Lastensuojelun työntekijä traumatisoituneen lapsen eheyttäjänä

Ollakseen terapeuttinen, ei tarvitse olla terapeutti.

Perheterapeuttiset työtavat kuten systeeminen-, reflektiivinen-, ja traumatietoinen työote kuuluisivat jokaisen lasten kanssa työskentelevän työkalupakkiin -varsinkin lastensuojelussa.  

Lapset ja lapsilähtöisyys on ollut 2000-luvulla yksi kiihkeimmin kiinnostusta herättäneitä aiheita sosiaalityön kentällä. Halu opiskella lasten huomioimista ja kohtaamista sekä kehittää ja oppia työmenetelmiä lasten kohtaamiseen on ollut suuri. Perinteisessä suomalaisessa lapsiammattilaisten työnjaossa ja hierarkiassa sosiaalityöntekijöitä ei ole aiemmin mielletty lasten kanssa suoraan työskenteleviksi ammattilaisiksi. Lapsityöntekijöiden eliittiä olivat lastenpsykiatrit ja psykologit siitä huolimatta, että jo 1980-luvulla sosiaalityöntekijöille oli asetettu lainsäädännöllisiä velvoitteita työskennellä lasten kanssa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hengessä.

Tarjolla ollut lapsia koskeva ammatillinen tieto oli psykologista tai lääketieteellistä. Se ei istunut sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti orientoituneen sosiaalityöntekijän viitekehykseksi muutoin kuin yleistietona. 2000-luvun edetessä alkoi uudenlainen kehityskulku, joka on edistänyt sosiaalityöntekijöiden lapsilähtöisen asiantuntijuuden omaksumista. Reflektoiva, tilannesidonnaisuudelle herkistyvä asiantuntijuus ja kyky soveltaa moninaista, usein keskenään ristiriitaista lapsuutta koskevaa tietoa yksittäistapauksiin on noussut vallalle. 

Ajattelen, että tämä kaikki on ollut raivaamassa tietä sille, että myös mentalisaatiosta sekä reflektiivisestä ja traumatietoisesta työotteesta on tullut osa sosiaalityötä. Sosiaalityö muuttuu ajassa. Sen kehitys heijastelee yhteiskunnan muutoksia. Sosiaalityön asiakaskunta on moninaistunut. Sen myötä sosiaalityössä painottuu tänä päivänä intersektionaalisuus; risteävien erojen huomioiminen sekä yksilökokemusten tarkastelu sosiaalisissa, historiallisissa ja rakenteellisissa yhteyksissä. Pitkä matka on siis kuljettu eteenpäin 80-luvulta. Suhdeperustainen sosiaalityö on saanut rinnalleen viime vuosina systeemisen työotteen, jossa tarkastellaan erityisesti eri tekijöiden välisiä monitahoisia vaikutussuhteita. Näihin keskusteluihin tuo oman tärkeän lisänsä traumainformoitu työote. 

Systeeminen ja traumainformoitu lähestymistapa ovat sosiaalityössä yhdistettävissä. Vaikka systeeminen lastensuojelu ei ole terapiaa, voidaan siinä soveltaa monia systeemisen perheterapian piirissä kehittyneitä ideoita. Systeemisen lähestymistavan ihmiskuva sopii yhteen traumaorientoituneiden lähestymistapojen kanssa.

Oma tieni reflektiivisen, systeemisen ja traumatietoisen työotteen sekä mentalisaation tärkeyden ymmärtämiseen ja käyttöön lastensuojelun sosiaalityössä on ollut pitkä ja mutkikas, vaiherikaskin. Toivoisin, että tänä päivänä tie olisi lasten kanssa työskenteleville suorempi. Se edellyttää sen ymmärtämistä, että perheterapeuttiset työtavat kuten systeeminen-, reflektiivinen-, ja traumatietoinen työote kuuluisivat jokaisen lasten kanssa työskentelevän työkalupakkiin. Ymmärrys tästä on nähdäkseni tie päästä pois poislähettämisen kulttuurista. Tie siihen, että myös emotionaalisesti traumatisoitunut lapsi tulee palveluissa heti nähdyksi ja kohdatuksi.

Terapeuttisten menetelmien ammattitaitoinen käyttäminen vaatii koulutuspohjan lisäksi oman persoonasi käyttöönottoa sekä myös oman ehyen elämäntarinasi tuntemista tai sen rakentamista. Traumatisoituneiden asiakkaiden kanssa syntyvät vuorovaikutustilanteet aktivoivat jokaista ammattilaista eri lailla riippuen hänen omasta historiastaan sekä ”kipupisteistään”.

