Artikkeli | Heidi Jussila | 7.5.2022
Lastensuojelun kontekstissa moniammatillisuuden ytimessä ovat yhteisen ymmärryksen muodostaminen ja yhteistyö lapsen tilanteen edistämiseksi.
Moniammatillisuus on käsite, jolle olen nähnyt useita määritelmiä ja vielä useampia tapoja tehdä moniammatillista työtä. Moniammatillisuudella voidaan tarkoittaa erilaisten ammattilaisten työskentelyä yhdessä siten, että tieto, osaaminen ja asioista päättäminen on jaettua. Se voi tarkoittaa työryhmien tai organisaatioiden välistä vuorovaikutusta ja toimintaa, jolla on yhteinen päämäärä (Kontio, 2010). Moniammatillinen työ on monimuotoista ja monitasoista.
Lastensuojelun kontekstissa moniammatillisuuden ytimessä ovat yhteisen ymmärryksen muodostaminen ja yhteistyö lapsen tilanteen edistämiseksi. Tätä kirjoittaessani pysähdyin Erja Katajamäen väitöskirjan (2010) Moniammatillisuus ja sen oppiminen äärelle. Hän kuvaa väitöskirjassaan sitä, miten moniammatillisuus on oppimisprosessi ja toteaa, että ”Moniammatillisuuden oppimisen ydin on siinä, miten arvot ilmenevät omassa toiminnassa”.
Moniammatillisuuden eetos ei kuitenkaan yksinään riitä, vaan kaikelle lastensuojelun työlle on esitettävä tieteellinen perustelu sen vaikuttavuudesta. Lastensuojelun palveluita tarvitsevien lasten ja heidän perheidensä elämään kasaantuu usein vastoinkäymisiä, ja lapsen tilanteen edistäminen tarkoittaa yleensä sitä, että on tehtävä monia asioita samanaikaisesti – yleensä on siis useita samanaikaisia tavoitteita. Lisäksi tieteellinen näyttö osoittaa, että haavoittavia tai liian kuormittavia kokemuksia kohdanneiden lasten ja heidän perheidensä tilanteen parantamiseksi on tehtävä useita erilaisia asioita, jonka vuoksi lastensuojelun työhön tarvitaan erilaisia ammattilaisia ja osaajia (Traub & Boynton-Jarrett, 2017; Marie-Mitchell & Kostolansky, 2019; Ager, 2013). Lapsen hoivan ja turvallisuuden edistäminen vaativat moniammatillista työtä (Brietto et al., 2017; Shonkoff, 2012).
Lapsen suotuisan kasvun ja kehityksen keskeisinä edellytyksinä voidaan pitää lapsen tarpeisiin vastaavan hoivan ja riittävän huolenpidon turvaamista sekä lapsen suojaamista lapsuusiän haavoittavilta, kuormittavilta ja traumaattisilta kokemuksilta (Britto et al., 2017; Nelson et al., 2020). Nurturing care on Maailman terveysjärjestön, YK:n lastenrahaston, UNISEF:in ja Maailmanpankin luoma viitekehys varhaislapsuuden kehityksen edistämiseksi (World Health Organization, United Nations Children’s Fund, World Bank Group, 2018). Se sisältää viisi komponenttia, joita ovat: ravitsemus, terveys, responsiivinen eli lapsen tarpeisiin osuvasti ja oikea-aikaisesti vastaava hoiva, oppiminen ja turvallisuus. Huomionarvoista on, että terveys pitää sisällään molempien, sekä lapsen että hänen vanhempiensa terveyden, koska vanhempien vointi ja voimavarat on lapsen riittävän hyvän hoivan keskeinen edellytys (Nurturing Care -verkkosivulle).
