Lapseen kohdistuvasta välittömän vaaran epäilystä käynnistyvä tietotyö

Välittömän vaaran arviointi tulee sosiaalityöntekijän tehtäväksi, kun lapseen tai nuoreen kohdistuu hänen terveyttään ja hyvinvointiaan välittömästi uhkaavia asioita tai hän itse omalla toiminnallaan välittömästi vaarantaa itsensä.

Kiireellisen sijoituksen arvioinnin käynnistymisen pisteenä on viranomaisen tai yksityishenkilön tekemä lastensuojeluilmoitus, mutta myös lapsi itse tai perheenjäsenet voivat pyytää lastensuojelun apua ja puuttumista erilaisiin vaikeisiin tilanteisiin. Kiireellisen sijoituksen hetkellä arvioidaan lapsen tilanne ja siinä esiin tuleva lapseen kohdistuva välitön vaara. Välitön vaara on lastensuojelulaissa asetettu ehto kiireelliselle sijoitukselle. Lapseen kohdistuvan välittömän vaaran arvioiminen ja siitä mahdollisesti seuraava kiireellisen sijoittamisen päätös on lähtökohtaisesti yksi lastensuojelun vaativimmista tehtävistä. Olen tutkinut väitöskirjassani kiireellisen sijoituksen päätöksentekoa vuoden ajan viidellä eri sosiaaliasemalla seuraten läheltä sosiaalityöntekijän työtä. Havainnoin sosiaaliasemilla ja kotikäynneillä sosiaalityöntekijöiden kiireellisen sijoittamisen päätöksentekoa, keskustelin heidän kanssaan ja tein muistiinpanoja havainnoistani. Lisäksi haastattelin 51 sosiaalityöntekijää heidän näkemyksistään tästä tehtävästä. 

Lastensuojelussa tuetaan lapsia, nuoria ja perheitä monin tavoin, myös sijoittamalla kodin ulkopuolelle avohuollon sijoituksella, kiireellisellä sijoituksella tai huostaanottopäätöksen kautta, silloin kun muu avohuollon tuki on riittämätöntä. Yleensä lapsen kiireellistä sijoittamista arvioitaessa on kyse eri tavoin kriisiytyneestä tilanteesta perheessä, jolloin lapsen hyvinvointi on akuutisti uhattuna. Välittömän vaaran arviointi tulee sosiaalityöntekijän tehtäväksi, kun lapseen tai nuoreen kohdistuu hänen terveyttään ja hyvinvointiaan välittömästi uhkaavia asioita tai hän itse omalla toiminnallaan välittömästi vaarantaa itsensä. Välitön vaara voi olla monenlaista, niin fyysistä kuin psyykkistä turvallisuutta vaarantavaa. Se voi olla esimerkiksi vakava perheväkivaltatilanne tai tilanne, jossa lapsella tai nuorella on akuutti mielenterveysongelma. Välittömän vaaran, eli lapseen tai nuoreen kohdistuvan fyysisen tai psyykkisen vaaran tunnistamisen tulisi olla kiireellisen sijoittamisen tarpeen arvioimisen käynnistävä kohta. Välittömän vaaran arvioiminen akuutissa tilanteessa, jossa on usein niukasti erilaisia lasta ja perhettä koskevia tietoja käytettävissä on vähintäänkin haastavaa. Lapseen kohdistuvaa välitöntä vaaraa voidaan päätyä arvioimaan mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Aina välitön vaara ei ole silmin nähden havaittavaa ja selkeää, mikä haastaa sosiaalityöntekijöiden ammatillista arviointia ja tiedon käsittelyä. 

Arvioinnin käynnistymisen piste määrittyy tapauskohtaisesti, mutta se edellyttää lapseen kohdistuvan välittömän vaaran todentamisen tai vahvan epäilyn siitä. Jäsensin tutkimuksessani välittömän vaaran tilanteet selkeisiin, epäilyksenalaisiin ja epävarmoihin tilanteisiin. Välitöntä vaaraa arvioidessaan sosiaalityöntekijä muodostaa ymmärrystä lapsen tilanteesta monenlaisen tiedon varassa. Tällaista tietoa ovat esimerkiksi faktana pidetty tieto, ammatillinen intuitio tai kokemustieto. Tietoa on saatavilla vaihtelevasti arviointia varten eri tilanteissa. Sitä voi olla runsaasti, mutta toisinaan arviointi ja päätös tehdään tilanteissa, joissa on merkittäviä tiedon aukkoja tai ei juuri lainkaan saatavilla olevaa tietoa lapsen tai nuoren ja perheen olosuhteista ja riskitekijöistä. Tällöin välittömän vaaran määrittely voi jäädä vaillinaiseksi, jolloin tilanne näyttäytyy epäilyksenalaisena tai epävarmana. Toisinaan välitön vaara on lapseen kohdistuen hyvin selkeä. Sosiaalityöntekijät kuvasivat tällaista tilannetta siten, että kuka tahansa lapseen kohdistuvaa välitöntä vaaraa arvioiva ammattilainen päätyisi samaan päätökseen tilanteen ratkaisemiseksi.

