Nuorten kokemuksia köyhyydestä Suomessa 2020-luvulla

Tutkimuksen perusteella 15-21 -vuotiaiden suomalaisnuorten köyhyyskokemus 2020-luvulla muodostuu puutteellisista perustarpeista, heikoista sosiaalisista verkostoista sekä voimakkaista negatiivisista tunnetiloista. Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoitusaineistot antavat ajankohtaisen, ajatuksia herättävän ja synkän kuvan marginaalissa elävien nuorten arjesta Suomessa.

”Koko ikäni olen kuunnellut opettajien, poliitikkojen ja hyväosaisten ikätovereiden hokevan, ettei Suomessa ole oikeaa köyhyyttä. Täällä ei kukaan ole oikeasti hengenvaarassa. Täällä on kaikki hyvin. Meidän pitäisi olla kiitollisia. Oma kokemukseni on kuitenkin täysin erilainen.”

Tällä tavoin aloitti 21-vuotias nuori kertomuksensa omakohtaisista köyhyyskokemuksistaan. Suomessa elää tällä hetkellä noin 123 000 lasta pientuloisissa perheissä ja toimeentulotukea saa noin 47 000 lapsiperhettä (Jauhiainen ym. 2024; SVT 2024). Uusimmassa tutkimuksessa on huomioitu köyhyydessä ja materiaalisessa puutteessa elämisen laskevan lasten elämäntyytyväisyyttä ja lapsuudessa koetun köyhyyden olevan yhteydessä muun muassa vähäisempään osallistumiseen ohjattuihin harrastuksiin ja vähäisempiin ystävyyssuhteisiin (Toikka 2023). Nousevat hinnat, kasvava inflaatio ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat kaikki yhdessä vaikuttamassa siihen, että köyhyyttä koetaan jopa Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa yhä enemmän ja yhä nuorempana. 

Turun yliopistossa on tutkittu lasten ja nuorten kokemaa köyhyyttä v. 2021-2024 Koneen säätiön rahoittamassa monitieteisessä hankkeessa nimeltä ”Lasten ja nuorten arjen kokemukset köyhyydestä ja huono-osaisuudesta kriisien jälkeisessä Suomessa 1800-luvulta nykypäivään.” Tutkimushankkeessa historian ja sosiaalityön tutkijat yhdistivät voimansa tutkimalla lapsuudessa ja nuoruudessa koettua köyhyyttä sekä historiallisilla että nykyaikaisilla aineistoilla. Nykyaikaisten köyhyyskokemusten aineistonkeruusta vastasi sosiaalityön tutkimusryhmä, jonka keskeisenä tavoitteena oli kerätä arjen köyhyyskokemuksiin perustuva laadullinen aineisto nuorilta itseltään. Aikaisemmassa köyhyystutkimuksessa on saatu tietoa aikuisten köyhyyskokemuksista (mm. Isola ym. 2021), mutta lasten ja nuorten näkökulma on usein jäänyt tutkimuksessa kuulematta erityisesti heidän vaikean tavoitettavuutensa vuoksi (Liamputtong 2007). Köyhyyden kokemukseen liittyy usein vahvaa häpeän tunnetta, minkä vuoksi sitä kokevat eivät usein halua puhua siitä julkisesti tai tunnistettavasti. 

Turun yliopiston sosiaalityön tutkimusryhmä toteutti syksyllä 2022 Suomessa valtakunnallisen tutkimusaineistonkeruun, joka nimettiin Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailuksi. Kirjoituskilpailussa 15-21 -vuotiailta nuoria pyydettiin kirjoittamaan vapaamuotoisesti omista köyhyyskokemuksistaan, sen ilmentymisestä arjessa sekä sen herättämistä tunteista. Kilpailun kirjoituskutsua levitettiin laajasti sosiaalisessa median kanavissa, sähköpostilistoilla, kouluissa, nuorisotyössä, järjestöissä, yhdistyksissä ja seurakunnissa. Laajinta näkyvyyttä saavutti TikTok-sossujen tekemä päivitys kirjoituskilpailusta, joka sai noin 30 000 katsontakertaa nuorten suosimassa TikTok-sovelluksessa.