The Lancet -lehti, yksi maailman parhaista lääketieteellisistä tiedelehdistä, julkaisi vuonna 2016–2017 monitieteisen artikkelisarjan varhaislapsuuden kehityksen merkityksestä ja tukemisesta. Artikkelit ovat vapaasti saatavilla olevia tiedejulkaisuja eli kaikkien luettavissa The Lancet -verkkosivulla. Artikkelisarja nostaa valokeilaan Nurturing care -viitekehyksen ja sen keskeinen viesti on, että varhaislapsuuden hoiva luo perustan yksilön terveydelle ja toimintakyvylle; lapsuudessa saadun hyvän hoivan ja huolenpidon hyödyt näkyvät koko elämän ajan suotuisasti yksilön terveydessä, koetussa hyvinvoinnissa, kyvyssä oppia ja ansaita elantonsa (Britto et al., 2017).
Artikkelisarjan toinen tärkeä tieteellinen johtopäätös korostaa moniammatillisuuden merkitystä lasten varhaislapsuuden hoivan ja sen kautta kehityksen edistämisessä; lasten tarvitseman hoivaavan huolenpidon turvaaminen edellyttää sektoreiden rajat ylittäviä toimia ja eri tukimuotojen yhdistämistä, jotta lapset voivat saavuttaa kehityksellisen potentiaalinsa (Britto et al., 2017).
“Studies from across the globe,… have demonstrated that including elements of nurturing care in interventions significantly improves childhood development and even later adult outcomes. The interplay between the elements of nurturing care, the timing of experiences, and complexity of risks requires action beyond single sector interventions.”
“The findings support the application of coordination or combining of interventions, within packages, to reduce exposure to multiple risk factors.”
Britto et al., Lancet 2017; 389: 91–102
Lastensuojelun piirissä olevat lapset ovat kohdanneet elämässään tavallista useammin kielteisiä, haavoittavia ja traumaattisia kokemuksia (Turney & Wildeman, 2017). Amerikan lastenlääkäriyhdistyksen tieteellisessä julkaisussa, Pediatrics-lehdessä, julkaistiin jo kymmenen vuotta sitten kannanotto, joka korostaa sitä, että lapsuusiän kuormittavien, haavoittavien ja traumaattisten tapahtumien ehkäisy ja vaikutusten vähentäminen edellyttää monitieteistä lähestymistapaa, uusien tieteeseen pohjautuvien innovatiivisten interventioiden kehittämistä sekä sitä, että ammattilaiset sosiaalityön, terveydenhuollon ja koulutuksen saralla työskentelevät aidosti yhteistyössä ja kouluttavat seuraavan sukupolven ammattilaisia toimimaan uudella tavalla.
“At this point in time, the design and successful implementation of more effective models of health promotion and disease prevention for children experiencing significant adversity will require more than advocacy for increased funding. It will require a deep investment in the development, testing, continuous improvement, and broad replication of innovative models of cross-disciplinary policy and programmatic interventions that are guided by scientific knowledge and led by practitioners in the medical, educational, and social services worlds who are truly ready to work together (and to train the next generation of practitioners) in new ways.”
Shonkoff et al., Pediatrics 2012; 129(1), e232-e246
Nykykäsityksen mukaan erityisesti toimivaa vanhemmuutta ja vanhempien mielenterveyttä edistävät tukimuodot arvioidaan keskeisiksi, kun tavoitteena on vastoinkäymisiä ja haavoittavia kokemuksia kohdanneiden lapsen tilanteen edistäminen ja lapsuusiän adversiteetin vaikutusten vähentäminen (Traub & Boynton-Jarrett, 2017; Marie-Mitchell & Kostolansky, 2019; Boparai et al., 2018). Vankin tieteellinen näyttö on useita osa-alueita kattavista interventioista, joissa ammattilaiset tarjoavat perheen kotona vanhemmuustaitojen ohjausta ja tukea vanhempien mielenterveydelle (Marie-Mitchell & Kostolansky, 2019). Lastensuojelun työhön tarvitaan siis ammattilaisia, jotka osaavat tukea vanhemmuustaitoja sekä ammattilaisia, joilla on osaamista ja kokemusta mielenterveystyöstä.
