieltä, yhteinen toimijuus löytyy ja eri suuntiin tempoileminen vähenee. Tämä tuo myös kustannussäästöjä, eli siksi tähän kannattaisi panostaa olipa hallitusohjelma minkä tahansa puolueiden yhteistoimintaa – viime kädessä kuitenkin poliittiset päättäjät luovat ne puitteet, jonka varaan yhteiskunnan tarjoamia palveluita rakennetaan. Vastakkainasettelusta tulisi päästä yhteiseen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintanäkymään – toivottavasti soteuudistuksessa voidaan pysähtyä näiden tärkeiden kysymysten äärelle ja rakentaa kaikki ihmiset kohtaavaa palvelujärjestelmää, jonka keskiössä on läsnä oleva, kiireetön kohtaaminen. Se ei vie yhtään sen enempää aikaa kuin kiireisenä kohtaamiseen käytetty aika, mutta kokemus saadusta palvelusta on toisenlainen. Siksi esimerkiksi palautetietoinen työote dialogisena työkaluna syventäisi kohtaamisten merkityksiä ja opettaisi meitä kaikkia toimimaan parhaana omana itsenämme kohtaamisen hetkissä. Tämän hetken kohtaamiset rakentavat tulevaisuutta: jos asiakas kokee kohtaamisen hyvänä ja auttavana, hän todennäköisesti pystyy hakemaan apua uudelleenkin sitä tarvitessaan. Pienet askeleet ovat tärkeitä ja ilman niitä ei synny parempaa tulevaisuutta. Meitä kaikkia tarvitaan työskentelemään lasten, nuorten ja perheiden puolella.