Kirjoituskilpailuun osallistujat saivat jokainen pienen kiitoslahjan sekä mahdollisuuden osallistua palkintoarvontaan. Kuusi kilpailuun osallistunutta tekstiä palkittiin lisäksi lahjakortilla, perustuen erillisen palkintoraadin päätöksiin. Kirjoitukset tehtiin anonyymisti ja ainutkertaisella nimimerkillä. Kirjoituskutsussa painotettiin kokemuksen kuvaamista tärkeyttä kaunokielisyyden tai hyvän kirjoitusasun sijaan sekä kannustettiin osallistumaan, vaikka suomi olisi kirjoittajan toinen kieli.

Lopulliseksi tutkimusaineistoksi muodostui 84 kirjoitusta (Isola ym. 2022). Noin kaksi kolmasosaa kirjoittajista on kaupungeissa asuvia nuoria ja loput kertoivat asuvansa maaseudulla. Kirjoittajista 65 on naissukupuolisia, 13 on miessukupuolisia, kolme on muunsukupuolista ja neljä ei kertonut sukupuoltaan. Kirjoittajista yli puolet ovat alaikäisiä (47) ja heidän mediaani-ikänsä on 17 vuotta. Aineistonkeruumme saavutti siis hyvin moninaisen joukon nuoria ja se tarjoaa ajankohtaisen katsauksen köyhyyttä kokevien nuorten elämään Suomessa 2020-luvulla. 

Tämä kirjoitus perustuu aineistosta julkaistuun tieteelliseen artikkeliin (Rajala ym. 2024), aineistoa hyödyntävään puheenvuorotekstiin (Jumppanen ym. 2023) sekä aineistosta (Isola ym. 2022) tehtyihin nostoihin. 

Nuoret kokevat puutetta arjen perustarpeista

Nuoret kuvaavat köyhyyden kokemuksiaan ensisijaisesti puutteellisten perustarpeiden kautta. Valtaosa nuorista kuvaa arkeaan vähäisenä ruoansaantina, kuluneiden ja rikkinäisten vaatteiden käyttämisenä, asumista kylmissä ja ahtaissa asunnoissa sekä heidän perheidensä jatkuvana tinkimisenä kaikesta kuluttamisesta. Huolestuttavana havaintona pidämme sitä, että yli puolet (44) nuorista kertoo kokevansa säännöllistä puutetta ruoasta, kuten seuraava 15-vuotias nuori kirjoittaa:

”Huomaan (köyhyyden) päivittäin kun ajat­telen, että onko tänään mahdollisuus syödä ruokaa.  Kuinka joudun koulussa syömään ruokaa, josta en aina edes pidä, koska ruoka on ilmaista, eikä koskaan tiedä odottaako kotona lämmin ateria, vai tyhjä ruokapöytä.” 

Monen nuoren ja heidän perheidensä arkeen on vaikuttanut merkittävästi elintarvikkeiden, sähkön, lämmityskustannusten ja muiden kulutustarvikkeiden hintojen nousu. Hintainflaation yhdistyessä vähäisiin taloudellisiin tuloihin, moni nuorista kokee arkielämänsä vaikeutuvan entisestään. Useat heistä kertovat hankalista valintatilanteista ja elämänlaadun heikkenemisestä, mitä hintojen nousu ja rahojen vähäisyys aiheuttaa arkielämässä, kuten seuraavat sitaatit kuvaavat:

”Minulla juuri ja juuri riittää rahat perus ruokaan.  Monesti täytyy valita, ostanko ruokaa vai ostanko tarvittavat lääkkeeni.” (18 vuotias)