Tutkimuskirjallisuus antaa myös viitteitä siitä, että yksittäisen osa-alueen kattavat interventiot eivät aina ole riittäviä; esimerkiksi vanhemmuuden tukeminen voi vähentää lapsen kaltoinkohtelun riskiä haavoittuvaisessa tilanteessa olevissa perheissä (van IJzendoorn et al., 2020; Chen & Chan, 2016), mutta vanhemmuustaitojen ohjauksella ei ole juurikaan todettu vaikutusta vanhemman masennusoireisiin ja stressitasoon (Chen & Chan, 2016). Myöskään kotikäynteihin perustuvat tukimuodot eivät ole onnistuneet vaikuttavalla tavalla vähentämään äitien psyykkistä stressiä tai depressio-oireita, minkä tutkijat arvioivat selittyvän sekä interventioiden sisällöllä että interventioita toteuttavien ammattilaisten koulutuksella ja kokemuksella. Interventioissa on keskitytty vanhemmuuden tukemiseen, mutta perhesuhteiden vahvistaminen ja ammattilaisten osaaminen vanhempien mielenterveyden tukemisessa on ollut vähäistä (Leonard, Linden & Grant, 2021). Vanhemmuuden tukemiseen tähtäävä työtä onkin suositeltu vahvistettavan mielenterveysosaamisella (Goodson et al., 2013).
Resilienssin käsitteelle on esitetty useita määritelmiä. Yleisemmin se on määritelty kyvyksi sopeutua, kukoistaa, säilyttää ja ylläpitää hyvinvointinsa ja hyvä toimintakykynsä sekä onnistuneesti hyödyntää resursseja hyvinvointinsa säilyttämiseksi vastoinkäymisten aikana tai niiden jälkeen (Stainton et al., 2019; Ungar & Theron, 2020). Lasten resilienssin tukemisessa muokattavissa olevia tekijöitä ovat esimerkiksi lapsen ja perheen kokemus toimijuudesta ja vaikuttamismahdollisuuksista, vanhemmuus, vanhempien mielenterveys sekä perheenjäsenten taidot huolehtia päivittäisistä lapsen kasvua edistävistä rutiineista ja terveystottumuksista (Traub & Boynton-Jarrett, 2017).
Kaikkiaan lasten hoivan, turvallisuuden ja resilienssin tukeminen edellyttää siis moniammatillisia toimia. The Lancet -lehden lasten varhaiskehitystä koskettavan artikkelisarjan esipuhe nostaa esiin sen, että kallein hinta maksetaan tekemättä jättämisestä; mikäli lapset eivät voi saavuttaa koko kehityksellistä potentiaaliaan, se ei vahingoita ainoastaan yksilön tulevaisuutta vaan myös yhteiskuntaa, jossa elämme.
”Perhaps the most important message of the Series is the cost of inaction. If the children are unable to fulfil their social and developmental potential, this not only harms their futures, but also the societies in which they live.”
Lo, Das & Horton, 2017
Tämä on osa kymmenen artikkelin sarjasta lastensuojelun vaikuttavuustekijöistä.
Viitteet:
Ager, A. (2013). Annual Research Review: Resilience and child well‐being–public policy implications. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 54(4), 488-500.
Britto, P. R., Lye, S. J., Proulx, K., Yousafzai, A. K., Matthews, S. G., Vaivada, T., ... & MacMillan, H. (2017). Nurturing care: promoting early childhood development. The Lancet, 389(10064), 91-102.
Boparai, S. K. P., Au, V., Koita, K., Oh, D. L., Briner, S., Harris, N. B., & Bucci, M. (2018). Ameliorating the biological impacts of childhood adversity: a review of intervention programs. Child Abuse & Neglect, 81, 82-105
Shonkoff, J. P. (2016). Capitalizing on advances in science to reduce the health consequences of early childhood adversity. JAMA pediatrics, 170(10), 1003-1007.
Erja Katajamäki. (2010). Akateeminen väitöskirja: Moniammatillisuus ja sen oppiminen.
