Laatua lastensuojelun avohuollon päätöksentekoon

Avohuollon tukitoimien valinnan yhteydessä olisi tarpeen keskustella enemmän siitä, miksi juuri tietyn tukitoimen ajateltiin soveltuvan asiakkaalle ja mitkä kaikki eri tekijät johtivat valintaan.

Vilkkain keskustelu lastensuojelusta liittyy usein sijaishuoltoon tai ennaltaehkäisyyn. Tähän väliin mahtuu merkittävä osa-alue eli lastensuojelun avohuolto sekä avohuollon tukitoimet, joiden äärelle olisi tarpeen pysähtyä.

Tarkastelen kollegoideni kanssa Turun, Itä-Suomen ja Helsingin yliopiston yhteisessä yliopistotasoisen tutkimuksen valtionavustuksen saaneessa VALITSIJA-hankkeessa (2023–2025) muun muassa sitä, millaista tietoa sosiaalityöntekijät hyödyntävät avohuollon tukitoimien valinnassa ja päätöksenteossa sekä miten he voivat käyttää harkintavaltaansa. Hankkeessa tuotetaan myös suoraan asiakastyöhön hyödynnettävää tietoa siitä, miten voidaan tukea laadukkaan päätöksenteon toteutumista avohuollossa.

Päätöksenteko lastensuojelussa on haastavaa ja altis virheille

Päätöksentekoa on tutkittu runsaasti eri tieteenaloilla ja eri näkökulmista. Tutkimuksissa on havaittu, että sosiaalityöntekijän päätöksiin saattavat vaikuttaa esimerkiksi asiakkaan etninen tausta, työntekijän ikä, yhteiskunnan poliittinen ilmapiiri sekä sosiaalityöntekijän ennakkokäsitys siitä, mitä erilaisista vaihtoehdoista voi seurata. Lisäksi päätöksentekoon vaikuttaa se, millaisessa organisaatiossa sosiaalityöntekijä työskentelee. Oman lisänsä päätöksentekoon tuovat muun muassa mahdollinen asianosaisten vastustus, osin kohtuuttomat odotukset lastensuojelun vaikutuksia kohtaan sekä työolojen toistuvat muutokset, kuten henkilöstön vaihtuvuus.

Lastensuojelua voidaankin kuvailla kompleksiseksi toimintaympäristöksi, jossa päätöksenteko on vaikeaa ja perustuu usein rajalliseen tietoon. Arviointiosaaminen ja päätöksenteko on monin paikoin laadukasta, mutta myös asiakasturvallisuutta heikentäviä tekijöitä on havaittu. Virheet lastensuojelussa ovat väistämättömiä, mutta niitä voidaan pyrkiä minimoimaan esimerkiksi virhetietoisella johtamisella.

Onko riittävälle reflektoinnille organisaatioissa mahdollisuuksia?

Mikäli organisaatiossa sallitaan virheet ja niihin suhtaudutaan mahdollisuutena oppia yhdessä, laadukkaalle päätöksenteolle on hyvät mahdollisuudet. Mutta jos tapana on lähinnä etsiä syyllisiä, tilanne on päinvastainen. Riittävän turvallinen työyhteisö mahdollistaa yhdessä reflektoinnin ja päätöksentekoon liittyvien ajatusvääristymien ja perusteettomien työtapojen tunnistamisen, mikä lisää asiakasturvallisuutta.

Oma kokemukseni lastensuojelun asiakastyöstä on se, että reflektointi on liian usein pinnallista ja nopeatempoista. Esimerkiksi tunteiden rooli asiakastyössä on tiedostettu, mutta toistaiseksi tunteiden vaikutusta päätöksentekoon ei riittävästi käsitellä ja pääpaino on niin sanotulla tunteiden tuulettamisella kahvihuoneessa asiakastapaamisen jälkeen. Reflektoinnin äärelle pysähtyminen jää liian usein kiireen jalkoihin.

Avohuollon tukitoimien valinnan yhteydessä olisi tarpeen keskustella enemmän siitä, miksi juuri tietyn tukitoimen ajateltiin soveltuvan asiakkaalle ja mitkä kaikki eri tekijät johtivat valintaan. Turvallisen työyhteisön merkki on, jos keskustelussa sallitaan myös eriävät mielipiteet ja otetaan tarkasteluun aidosti kaikki eri vaihtoehdot.