Kuvassa Tuuli Lamponen. Kuvaaja Irina K./Valokuvaamo Luova.

Päätöksenteon vaativuudesta

Päätös lapsen sijoittamisesta kodin ulkopuolelle on lähtökohtaisesti vaativa tehtävä. Myös aikaisemmassa tutkimuksessa lastensuojelussa tapahtuvan päätöksenteon kerrotaan edellyttävän sosiaalityöntekijältä professionaalisista tietoa ja taitoja, lainsäädännöllistä osaamista, organisaation tarjoamaa vahvaa tukea ja moniammatillista yhteistyötä. Lastensuojelun päätöksentekoa koskeva tutkimus osoittaa, että päätöksentekotilanteet sisältävät epävarmuutta ja monitulkintaisuutta, ja ne ovat aina aikaan ja paikkaan sitoutuvia. Lisäksi tilanteet ovat päätöksentekijän ja muiden osapuolten, lapsen ja tämän vanhempien näkökulmasta emotionaalisesti haastavia. Sosiaalityöntekijän on pystyttävä ottamaan huomioon laajasti erilaisia lapsen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja analysoitava niitä perusteellisesti. Kiireellisestä sijoittamisesta päättäminen edellyttää tilannearviota, erilaisten vaihtoehtojen läpikäymistä, mutta myös päätöksen seurauksien ennakointia. Tällöin sosiaalityöntekijä pyrkii päätöksestä seuraavilla toimenpiteillä varmistamaan lapsen turvallisuuden ja hyvinvoinnin myös tulevaisuuteen suuntautuen.

Kiireellisen sijoituksen arvioinnin ja päätöksenteon vaatima aika vaihtelee. Ajallinen prosessi voi olla lyhyimmillään muutaman tunnin mittainen ja pisimmillään viedä useamman päivän. Arviointia ja päätöksiä tehdään usein kiireessä ja paineen alla. Jos päätöksiä tehdään tällaisessa paineessa, miten se vaikuttaa päätöksentekoon ja tiedon järkeilyyn? Paineistunut tilanne vaikuttaa ainakin arvioinnin- ja päätöksenteon prosessiin ja sen laatuun, koska silloin on ajallisesti rajallinen mahdollisuus hankkia lisätietoa lasta koskien, puntaroida erilaisia vaihtoehtoja tai tutkia riittävästi perusteita sijoittamiseen ryhtymiselle. Aikapaine vaikuttaa analyyttiseen päättelyyn päätöksentekotilanteessa.

Päätöksentekoon sisältyy odotus siitä, että lapsia ja nuoria suojellaan, ja että toimitaan lapsen edun mukaisesti parempaa tilannetta tavoitellen. Sosiaalityöntekijän päätöksenteko voikin hahmottua tehtävänä, jossa odotuksena on arvioida ja tehdä päätöksiä virheettömästi. Arviointiin sisältyy kuitenkin aina inhimillisen virheen mahdollisuus. Päätöksentekoa haastaa myös se, että päätöksentekijä on vastuussa päätöksestään virkaroolissaan toimiessaan. Rooliin kuuluu myös ammattieettisiä ja moraalisia odotuksia.

Tietotyö päätöksenteossa

Kutsun tutkimukseni perusteella sosiaalityöntekijän tekemää arviointia ja päätöksentekoa tietotyöksi. Vaikka lastensuojelulaki antaakin mandaatin yksittäiselle sosiaalityöntekijälle päätöksen tekemiseen, tietotyö on osin itsenäisesti tehtävää ja osin vuorovaikutuksessa tapahtuvaa. Kiireellisen sijoituksen arviointi ja päätöksenteko vaatii sosiaalisissa suhteissa tapahtuvaa tietojen järkeilyä, ääneen reflektointia, hypoteesien ja tulkintojen testaamista muiden kanssa.

Kun sosiaalityöntekijän tekemä tietojen järkeily tapahtuu tietotyön avulla, ammatillinen arvio ja sen pohjalla oleva tieto vahvistuu tai sulkeutuu pois. Suoraviivaisesti etenevän toiminnan sijasta tietotyö on paremminkin kehämäisesti etenevää ja monitasoista osaamista ja ymmärrystä vaativaa. Ammatillisuuteen kiinnittyvällä intuitiivisella tiedolla ja tiedon järkeilyllä on paikkansa. Tästä on hyötyä erityisesti nopeasti kumuloituvissa arvioinnin ja päätöksenteon hetkissä, joissa ei ole välttämättä riittävästi aikaa perusteelliselle tiedon keräämiselle ja analyysille. Sosiaalityöntekijät saavat lasta ja perhettä koskevaa tietoa eri lähteistä ja tieto saa myös erilaisen painoarvon päätöksenteossa. Tiedonlähteestä riippuen tietoa kyseenalaistetaan enemmän tai sitä pidetään luotettavampana.  

Tietotyössä on toinen toisistaan erottuvia työvaiheita, kuten arviointipohjan muodostaminen. Arviointipohjan muodostuminen mahdollistaa siirtymisen päätöksentekoon. Arviointipohjassa on läsnä lapsen historia sekä nykyisyys ja tulevaisuus. Päätöstä järkeillessään sosiaalityöntekijä pyrkii vaikuttamaan niin lapsen nykyisyyteen kuin tulevaisuuteen ja toivottuun muutokseen lapsen elämässä.