Tapaustutkimus ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalta. Tampereen yliopisto, kasvatustieteen laitos.
Chen M, Chan KL. Effects of Parenting Programs on Child Maltreatment Prevention: A Meta-Analysis. Trauma Violence Abuse. 2016 Jan;17(1):88-104. doi: 10.1177/1524838014566718.
Goodson BD, Mackrain M, Perry DF, O'Brien K, Gwaltney MK. Enhancing home visiting with mental health consultation. Pediatrics. 2013 Nov;132 Suppl 2:S180-90. doi: 10.1542/peds.2013-1021S. PMID: 24187122.
Leonard R, Linden M, Grant A. Effectiveness of family-focused home visiting for maternal mental illness: A systematic review and meta-analysis. J Psychiatr Ment Health Nurs. 2021 Dec;28(6):1113-1127. doi: 10.1111/jpm.12715.
Levey, E. J., Gelaye, B., Bain, P., Rondon, M. B., Borba, C. P., Henderson, D. C., & Williams, M. A. (2017). A systematic review of randomized controlled trials of interventions designed to decrease child abuse in high-risk families. Child abuse & neglect, 65, 48-57
Lo, S., Das, P., & Horton, R. (2016). A good start in life will ensure a sustainable future for all. Lancet (London, England), 389(10064), 8-9
Marie-Mitchell, A., & Kostolansky, R. (2019). A systematic review of trials to improve child outcomes associated with adverse childhood experiences. American journal of preventive medicine, 56(5), 756-764.
Shonkoff, J. P., Garner, A. S., Siegel, B. S., Dobbins, M. I., Earls, M. F., McGuinn, L., ... & Committee on Early Childhood, Adoption, and Dependent Care. (2012). The lifelong effects of early childhood adversity and toxic stress. Pediatrics, 129(1), e232-e246
Stainton, A., Chisholm, K., Kaiser, N., Rosen, M., Upthegrove, R., Ruhrmann, S., & Wood, S. J. (2019). Resilience as a multimodal dynamic process. Early intervention in psychiatry, 13(4), 725-732.
Traub, F., & Boynton-Jarrett, R. (2017). Modifiable resilience factors to childhood adversity for clinical pediatric practice. Pediatrics, 139(5).
Turney, K., & Wildeman, C. (2017). Adverse childhood experiences among children placed in and adopted from foster care: Evidence from a nationally representative survey. Child Abuse & Neglect, 64, 117-129.
Ungar, M., & Theron, L. (2020). Resilience and mental health: How multisystemic processes contribute to positive outcomes. The Lancet Psychiatry, 7(5), 441-448.
van IJzendoorn, M. H., Bakermans‐Kranenburg, M. J., Coughlan, B., & Reijman, S. (2020). Annual Research Review: Umbrella synthesis of meta‐analyses on child maltreatment antecedents and interventions: differential susceptibility perspective on risk and resilience. Journal of child psychology and psychiatry, 61(3), 272-290.
Heidi Jussila
Psykiatrian, lastenpsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri (LT)
Heidi Jussila
Psykiatrian, lastenpsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri (LT)
Heidi Jussila on lääketieteen tohtori, psykiatrian ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri. Hän on suorittanut päihdelääketieteen erityispätevyyden. Heidi Jussila selvitti Turun yliopistossa vuonna 2021 tarkastetussa väitöstutkimuksessaan uusia mahdollisuuksia vaikuttaa raskausajan tupakka- ja päihdehäiriöihin liittyvään ylisukupolviseen vastoinkäymisten ketjuun - tarkastelun kohteena olivat erityisesti odottavan äidin raskausaikana heräävä vanhemmuus sekä odottavien äitien kokema stressi. Heidi Jussila on kiinnostunut erityisesti yhteiskunnassamme haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja heidän perheidensä palveluiden kehittämisestä sekä lapsuusiän kuormittavien, haavoittavien tai traumaattisten kokemusten vaikutusten vähentämisestä.