Avohuollon laatua ei ole todistettu

Jokainen lastensuojelussa työskennellyt tietää, että työllä saadaan aikaan hyvää. Ongelma on, ettei se riitä. Olisi uskottavampaa väittää lastensuojelua vaikuttavaksi, jos väitteen tueksi olisi saatavilla koostettua dataa. Ylipäänsä koko sosiaaliala hyötyisi siitä, että käytännön työtä ja vaikutuksia olisi selkeämmin sanoitettu auki.

Koska päätöksenteon eri vaiheiden läpikäynti tapahtuu usein sosiaalityöntekijän omissa ajatuksissa, asiakkaalle ja yhteistyökumppaneille työskentely voi näyttäytyä jopa epäloogisena, suljettujen seinien sisällä tapahtuvana toiminta. Tämä aiheuttaa epäluottamusta eri toimijoiden välille. Lisäksi julkisessa puheessa lastensuojelua on helppo nimittää mielivaltaiseksi, jos itse osaltamme luomme sellaisen käsityksen.

Ongelmallista avohuollon tukitoimien kohdalla on se, että niistä ei ole juurikaan vaikuttavuustietoa. Tietoa tukitoimien hyödyistä ja vaikutuksista kyllä kasautuu sosiaalityöntekijöille, mutta tätä kentällä olevaa tärkeää tietoa ei koosteta minnekään. Miten siis tulevaisuudessa aiotaan vastata hyvinvointialueisiin kohdistuviin säästöpaineisiin, kun päätöksiin tarvittava tieto on puutteellista? Millä perusteella avohuollon tukitoimiin kohdistuvat leikkaukset tehdään?

Tutkimustietoa päätöksenteon tueksi

Lastensuojelun avohuollon päätöksenteon ja tukitoimien laadun parantaminen on tutkijoiden ja asiakastyön ammattilaisten yhteinen tehtävä. Organisaatioissa tulisi systemaattisesti kerätä tietoa tukitoimien aikaansaamista vaikutuksista asiakkaiden hyvinvoinnissa, jotta sosiaalityöntekijät voisivat perustaa tukitoimivalintojaan vankemmalle pohjalle. Tämä ei poista vaikuttavuustutkimuksen tarvetta, vaan toimii arvokkaana osana kokonaisuutta, jolla rakennetaan ja vahvistetaan avohuollon ohjelmateoriaa.

Toivon, että etenkin sosiaalityön johtajat seuraisivat aktiivisesti alan tutkimuksia ja pyytäisivät tutkijoita mukaan yhteistyöhön. On ennen kaikkea asiakkaiden edun mukaista, että niin asiakastyötä kuin asiakastyön reunaehtoihin kohdistuvia päätöksiä johdetaan vahvasti tutkittuun tietoon nojautuen.

Kirjallisuus

Jaakola, Anne-Mari, & Pösö, Tarja (2022) Lapsen tilanteen arvioiminen lastensuojelussa: analyysia asiakasturvallisuuden ja laadun näkökulmasta. Janus (Jyväskylä, Finland), 30(4), 359–375. https://doi.org/10.30668/janus.114926

Munro, Eileen (2019) Decision‐making under Uncertainty in Child Protection: Creating a Just and Learning Culture. Child & Family Social Work 24, nro 1 (2019): 123–30. https://doi.org/10.1111/cfs.12589

Storhaug Skårstad, Anita (2023) The Decision-Making Ecology of Child Welfare Emergency Placements. Children and Youth Services Review 155: 107195-. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2023.107195

Turney, Danielle & Ruch, Gillian (2023) The contribution of reflective practice to developing professional judgement and decision-making knowledge and skills. Teoksessa Brian J. Taylor, John Fluke, Graham, J. Christopher, Emily Keddell, Campbell Killick, Aron Shlonsky, & Andrew Whittaker (toim.) The Sage Handbook of Decision Making, Assessment and Risk in Social Work. Lontoo: Sage, 482-492.