Ajatuksia käytännön kehittämiseksi

Sosiaalityöntekijän vastuu kiireellisen sijoituksen päätöksenteossa on varsin laaja, vaikka arviointityötä tehdään jo nyt enenevästi moniammatillisesti. Kiireellisen sijoituksen arvioinnissa työpari on usein toinen sosiaalityöntekijä, mutta työpari voi olla myös eri ammattikunnasta. Näin oli myös väitöskirjani aineistossa, eli työpari saattoi olla esimerkiksi sosiaaliohjaaja, perhetyöntekijä tai poliisi. Kuitenkin viimesijainen vastuukysymys kiireellisen sijoittamisen päätöksenteon kohdalla (arviointiin pohjaava päätös ja juridinen päätös) on jakamattomasti virkavastuullisella sosiaalityöntekijällä. Näen kuitenkin, että tietotyötä kannattaa tehdä entistä enemmän yhdessä toisten kanssa prosessin aikana. Tämä on myös laatukysymys: jaetussa arvioinnissa tiedon analyysia ja ajatteluprosessin testaamista voidaan vahvistaa.  Arvioinnin ja päätöksenteon kokonaisprosessin hallitsemiseen liittyvä riski on usein jonkin keskeisen tiedon tai yksityiskohdan hahmottumattomuus. Erilaiset tiedot voivat myös kuljettaa arviointia ja päätöstä virheelliseen suuntaan. Jo näistä syistä päätöstä tekevän olisi tärkeää testata ajatteluaan kollegan ja esihenkilön sekä muiden tilanteessa olevien kanssa. 

Nykyinen laaja harkintavalta ei mahdollista yhteismitallista prosessia jokaisen lapsen kohdalla. Harkintavalta tulee näkyville niin tilanteeseen kuin tietotyön prosessiinkin liittyvien yksilöllisten tekijöiden kohdalla. Prosessia olisi hyvä mallintaa työyhteisöissä esimerkiksi määrittelemällä kiireellisen sijoituksen tarpeen arvioimisen aloittamisen kynnystä yhdessä. Lisäksi tarvitaan lisää arkisiin käytäntöihin kiinnittyvää tutkimusta, kun on kyse päätöksestä, jolla on myös merkittäviä oikeusvaikutuksia lapsen ja perheen elämään. 

Lastensuojelulaissa tulisi nykyistä paremmin huomioida se, että arviointi ei nojaisi vain yhden henkilön tekemään arvioon, vaan vähintään kahden ammattilaisen jaettua arviointia tulisi edellyttää vaikka juridinen päätöksenteko säilyykin virkavastuussa olevalla sosiaalityöntekijällä.

Lähteet:

Benbenishty, Rami & Fluke, John (2020) Frameworks and Models in Decision-Making and Judgment in Child Welfare and Protection. Teoksessa John Fluke, Mónica López López, Rami Benbenishty, Erik J. Knorth & Donald J. Baumann (toim.) Decision-Making and Judgment in Child Welfare and Protection: Theory, Research, and Practice. New York: Oxford University Press, 4–26. 

Biesel, Kay & Masson, Judith & Parton, Nigel & Pösö, Tarja (toim.) (2020) Errors and mistakes in child protection. International Discourses, Approaches and Strategies. Bristol: Policy Press.  

Fluke, John & López López, Monica & Benbenishty, Rami & Knorth, Erik J. & Baumann, Donald J. (2020) Decision-making and judgement in child welfare and protection: Theory, Research, and Practice. New York: Oxford University Press. 

Helm, Duncan (2011) Judgements or Assumptions? The Role of Analysis in Assessing Children and Young People’s Needs. British Journal of Social Work, 41(5), 894–911.  

Hollis, Martin & David, Howe (1987) Moral Risks in Social Work. Journal of Applied Philosophy, 4 (2), 123–133.  

Korpinen, Johanna & Pösö, Tarja (2021) Disillusioned compromise of substitute care: A critical point for the ‘future’ in child welfare. Social work & Society 19 (1), 1–14.  

Lamponen, Tuuli (2022) Kiireellisen sijoituksen päätöksenteko lastensuojelun sosiaalityöntekijän työnä. Tampere: Tampereen yliopisto.  

Lamponen, Tuuli (2016) Kiireellinen sijoitus vai minihuostaanotto?  Teoksessa  Rosi Enroos, Tarja Heino & Tarja Pösö (toim.) Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä  (s.126-140). Tampere: Vastapaino.

Lamponen, Tuuli & Pösö, Tarja & Burns, Kenneth (2018) Children in Immediate Danger: Emergency Removals in Finnish and Irish Child Protection. Child and Family Social Work.

Lastensuojelulaki (417/2017).  

Munro, Eileen (2008) Effective Child Protection. London: Sage.  

Saltiel, David (2016) Observing front line decision making in child protection. British Journal of Social Work, 46(7), 2104–2119.