”Huomaan viimeistään kassalla hintojen suuren nousun. Ei meinaa opintotuki riittää maksamaan edes kuukauden ruokia ja pakollisia bensoja, kun siitäkin osa menee vuokran maksuun, vesilaskuun ja kallistuneeseen sähköön.” (16 vuotias)

Kirjoituksissa toiseksi suurin teema on vaatteet, joista joka kolmas nuori kirjoitti osana köyhyyden kokemustaan. Nuoret kuvaavat joutuvansa käyttämään kuluneita, vanhoja, rikkinäisiä ja muiden nuorten silmissä ”epämuodikkaita” vaatteita. Vaatteisiin liittyy nuorten keskuudessa voimakas sosiaalinen elementti, sillä vaatteiden kautta nuoret havaitsevat köyhyyttä kokevat nuoret ja pahimmillaan huonolaatuisten vaatteiden vuoksi joudutaan kiusaamisen kohteeksi. Tällaisista kokemuksista kirjoitti 18-vuotias nuori:

”Kaikki vaatteet olivat isosiskon vanhoja, sukulaisen vanhoja tai kirpparilta. - - Minua kiusattiin, kun vaatteet olivat rikkinäiset, eikä uusinta trendiä, merkkivaatteita.” (18 vuotias)

Nuoret kertovat köyhyyden kokemuksestaan myös heikkolaatuisena asumisena, joskin kukaan aineiston nuorista ei kertonut olevansa asunnoton. Erityisesti aineiston nuorimmat kirjoittajat (15-16 -vuotiaat) kuvaavat kokevansa köyhyyttä perheensä asumisolosuhteissa. Monet kotona asuvista nuorista kertovat perheidensä asuntojen olevan kylmiä ja ahtaita, sillä vanhemmat joutuvat säästämään asumiskustannuksissa, erityisesti lämmityksestä: 

”Köyhyys tuntuu pahalta koska on kokoajan epävarma saako loppukuusta ruokaa vai me­neekö sekin raha sähkölaskuun ja että koko talo on ihan todella kylmä talvisin ja siellä palelee kun ei oo varaa laittaa edes sitä yh­tä astetta isommalle lämmitystä.” (16 vuotias)

”Asun äitini, isäni ja kahden sisaruksen kanssa pienessä yksiössä meillä on todella huono rahatilanne ja meillä ei ole rahaa enää kunnolla edes ruokaan, joudun käyttämään samoja vaatteita monta päivää.” (15 vuotias)

Maaseudulla asuvien nuorten kuvauksissa köyhyys arkipäiväistyy erityisesti kohonneiden polttoainekustannusten kautta. Polttoaineen korkean hinnan vuoksi liikkumista rajoitetaan suuresti ja muun muassa kouluun kulkeminen vaikeutuu. Harvaan asutuilla alueilla oman auton käyttö on usein välttämätöntä, kun julkisten liikennevälineverkostojen kattavuus ei ole yhtä suurta kuin kaupungeissa. Tämän vuoksi juuri polttoaineiden hinnannousuilla voi olla suuria vaikutuksia vähävaraisten elämään maaseudulla. Ilmiötä on kuvattu kansainvälisessä tutkimuksessa ”liikenneköyhyyden” käsitteellä (Mattioli ym. 2017). Aineistossa 17-vuotias tyttö kuvailee maaseudulla koettua liikenneköyhyyttä kallistuneen bensan hinnan kautta ja minkälaisia vaikutuksia sillä on jokapäiväiseen arkeen: 

”Harrastukset ovat jääneet pois, koska niiden hinnat ovat nousseet – – . Ystävien kanssa tapailu on vähentynyt, koska heidän luokseen on pitkä matka ja bensan hinnat on korkealla...”