Sijaistraumatisoituminen ja uupuminen on ihmissuhdetyössä yleistä. Tarvitsetkin työntekijänä tietoa ja suojatekijöiden vahvistamista, jotta jaksat itse työn arjessa, jos se sisältää voimakkaita tunteita, stressiä ja työpainetta. Myös me työntekijät muodostamme tavan olla muiden kanssa jo varhaisissa hoivasuhteissamme. Itsemme ymmärtämiseen tarvitsemme turvallisia ihmissuhteita. Kiintymyssuhteemme työskentelymallit vaikuttavat siihen, kuinka teemme ihmissuhdetyötämme; miten esimerkiksi säätelemme tunne- ja stressitilaamme tai millaisia tulkintoja teemme lapsen tai vanhemman sanallisesta tai ei-sanallisesta kommunikaatiosta. Vaikka työroolissa ammatillisuus suojaa meitä, emmekä ole yhtä alttiita kiintymyssysteemimme aktivoitumiselle kuin läheisissä suhteissa, vuorovaikutustilanteet muistuttavat kuitenkin meitä aikaisemmista kokemuksistamme ja aktivoivat kokemuksissa muotoutuneita vuorovaikutuksellisia strategioita. Vuorovaikutustilanteet voivat jopa laukaista meissä traumaperäisiä reaktioita. 

Kesti kauan, ennen kuin ymmärsin, että se, mitä minä, mitä me ammattilaiset tässä ajassa tarvitsemme, ei ole jotain sellaista oppia, jota toinen voi päähämme vain luennoimalla kaataa. Vei aikaa ymmärtää, että oppiakseen sitä, mitä työntekijänä koin tarvitsevani, minun pitikin matkata omaan itseeni, omaan sisimpääni; miksi minä olen tällainen? Millaisia minun varhaiset vaiheeni ovat olleet, millaisiksi ne ovat minut muokanneet? Kuinka ne osaltaan selittävät sitä, miksi eri tilanteissa reagoin, kuten reagoin? Vei aikaa ymmärtää, että ymmärtääkseni ja auttaakseni toista, minun on ensin ymmärrettävä itseäni ja omaa toimintaani ja opeteltava säätelemään itseäni ennen kuin voin auttaa toista opettelemaan säätelemään itseään. Tähän tarvitsin tietoa, mutta ennen kaikkea mentalisoivaa kohtaamista ja kokemuksellista ymmärrystä. Tarvitsin itseni silittämistä. 

Emotionaalisesti traumatisoitunut lapsi tarvitsee pääsääntöisesti moniammatillista tukea ja hoitoa. Näen kuitenkin vahvasti, että traumatisoitumisen ennaltaehkäisyä sekä toipumista tukevaa toimintaa voi ja tulee tapahtua kaikilla systeemin tasoilla, ei vain terapiassa, joka sinänsä on varsin tärkeä työmuoto lapsen eheyttämiseksi. Traumainformoidussa osaamisessa olennaista on, että tunnistat trauman ja omaksut toivotietoisen työotteen. Tällöin voit työntekijänä ikään kuin lainata tukea, toivoa ja tahtoa lapselle tai vanhemmalle. Vaikka et olisi terapeutti, voit siis muodostaa terapeuttisen suhteen lapseen. Terapeuttisessa suhteessa ratkaisevaa on sinun aktiivisuutesi ja lapsen saama kokemus huolehdituksi tulemisesta.

Lapsen toipuminen on prosessi, jossa sinun tehtäväsi auttajana on tarjota lapselle turvaa, arvostusta, luottamusta ja ymmärrystä. Lasten kanssa työskentelevien tuleekin olla traumatietoisia, jotta he voivat tukea niin traumatisoitunutta lasta kuin vanhempaakin niin, ettei suhteessa jatkuvasti synny väittelyitä ja uusia traumatisoituneen sietokyvyn ylittäviä kokemuksia. 

Traumainformoituun toimintakulttuuriin siirtymisessä on kyse syvällisestä muutoksesta työyhteisön kulttuurissa, asenneilmapiirissä, uskomuksissa ja arvoissa. ”Traumainformoidun kulttuurin omaksuminen ei ole uuden temppukokoelman oppimista eikä kaikista yritetä tehdä terapeutteja ”, on Kati Sarvela (2022) todennut. Kyseessä on asennemuutos, jossa siirrymme vuorovaikutuksessamme asenteesta ”Mikä tässä lapsessa on vikana?” asenteeseen ”Mitä tälle lapselle on tapahtunut?”. Samalla on hyvä pohtia myös ”Mitä minulle on tapahtunut?”. Tällainen systeeminen muutos lähtee liikkeelle itsereflektio–taitoisista työntekijöistä, jotka alkavat reflektoida keskenään. Reflektiivisyyden ja dialektiikan avulla lapsen ympärillä olevien ammattilaisten on mahdollista yhdessä lapsen perheen kanssa löytää ratkaisuja ongelmiin, joiden ratkaisemiseen ei kenelläkään ole valmista mallia. 

