Anna hyvän kiertää: Veera Vettenrannan terveiset Sanna Teirolle

Anna hyvän kiertää on juttusarja, jossa toinen ammattilainen kehuu ja kiittää ammattilaista, joka on tehnyt hänen työpäivästään paremman aiemmin tai ajankohtaisesti.

Kuka olen?

Olen työskennellyt Helsingin lastensuojelussa erilaisissa sosiaalityön tehtävissä vuodesta 2008 lähtien. Tätä ennen hain kokemusta mm. Vantaan ja Helsingin aikuissosiaalityöstä, sairaalan sosiaatyöntekijän tehtävistä sekä Kuntaliiton kehittämisestä. Lisäksi ihan vain harrastuksena olen tehnyt keikkoja sosiaalipäivystykseen, se kun nyt vaan on oikeasti kivaa. Tällä hetkellä olen johtavana sosiaalityöntekijänä Toivossa, joka on Helsingin lastensuojelun keskitetty yksikkö vakavasti rikoksilla, käytöksellä ja päihteillä oireilevien nuorten sosiaalityölle ja kuntouttaville palveluille.

Opiskeluaikoinani muistan ihmetelleeni, miksi yliopiston opetushenkilökunta muistutteli meitä sosiaalityön pääaineopiskelijoita siitä, että me emme valmistu vain sosiaalityöntekijöiksi, vaan valtiotieteiden maistereiksi eikä meidän ole pakko siis jäädä tekemään sosiaalityötä, vaan voisimme sijoittua monenlaisiin akateemisiin tehtäviin. Keskustelusta jäi itselleni tunne siitä, että sosiaalityö olisi jotain vähemmän kuin akateemisesti laadukasta työtä. Ikään kuin sosiaalityöntekijät tyytyisivät työhön, jota kenenkään ei olisi pakko tehdä.

Nuorelle intohimoiselle sosiaalityöntekijälle olikin arvokasta päästä töihin Helsingin lastensuojeluun, jossa oli suuri organisaatio täynnä kokeneita ja edelleen sosiaalityöstä innostuneita kollegoja. Vuosien saatossa olen tavannut paljon sosiaalityön ammattilaisia, joita olen ihaillut ja joiden osaamisesta olen pyrkinyt ottamaan itsekin oppia. 

Ketä haluan kehua ja miksi?

Tänään haluan kiittää Sanna Teiroa, jonka kanssa olen työskennellyt erilaisista rooleista käsin kutakuinkin koko lastensuojelu-urani ajan. Jos itse olen ollut sosiaalityöntekijänä, erityissosiaalityöntekijänä ja johtavana sosiaalityöntekijänä, niin Sanna on toiminut sosiaalityöntekijänä, johtavana sosiaalityöntekijänä, lastensuojelun avohuollon päällikön viran sijaisena, systeemisen työotteen kouluttajana ja työnohjaajana.

Kun mietin, ketä sosiaalityön ammattilaista haluaisin kehua ja kiittää, ajatukseni palasivat kerta toisensa jälkeen Sannaan. Ja kun yritin miettiä, milloin olen ensimmäisen kerran tavannut Sannan, en muistanut. Hän vain tuntuu aina olleen läsnä. Ja siinä se ydin ehkä onkin: Sannan läsnäolo on jotakin aivan huikeaa. Sannalla on ilmiömäinen taito olla tilanteessa juuri siinä hetkessä, juuri niiden ihmisten ja asioiden kanssa, jotka ovat käsittelyn kohteena. Olen niin monesti kuunnellut muiden kehuvan Sannaa ja hänen kykyään pitää siitä kuuluisasta punaisesta langasta kiinni – ja joka kerta olen yhtynyt tähän näkemykseen. Kun olin Nuorten vastaanoton erityissosiaalityöntekijänä, usein osastojen ohjaajat huokasivat helpotuksesta kuullessaan, että nuoren vastuusosiaalityöntekijä on Sanna. He rentoutuivat silmin nähden, koska heilläkin oli turvallinen olo tietäessään, että hommat hoituvat ja asioita käsitellään rauhassa, dialogisesti ja johdonmukaisesti.