Köyhyys on nuorille sosiaalisesti eriarvoistava kokemus

Köyhyys on nuorille erityisesti sosiaalinen kokemus, johon liitetään kuvauksia ulkopuolisuudesta, yksinäisyydestä ja häpeästä. Nuorten kertovat köyhyyden kokemuksestaan suhteessa sosiaaliseen ympäristöönsä: kirjoituksissa mainitaan usein esimerkiksi vanhemmat, sisarukset, auktoriteettiasemissa olevat aikuiset sekä muut ikätoverit. Yleisin köyhyyden kokemukseen liitetty ilmiö on sosiaalinen vertailu. Nuoret vertailevat aktiivisesti omaa tilannettaan suhteessa ikätovereihinsa ja usein he kokevat jäävänsä köyhyyden vuoksi ulkopuolelle monista tärkeistä nuoruuden ajanviettokokemuksista: 

”Koen köyhyyttä, kun katson somesta miten muut käyvät festareilla, leffassa, huvipuistois­sa, matkoilla ja muissa hauskoissa jutuissa. Itselläni ei tälläisiin ole varaa eikä myöskään kavereita, joiden kanssa tälläisiä asioita toteut­taa.”  (18-vuotias)

”Ulkopuolisuuden tunne on suuri, tuntuu et­tei kuulu joukkoon. Kun ei ole varaa maksaa harrastuksia, joissa voisi kehittyä pitkälle. Se että pääsisi tekemään jotain yhdessä toisi yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta harvoin pääsen mihinkään mukaan, kun ei ole varaa maksaa.”  (17- vuotias)

Sosiaalisesti köyhyyttä kuvataan myös häpeän ja salaamisen kautta. Nuoret kokevat voimakkaita häpeän ja ”nolotuksen” tunteita köyhyydestään. Välttääkseen epätoivottua huomiota, kiusatuksi tulemista ja häpeän tunnetta aiheuttavia tilanteita, nuoret pyrkivät erilaisin keinoin salaamaan köyhyyttään muilta nuorilta. Ajoittain tämä toiminta ajoi nuoret eristäytymään ikätovereistaan. Tätä kokemusta aineistossa kuvaavat osuvasti seuraavat nuorten sitaatit: 

”Häpeän köyhyyttäni koska kaikki koulukaverit ovat hyvätuloisista perheistä, tämän vuoksi pyrin parhaani mukaan salaamaan asuinpaikkani ja muutenkin yritän näyttää ”epäköyhältä”, tämä taas tuottaa minulle melkoista pään­vaivaa.”  (16  vuotias)

”Tulee paha mieli pyytää äitiltä mitään kun aina se vastaa ettei ole rahaa. Jätän välillä välistä esim. kavereiden kanssa olon. Ettei nekin saa tietää, että olen köyhä.” (15 vuotias)

Köyhyys aiheuttaa nuorille voimakkaan negatiivisia tunnetiloja

Köyhyyden kokemukseen liittyy nuorilla monia negatiivisia tunnetiloja. Näistä voimakkaimmat ja yleisimmät ovat stressi ja ahdistus. Köyhyys luo nuorten elämään runsaasti epävarmuutta, painetta, pelkoa, mitkä kaikki näyttävät purkautuvan erityisesti erilaisina stressitiloina. Nuoret kokevat köyhyyden haitallisen stressaavana kokemuksena, joka näkyy koko kehossa ja mielessä, kuten 19-vuotias nuori kuvaa kaunistelematta:

”Multa tippuu hiukset päästä, en saa nukut­tua, en saa syötyä. Olen räjähdysherkkä. En jaksa enää. Aina ollut köyhä ja en varmaa iki­nä pääse tästä. Sitä mukaa, ku sais enemmän rahaa ni hinnat nousee. En jaksa uskoa että saisin elämästä enää mitään ikinä irti. Kaikki vaatii rahaa…”

