Anna hyvän kiertää: Marjo Alatalon terveiset Veera Vettenrannalle

Anna hyvän kiertää on juttusarja, jossa toinen ammattilainen kehuu ja kiittää ammattilaista, joka on tehnyt hänen työpäivästään paremman aiemmin tai ajankohtaisesti.

Kuka olen?

Olen 53-vuotias laillistettu sosiaalityöntekijä ja erikoisosiaalityöntekijä lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoistumisalalta. Olen tehnyt lähestulkoon koko työurani Helsingin lastensuojelussa. Ensin sosiaalityöntekijänä ja johtavana sosiaalityöntekijänä avohuollossa Haagan ja Malminkartanon alueilla ja tämän jälkeen muutaman vuoden ajan vastaanottoperhetoiminnassa sekä perhekuntoutusyksikön päällikkönä.

Aina ammatillisen taipaleeni alkumetreiltä asti olen innostunut kehittämisestä. Minulle on ollut intuitiivista pyrkiä katsomaan käytänteitä kriittisesti ja ideoida uudenlaisia ratkaisuja. Eräs takavuosien kollega tokaisikin kerran johtoryhmässä, kaikella kollegiaalisella lämmöllä, että Marjo se kehittäisi vaikka ratapölkkyä! Luontevana jatkumona asiakastyön ja palveluiden parissa kuluneille työvuosilleni ovatkin nykyiset asiantuntija- ja kehittämistehtävät, joiden parissa olen ollut viimeiset noin 5 vuotta. Suurin intohimoni ja työurani kantavin punainen lanka on lastensuojelun ja lapsiperhepalvelujen tutkimusperustaisuuden vahvistaminen. Tunnen olevani hyvässä ammatillisessa paikassa ja etuoikeutettu saadessani tehdä töitä tutkimuksen ja käytännön leikkauspisteessä.

Ketä haluan kehua ja miksi? 

Tärkeä osa näiden vuosien minulle antamaa, jakamattoman arvokkaiden kokemusten kirjoa ovat kaikki ne Helsingin lastensuojelussa eri tehtävissä työskentelevät kollegat ja esihenkilöt, joiden kanssa olen saanut ja saan yhä jakaa tämän merkitykselliseksi kokemani työn. Haluisin kehua ja lämpimästi kiittää heistä jokaista! 

Asiantuntijatehtävissä saan suureksi ilokseni yhä tehdä täysillä töitä laadukkaamman lastensuojelun eteen. Minun tehtäväni yhdessä monen muun kanssa on mahdollistaa sitä, että minua lahjakkaammat upeat lastensuojelun ja lapsiperhepalvelujen ammattilaiset saavat loistaa, yltää päivittäin parhaaseensa. Että he saavat tehdä sen, mitä parhaiten osaavat ja mistä he pitävät. Auttaa, tukea, kuntouttaa ja hoitaa. Kohdata. Suojella lasta. 

Usein tuodaan esiin lastensuojelutyön kuormittavuutta ja tuskaillaan työntekijöiden suurta vaihtuvuutta. Vähemmän kerrotaan tarinoita niistä ammattilaisista, jotka tekevät pitkiä ansioituneita työuria lastensuojelussa ja nauttivat työstään sen kaikkine moniulotteisine, osaamisen rajoja tämän tästä koettelevine ja tunteiden vuoristoradalle heittävine piirteineen. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia, johtavia sosiaalityöntekijöitä ja johtavia ohjaajia, lastenkodin johtajia, sairaanhoitajia, psykologeja, psykoterapeutteja. Ja niin edelleen. 

Tämän  juttusarjan idean mukaisesti olen valinnut yhden heistä perusteellisempien kehujeni kohteeksi. 

Haluan kehua johtava sosiaalityöntekijä Veera Vettenrantaa, joka on loistava esimerkki sitoutuneesta, työssä oppimisesta ja ammatillisesta kehittymisestä innostuneesta , asiakastyössä viihtyvästä lastensuojelun sosiaalityöntekijästä.

Olen tutustunut Veeraan jo vuoden 2008 alussa aloittaessani silloisen Kaarelan toimipisteen Malminkartanon sosiaali- ja perhetyön tiimin johtavana sosiaalityöntekijänä. Kaikki tuolloisen tiimin jäsenet ovat huikeita ammattilaisia ja mahtavia persoonia! He kantavat aivan erityistä paikkaa ammatillisissa muistoissani. Jaoimme yhdessä monia melkoista venymistä vaatineita tiukkoja paikkoja. 

Aluksi haluan mainita Veeran ensiluokkaiset, uuteen esihenkilöön vaikutuksen tehneet työyhteisö- ja alaistaidot. Ensimmäisenä työpäivänä uuden tiimin esihenkilöä odotti työpöydälle asetellut muutama paketti kuvioituja nenäliinoja, rauhoittavaa teetä ja designmuki. Pian ovesta kurkkasi Veera punainen tukka leiskuen ja korot kopisten. Taisipa kuulua Veeralle tunnusomaista tarttuvaa nauruakin. Ilmeni, että Veera oli organisoinut nämä ajatuksella valikoidut tuliaiset. Hän mainitsi, sarkastisesti, arvelevansa, että tulisin tarvitsemaan sekä niin nessuja kuin rauhoittavaa teetä. Eikä hän ihan väärässä tokikaan ollut. Veera myös kertoi, vastaanpanemattoman vilpittömästi toivottavansa minut tervetulleeksi. Ja luottavansa minuun. Veeran työyhteisötaidot ja avoimuus työyhteisön jäsenenä tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen siinä hetkessä ja kerta toisensa jälkeen Malminkartanon tiimissä vierähtäneiden noin viiden yhteisen vuoden aikana. Teimme sosiaalityötä tiiviinä, asiakasasioita yhdessä runsaasti reflektoivana viiden sosiaalityöntekijän ja yhden johtavan sosiaalityöntekijän joukkueena. Yksi Veeran vahvuuksista oli  luoda tiimiin keskinäistä luottamusta ja kollegiaalista kunnioitusta omalla esimerkillään ja toimintatavoillaan. 

