Anna hyvän kiertää: Jaana Kivistön terveiset Mia Salmelalle

Ihmiset ja ilmiöt | Jaana Kivistö | 8.5.2024

Jaa artikkeli

Anna hyvän kiertää on juttusarja, jossa toinen ammattilainen kehuu ja kiittää ammattilaista, joka on tehnyt hänen työpäivästään paremman aiemmin tai ajankohtaisesti.

 

 

Kuka olen?

Olen sosiaalityöntekijä ja perhepsykoterapeutti. Sosiaalityöntekijänä aloitin Helsingin kaupungilla ensin kesätöissä kesällä 1996 ja tammikuussa 1997 menin tekemään ”lyhyttä” sijaisuutta Lassilan toimipisteeseen silloiseen toimeentulotuen yksikköön. Niinhän siinä kävi, että sille tielle jäin. Opinnot tein loppuun työn ohessa ja myöhemmin opiskelin perheterapeutiksi. Terapeutin työ on jatkuvaa oppimista ja viime vuosina olen täydentänyt opintojani vakauttavalla perheterapialla ja EMDR-opinnoilla.

Helsingissä olin pitkään sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa niin avo- kuin sijaishuollossakin sekä työskentelin nuorten kanssa, joilla oli rikos- ja päihdeongelmia.

Vantaalle siirryin vuonna 2015 ensin esimieheksi Nuorten psykososiaalisiin palveluihin ja muutaman vuoden päästä palasin lastensuojeluun. Työskentelen perheterapeuttina Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella lastensuojelussa liittyen systeemiseen työotteeseen. Työskentelen niin tiimien, verkostojen kuin myös asiakkaiden kanssa sekä olen yksi meidän systeemisen työotteen kouluttajista.

 

 

Ketä haluan kehua ja miksi?

Ennen kehuja halua kiittää omaa kehujaani. Olen kiitollinen, otettu ja liikuttunutkin siitä, että sain kutsun Jarmo Saloselta, jota todella arvostan ja häneltä olen oppinut paljon vuosien varrella, Kiitos!

Itse haluan ehdottomasti kehua johtavaa sosiaalityöntekijää Mia Salmelaa. Työvuosia kun on jo paljon, on myös paljon työntekijöitä, joita voisi kehua, mutta oli kuitenkin selvää, että Mia on se, jota haluan kehua.

Mian olen tutustunut tullessani Vantaalle töihin ja kun siirryin lastensuojeluun. Ensimmäisen kerran olemme kohdanneet keväällä 2019. Mia oli silloin vielä sosiaalityöntekijä yhdessä Idän tiimissä. Alusta saakka Mian kanssa on ollut helppo tehdä töitä, tuntuu, että yhteistyö on sujunut jopa ilman sanoja. Mia myös otti minut perheterapeuttina helposti mukaan tiimiin ja työskentelyyn asiakkaiden kanssa. Alussa teimme yhteistyötä asiakkaiden kanssa ja nyt kun Mia on johtavana, olen hänen tiiminsä perheterapeuttina, joka tarkoittaa ette teemme paljon yhdessä töitä.

 

Alusta saakka Mian vahva tapa olla läsnä, kunnioittava asenne ihmisiä niin asiakkaita kuin nyt myös omia alaisiaan kohtaan on itseeni tehnyt vaikutuksen. Mia työskentelee hyvin systeemisesti, huomioiden lapsen perheen ja verkoston. Mia on äärettömän tasa-arvoisesti ja aidosti mukana tapaamisissa. Hän tuo itsensä asiakkaille ja työntekijöilleen unohtamatta kuitenkaan sitä, että hän on ammattilainen ja esimies. Se ei aina ole helppoa, mutta Mialta se sujuu kuin luonnostaan. Nyt kun Mia on myös systeemisen työotteen kouluttaja, nämä samat asiat näkyvät hänen tavassaan kouluttaa. Siinä, miten hän asettuu myös kouluttajana suhteeseen, miten hän kertoo omista kokemuksistaan sekä hyvistä että huonoista ja on läsnä. Tämäkin on asia, jonka Mia tekee taidolla, hän osaa ottaa vaikeita asioita esille lempeän määrätietoisesti, niin, että keskustelua voidaan jatkaa ja edetä. Mialla on myös paljon osaamista ja tietoa esimerkiksi nepsy-asioissa ja intoa kehittää asioita, on se sitten Apotin käyttöä tai systeeminen työote. Kun systeemistä työotetta laajennettiin vuonna 2019 lastensuojelussa, Mia on ollut yksi niistä innokkaista oppijoista, jotka ottivat systeemisyyden vastaan ja kouluttajan näkökulmasta, hän on yksi niistä työntekijöistä, joihin on voinut tukeutua, kun kaikki ei ihan ole sujunut.

Jos jollain sanoilla kuvaisin Miaa niin se on aito ja läsnä oleva, jonka myötä hänen kanssa on helppo tulla toimeen. Ekstrakiitos menee myös Mian Elviira-koiralle, joka lempeän tyynesti tuo meille karvakorvien kaipaajille iloa päiviin.


Mistä on kyse?

Haluamme nostaa valokeilaan ammattilaisia, jotka teoillaan, toiminnallaan, puheellaan, uusilla keksinnöillään, opettamistaidoillaan, hiljaisella tiedollaan tai vuorovaikutus- ja kohtaamisosaamisellaan tekevät lastensuojelusta parempaa, ja kiittää heitä.

Jaana Kivistö

Sosiaalityöntekijä ja perhepsykoterapeutti