Päällikön viransijaisena toimiessaan Sanna oli minun esihenkilöni esihenkilö – ja silti minulle ja muille sosiaalityöntekijöille läsnä arjessa. Siellä Sanna istui Vuosaaren (ja muiden yksiköiden) lastensuojelun työtiloissa tekemässä hommiaan ja kärsivällisesti vastaili sosiaalityöntekijöiden kyselyihin. Marjo Alatalo viittasi omassa tekstissään siihen, että persoonaani kuuluu intohimoisuuden mukanaan tuomaa lievähköä (?) rajattomuutta ja joskus innostus ruokkii luovia menetelmiä yli kaupungin pysy-ohjeiden. Muistan ikuisesti, kuinka menin innoissani argumentoimaan Sannalle uutta ideaani siitä, miten voisimme tavoittaa nuoria asiakkaitamme paremmin ja saada ehkä vaikuttavuuttakin lisää. Sanna kuunteli ystävällinen ilme kasvoillaan ja lausui lämpimällä äänellä kaksi napakkaa sanaa: ”Veera – perustehtävä”. Tätä seurasi harvinainen tilanne, jolloin olin kerrankin sanaton ja kirjaimellisesti tunsin, kuinka palikat liikkuivat uuteen asentoon päässäni. Väitän, että kenen tahansa muun lausumana nämä sanat olisivat ruokkineet intoani perustella lisää, mutta tässä tämä Sannan kuuluisa läsnäolo teki tehtävänsä: tiesin, että hän oli kuullut minut. Ei vain sanani, vaan todellisen tarkoitukseni. Hän oli kuullut minut, arvioinut ehdotukseni ja ohjannut minut priorisoimaan siinä hetkessä kriittiset työtehtäväni.

Sannassa on upeaa karismaa, joka loistaa erityisesti silloin, kun hän kouluttaa. Hän osaa luoda ilmapiirin, joka on arvostava, turvallinen ja houkuttelee uusiin oivalluksiin. Erityisesti nautin hänen tavastaan säädellä tunneilmapiiriä empatian, lämmön, terävän analyyttisyyden ja huumorin keinoin. Tätä samaa hän toki hyödyntää myös muissa kohtaamisissa, on kyse sitten asiakastapaamisesta, verkostoneuvottelusta, työnohjauksesta tai ryhmän johtamisesta. Sanna on myös välitön ja konstailematon. Omaa vahvaa tulkintaani on, että koska hänellä on niin ilmiömäinen taito asettaa sanansa kauniisti aiheesta riippumatta, hän on pelkäämätön ottamaan asioita esille ja puhumaan niistä suoraan. Aitous, lämpö, suoruus, arvostavuus ja rauha luovat turvallisuuden tunnetta, on tilanne mikä hyvänsä.

Kunnioitan valtavasti kaikkia sosiaalityön ammattilaisia, jotka pystyvät säilyttämään innostuksen tätä alaa kohtaan työvuosien ja kokemuksen kertyessä. Sanna on tästä erinomainen esimerkki. Hän on kouluttautunut suunnitelmallisesti ja sinnikkäästi lisää, jakaa tietoaan ja osaamistaan kollegoille ja koko organisaatiolle, uskoo mahdollisuuksiin muutoksien keskellä ja nauttii edelleen asiakastyöstä. Vaikka itsekin alan olemaan keitetty kaiken makuisissa lastensuojelun liemissä enkä enää ole kovinkaan vihreä, niin edelleen tulee kinkkisiä tilanteita vastaan, jolloin en tiedä, mistä päästä pitäisi lähteä solmuja aukomaan. Silloin yritän kysyä itseltäni: MST – Mitä Sanna tekisi? Sen jälkeen voin rauhallisesti hymyillä ja todeta, että kyllä tämäkin tästä jotenkin järjestyy, kunhan jaksamme käydä dialogia ja keskittyä olennaiseen.

Mistä on kyse?

Haluamme nostaa valokeilaan ammattilaisia, jotka teoillaan, toiminnallaan, puheellaan, uusilla keksinnöillään, opettamistaidoillaan, hiljaisella tiedollaan tai vuorovaikutus- ja kohtaamisosaamisellaan tekevät lastensuojelusta parempaa, ja kiittää heitä.