Osaamisnäkökulma: Psykologi osana moniammatillista tiimiä lastensuojelun avopalveluissa

Psykologin työ lastensuojelun avohuollossa sisältää sekä arviointia että muutosprosessien tukemista.

Psykologi on muun muassa kehityksen, vuorovaikutuksen, oppimisen, mentalisaatiokyvyn sekä toimintaa ohjaavien sisäisten prosessien asiantuntija. 

Lastensuojelun avotyössä tämä tarkoittaa mahdollisuutta soveltaa asiantuntemusta yksittäisten perheenjäsenten ja koko perheen käyttöön paneutumalla perheenjäsenten välisiin vuorovaikutussuhteisiin, kehityshistoriaan sekä opittuihin tapoihin toimia yhdessä ja erikseen. Ennen kaikkea tätä asiantuntemusta pyritään hyödyntämään perheen oman ymmärryksen lisäämiseksi, mutta pyrkimys on lisätä ymmärrystä myös muiden perheenjäsenten kanssa työskentelevien tahojen, kuten erityisesti tilaavan tahon (lastensuojelun sosiaalityöntekijän) näkökulmasta.

Tekemällä näkyväksi perhekulttuuria (perheen tapaa toimia yhdessä) ja yksittäisten perheenjäsenten kokemusmaailmaa sekä linkittymistä tähän kulttuuriin tehdään samalla näkyväksi yhteistoiminnan mahdollisuuksia sekä yksittäisen perheenjäsenen että koko perheen hyvinvoinnin tukemiseksi. Vaikka lapsella on perheen lisäksi useita muita toimintaympäristöjä (kuten koulu, harrastustoiminta, muu verkosto), lähikehitys, minäkäsityksen omaksuminen ja mallioppiminen tapahtuu kuitenkin tiiviimmillään perheen parissa. Juuri tästä syystä lastensuojelun avohuollossa tekemämme työ on varsin kokonaisvaltaista ja kokemukseni mukaan erityisen antoisaa. Sen sijaan, että lasta tai vanhempaa tavattaisiin yksittäisen instanssin toimipisteessä, työmme keskittyy perheen omaan toimintaympäristöön, kotiin.

Psykologin työ lastensuojelun avohuollossa sisältää sekä arviointia että muutosprosessien tukemista. Työmuotoina näitä voidaan kutsua esimerkiksi perhearvioinniksi, vanhemmuuden arvioinniksi tai perhekuntoutukseksi. Konkreettisesti kuvattuna arviointiprosessissa perehdytään esimerkiksi aikuisen kykyyn pitää lapsen mieli mielessään toimiessaan vanhempana juuri tälle lapselle: tavoittaako vanhempi lapsen kokemusmaailman erillisyyden omastaan arkisissa tilanteissa. Vuorovaikutusta arvioitaessa perehdytään laadullisiin ominaisuuksiin (kuten hoiva, jaetut ilon hetket) ja vanhemman tapaan toimia lapsen kanssa (esimerkiksi aikuisen kyky ymmärtää juuri tämän ikäisen lapsen tarpeita ja vastata niihin). Jo arviointiprosessi sinällään tuottaa intervention, jolla perheenjäsenten omaa ymmärrystä pyritään yhteistyössä heidän kanssa lisäämään. Näkyväksi tekeminen luo suuntaviivat muutoksen mahdollisuuksille.

Kuntoutusprosessi rakentuu hyvin tehdyn arviointiprosessin jatkoksi, perheenjäsenet ovat yhdessä  työntekijöiden kanssa määrittämässä tavoitteita, joita kohti pitkäjänteisessä kuntoutusprosessissa edetään. Työtä ohjaavia keskeisiä arvoja ovat muun muassa luottamuksellisuus, avoimuus, kunnioitus ja sitoutuminen.

Oma motivaationi työn tekemiseen syntyy ja pysyy yllä juuri näiden prosessien tuloksena. On ilo nähdä perheenjäsenten keskinäisten suhteiden lähentyvän, huolta aiheuttavan oireilun vähentyvän ja perheen sisäisten, hyvinvointia tukevien toimintatapojen lujittuvan perheen omien voimavarojen noustessa keskiöön.