On siis tärkeää, että työntekijät reflektoivat keskenään. Näin he voivat tukea ja kannatella toinen toistensa mentalisaatiota. Reflektio auttaa ymmärtämään omaa ja toisten mielen toimintaa. Se auttaa ymmärtämään, kuinka ongelmia tulisi kulloinkin lähestyä auttavalla tavalla. Näen, että tämän päivän pulmana on, ettei reflektiolle ole tarpeeksi aikaa eikä tilaa. Sen merkitystä ei arvosteta riittävästi, vaan ”tärkeämmät” asiat ajavat ajankäytöllisesti sen ohi. Pysähtymisen sijaan kiihdytämme vauhtia. Syntyy kierre, jossa sosiaalityön perusta, kohtaaminen, jää liian laimeaksi. Emme pysähdy riittävästi asiakkaiden äärelle, emme pysähdy riittävästi työtovereiden äärelle. Pysähtymisen sijaan lähetämme emotionaalisesti vaurioituneen lapsen eteenpäin. Sen sijaan meidän tulisi pysähtyä, asettua suhteeseen ja kutsua mukaan muita tarvittavia tahoja saadaksemme tukea omalle työllemme.

Jos työyhteisössä on riittävästi mentalisaatiota kannattelevaa osaamista, herää työyhteisössä luontevasti luottamus ja kiinnostus mielen toimintojen oppimista kohtaan. Tällöin mielen taitojen oppiminen ja opettaminen voivat muodostua luonnolliseksi toimintakulttuuriksi. 

Ilman traumatietoisuutta traumalapsen kanssa työskentelevä on haavoittuvassa asemassa. Työntekijä tarvitsee kykyä suojautua myötätuntouupumukselta altistuessaan lapsen traumalle. Kun kyky suojautua myötätuntouupumukselta kasvaa, empatiakyky virkistää ja suojaa työntekijää. Työntekijöiden hyvinvointia tulisikin vaalia organisaatioiden eri tasoilla. Tämä edellyttää traumaymmärrystä. Vain tällöin työympäristöt voivat muodostua turvallisiksi ja inhimillisiksi niin, että työntekijät voivat voida hyvin ja suoriutua työstään hyvin. Antaaksesi toiselle, sinun tulisi saada myös itsellesi. 

Lähteet:

Fagerström, Ilona & Linner Matikka, Johanna 2023: Ammattilaisten hyvinvoinnin tukena. Teoksessa Linner Matikka, Johanna & Hipp, Tiia (toim.): Traumainformoitu työote. PS-kustannus. Jyväskylä. 263-271.)

Forsberg, Hannele & Ritala-Koskinen, Aino & Törrönen, Maritta 2006: Kohti lapsisensitiivistä sosiaalityötä. Teoksessa Forsberg, Hannele & Ritala-Koskinen, Aino & Törrönen, Maritta: Lapset ja sosiaalityö. Kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleenarviointia. PS-kustannus. Jyväskylä. 5-18.

Isosävi, Sanna 2020: Äidin traumaattisten kiintymyskokemusten vaikutus raskaus- ja vauva-aikaan. Teoksessa Henttonen, Tanja & Sellergren, Tanja & Ruottinen, Taina (toim.): Vauvatyön käsikirja. Ensi- ja turvakotienliitto. 30-40. https://issuu.com/ensi-jaturvakotienliitto/docs/etl_vauvatyo-kasikirja_2020 

Jäppinen, Maija 2023: Sosiaalityö tänään. Teoksessa Linner Matikka, Johanna & Hipp, Tiia (toim.): Traumainformoitu työote. PS-kustannus. Jyväskylä. 48-56. 

Kivistö, Jaana 2022: Traumatietoinen työote aikuistuvien parissa tehtävässä työssä, THL & YEE-hanke 22.3.2022 & 12.3.2022

Mustonen Kirsi 2021: Mieliniekka kouluttajakoulutus. MN kouluttajan oma tietovaranto.

Petrelius, Päivi & Yliruka, Laura 2023: Traumainformoidun työotteen ja systeemisen lastensuojelun yhtymäkohtia etsimässä. Teoksessa Linner Matikka, Johanna & Hipp, Tiia (toim.): Traumainformoitu työote. PS-kustannus. Jyväskylä. 181-201.

Sarvela, Kati 2022: Traumainformoidun hoivan taustaa. Teoksessa Sarvela, Kati & Auvinen, Elisa (toim.): Yhteinen kieli. Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen. Basam Books Oy. Viro. 3. painos. 13-31. Alkuperäisjulkaisu 2020. 

Westerlund-Cook, Saija 2023: Lapsuusajan haitallisten ja suojaavien kokemusten sekä toivon merkitys systeemisessä ja suhdeperustaisessa työssä. Teoksessa Linner Matikka, Johanna & Hipp, Tiia (toim.): Traumainformoitu työote. PS-kustannus. Jyväskylä. 83-99.