Toinen Veerassa arvostamani ja maininnan arvoinen ominaisuus on Veeran rohkeus ja ammatillista luovuutta vaativa heittäytymiskyky. Sitä tarvittiin esimerkiksi silloin, kun tiimimme asiakaslapsi kaapattiin ulkomaille keskellä kuuminta heinäkuun hellejaksoa kesälomani aikaan. Iltapäivälehtiä hajamielisesti silmäillessäni en yhdistänyt kaappauksesta kertovia lööppejä omaan työhöni, eikä minulla ollut aavistusta siitä, että Veera oli parhaillaan täyttä päätä selvittämässä ministeriöistä lapsikaappaustilanteen hoitamisessa vaadittavia asioita ja tilaamassa lentolippuja. 

Kun palasin pitkältä lomaltani töihin, oli lapsi jo turvassa ja Veera lapsen ja työparinsa kanssa matkalla takaisin Suomeen. Hengästyn vieläkin muistellessani Veeran kertomusta jännittäviä vaiheita riittämiin sisältäneestä reissusta! Ajattelin, ja sanoinkin Veeralle, että tuosta ei moni sosiaalityöntekijä olisi noin suvereenisti selvinnyt! Veeran pistämättömät ongelmanratkaisutaidot ja paineensietokyky tekivät vaikutuksen. On tärkeää huomioida, että tuolloin vastaavanlaisen tilanteen hoitamiseen ei ollut niin Suomessa, kuin muissakaan Euroopan maissa selkeitä ohjeita. Tilanteen hoitaminen kunnialla vaati roppakaupalla neuvokkuutta ja pelkäämättömyyttä!

Ja sitähän Veeralla riitti. Yhdessä taivuimme Veeran ja muun tiimin kanssa monelle mutkalle lapsen edun ja suojelun niin vaatiessa. Joskus jopa hieman ”ohjekirjaakin” luovasti lukien. En tiedä, pitääkö minun olla entisenä esihenkilönä ylpeä vai nolo esimerkiksi siitä kerrasta, jolloin ns. katsoin pois, kun Veera ratkaisi nuoren laitoksesta toiseen siirtämiseen liittyneet käytännön ongelmat tarttumalla rattiin. Myöhemmin havaitsimme, että tuo muutaman tunnin yhteinen matka oli jopa yksi käänteentekevistä työskentelyn vaiheista tuolloin huonosti voineen nuoren elämänpolulla. Asioista ehdittiin puhua syvällisemmin. Ja autostereoita luukuttaa. 

Kolmanneksi haluan mainita minulle epäröimättömänä näyttäytyneen sitoutuneisuuden ja palon asiakastyötä ja siinä kehittymistä kohtaan. Jo tuolloin Veeran erityistä vahvuusaluetta olivat nuoret. Nuorten kanssa työskennellessä Veera oli elementissään ja hänen luontainen lahjakkuutensa sosiaalityöntekijänä pääsi esiin. Arvostin esihenkilönä kovasti myös sitä, ettei Veeralle ollut ongelma tunnistaa vähemmän vahvoja osa-alueita omassa osaamisessaan. Ja hakea niihin esihenkilön ja kollegan ohjausta. 

Ajattelin Malminkartanon aikoihin, että kun Veera hankkii lisää sekä työ- ja elämänkokemusta ja kehittää metodista ammatillista osaamistaan, hän tulee olemaan aivan ässä sosiaalityöntekijä. Kun pitkän tauon jälkeen noin kaksi vuotta sitten kohtasin Veeran vasta valittuna TOIVO-tiimin johtavana sosiaalityöntekijänä saatoin tyytyväisenä todeta ennustukseni osuneen oikeaan! Veeran ura lastensuojelun sosiaalityöntekijänä oli ollut nousujohteinen, ammatilliseen paloon oli yhdistynyt vahvaa vuosien saatossa karttuneen työkokemuksen mukanaan tuomaa jäsentynyttä osaamista unohtamatta tietoista pyrkimystä tutkimusperusteisen menetelmällisen osaamisen haltuun ottamiseen. Veera on jo vuosien ajan ollut ansioitunut lapsikeskeisen, systeemisen ja suhdeperustaisen sosiaalityön työotteen edistäjä ja soveltaja. 

Nyt Veera johtaa tuloksekkaasti vakavasti rikoksilla, päihteillä ja väkivallalla oireilevien nuorten sosiaalityöhön erikoistunutta TOIVO-lastensuojelun sosiaalityön tiimiä. Kun muistelen yhteisiä kokemuksiamme minun ja Veeran työurien varrelta, en voisi kuvitella napimpaa osumaa Veeran ammatilliselle polulle. Nyt Veera saa joka päivä tiiminsä kanssa käyttää omia vahvuuksiaan, ja tehdä lastensuojelusta parempaa. Kiitos Veera jaetuista ikimuistoisista hetkistä lastensuojelun parissa.

Mistä on kyse?

Haluamme nostaa valokeilaan ammattilaisia, jotka teoillaan, toiminnallaan, puheellaan, uusilla keksinnöillään, opettamistaidoillaan, hiljaisella tiedollaan tai vuorovaikutus- ja kohtaamisosaamisellaan tekevät lastensuojelusta parempaa, ja kiittää heitä.