Nuorten kokemukset osoittavat, että nuoret ovat tietoisia perheensä taloudellisesta tilanteesta ja kantavat siitä huolta. Perheen epävarma rahallinen pärjääminen ja vanhempien kokema paine taloudellisestä selviytymisestä heijastuu myös samassa taloudessa eläviin nuoriin, mikä vastaa kansainvälisessä tutkimuksessa tehtyä havaintoa ”perhestressimallista” (Conger ym. 2010). Seuraavat nuorten sitaatit kertovat selvästi stressin siirtymisestä vanhemmilta myös perheen nuoriin: 

”Vanhemmat myös kertoo mulle aika paljon laskuista ja niitten hinnoista ja se stressaa mua tosi paljon, vaikka en niitä edes itse maksa.” (15 vuotias)

”Köyhyys tarkoittaa minulle häpeää ja ahdistusta. Stressaan jatkuvasti perheen raha tilanteesta ja pelkään että en pysty menestymään omassa elämässä sen takia.” (17 vuotias)

Köyhyyteen liitetään myös muita negatiivisia tunteita, kuten turhautumista ja vihaa. Oma ja perheen tilanne koettiin epäreiluna ja epäoikeutettuna. Näitä kokemuksia kokevat myös aineiston kaikista nuorimmat kirjoittajat, kuten seuraava 15-vuotias nuori kuvailee:

”Aloin vihaamaan itseäni, perhettäni. Kaikkea sitä minkä takia en voinut kuulua joukkoon. En toivo sitä tunnetta kenellekään, en edes niille, joista en erityisemmin pidä. Toivon että kenenkään lapsen ei tarvitsisi kokea samaa kuin minä koin, se ei vain ole reilua.” (15 vuotias)

Nuorten köyhyyteen vaikuttaminen vaatii yhteiskunnallisia toimenpiteitä ja rakenteellista sosiaalityötä

Tutkimuksen perusteella 15-21 -vuotiaiden suomalaisnuorten köyhyyskokemus 2020-luvulla muodostuu puutteellisista perustarpeista, heikoista sosiaalisista verkostoista sekä voimakkaista negatiivisista tunnetiloista. Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoitusaineistot antavat ajankohtaisen, ajatuksia herättävän ja synkän kuvan marginaalissa elävien nuorten arjesta Suomessa. Laajempana havaintona nuorten kokemuksista on nuorten kokema vieraantuminen yhteiskunnasta ja tavallisena pidetystä nuorten arjesta. Nuoret joutuvat keskittymään päivittäiseen selviytymiseen köyhyydessä ja tinkimään jokapäiväisestä kulutuksesta, jolloin esimerkiksi nuoruudessa tärkeät yhteenkuuluvuuden ja kaverisuhteiden muodostamisen hetket ikätovereiden kanssa jäävät kokematta. 

Näen erityisesti rakenteellisella sosiaalityöllä olevan paljon annettavaa köyhyyttä kokevien nuorten tilanteen parantamisessa. Rakenteelliseen sosiaalityöhön kuluu esimerkiksi sosiaalisesti oikeudenmukaisemman yhteiskunnallisen muutoksen edistäminen ja sosiaalityön asiakkaiden osallisuuden vahvistamisen (Pohjola 2014). Moniin sosiaalisiin tilanteisiin ja harrastuksiin osan ottaminen vaatii rahaa, mitä köyhyyttä kokevalla nuorella ei ole. Monelta nuorelta näyttää puuttuvan tai on saavuttamattomissa ilmaiset ja osallistavat paikat, joissa tavata muita ja viettää aikaa muiden nuorien kanssa huolimatta heidän taustastaan tai varallisuudestaan. Matalan kynnyksen hengailupaikkojen ja -tilojen perustamista ja ylläpitämistä olisi edistettävä yhteiskunnassa yhä laajemmin. Tässä asiassa osallisuutta vahvistavat sosiaalityön toimintatavat sekä yhteiskunnallisten resurssien panostukset ovat keskeisen tärkeitä. Yhteiskunnan ja päättäjien on siis otettava vastuuta marginaalissa olevien nuorten osallisuuden edistämisestä. 

Sosiaalityössä työskenneltäessä köyhyyttä kokevien nuorten kanssa on syytä kohdata heidät sensitiivisellä tavalla, joka pitää yllä toivoa eikä vahvista heidän ulkopuolisuuden kokemustaan. Nuorten kokemukset antavat vahvan viestin yhteiskunnalle siitä, ettei marginaaliasemassa olevia nuoria kuulla tai huomioida yhteiskunnallisessa päätöksenteossa riittävästi. Samoin nuoret elävät kirjoitusten perusteella jo pienestä lähtien kulutuskeskeisessä ilmapiirissä, jossa merkkivaatteilla, tavaroilla ja kulutuksella saa arvostusta ja suosiota. Kaikki tämä viestii tarpeesta muuttaa yhteiskunnallisia asenteita ymmärtävämmäksi pienituloisia nuoria kohtaan ja kuulla heidän näkemyksiään laajemmin yhteiskunnallisessa toiminnassa. Myöskin nuorten kouluttautumista, työllistymistä ja harrastustoimintaa on perusteltua tukea aktiivisesti. 

Lähteet

Conger, Rand & Conger, Katherine & Martin, Monica (2010) Socioeconomic Status, Family Processes and Individual Development. Journal of Marriage and Family 72 (3), 685–704. https://doi.org/10.1111/j.1741-3737.2010.00725.x 

Isola, Anna-Maria & Virrankari, Lotta & Hiilamo, Heikki (2021) On social and psychological consequences of prolonged poverty – A longitudinal narrative study from Finland. Journal of Social and Political Psychology 9 (2), 654–670. https://doi.org/10.5964/jspp.7615 

Isola, Anna-Maria & Rajala, Toni & Kallio, Johanna (2022) Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoitusaineisto 2022 (FSD3732). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. http://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3732 Aineisto saatavilla vuonna 2025.

Jauhiainen, Signe; Miettinen, Anneli; Mäkinen, Lauri; Ristikari, Tiina; Räsänen, Tapio; Sihvonen, Ella & Virmasalo, Ilkka (2024) Lapsiperheiden pienituloisuus, sosiaaliturva ja asumisjärjestelyt. LAPSOSET-hankkeen loppuraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2024: 35. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. 

Jumppanen, Aapo & Enbuska, Marja & Penttilä, Atte & Rajala, Toni (2023) Sosiaalisesti oikeudenmukainen maaseutu? Maaseutututkimus 31 (2), 80–88. https://doi.org/10.51807/maaseutututkimus.138668 

Liamputtong, Pranee (2007) Researching the vulnerable: a guide to sensitive research methods. Lontoo: Sage. 

Mattioli, Giulio & Lucas, Karen & Marsden, Greg (2017) Transport poverty and fuel poverty in the UK: From analogy to comparison. Transport Policy 59: 93–105. https://doi.org/10.1016/j.tranpol.2017.07.007 

Pohjola, Anneli (2014) Rakenteellisen sosiaalityön paikannuksia. Teoksessa Anneli Pohjola & Merja Laitinen & Marjaana Seppänen (toim.) Rakenteellinen sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2014. EU: UNIpress, 16–36.

Rajala, Toni & Isola, Anna-Maria & Puuronen, Anne & Kallio, Johanna (2024) Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – kuvaileva teema-analyysi. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 61 (4), 488–501. https://doi.org/10.23990/sa.130662 

Suomen virallinen tilasto (SVT) (2024) Tulonjakotilasto. Helsinki: Tilastokeskus. Luettu 18.12.2024.

Toikka, Enna (2023) Lasten ja nuorten elämäntyytyväisyys koetun köyhyyden ja materiaalisen puutteen kontekstissa. Sosiaalityön väitöskirja. Turku: Turun yliopisto.