Osaamisnäkökulma: Vuorovaikutussuhteiden tukeminen mentalisaatiokykyä vahvistamalla

Sensitiivisen vuorovaikutuksen avain on vanhemman kyvyssä tavoittaa lapsen käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tunnetarpeita ja vastata myös niihin arjen vuorovaikutustilanteissa. Tästä syystä huomiota on hyvä kiinnittää juuri tämän kyvyn vahvistumiseen perheiden vuorovaikutussuhteiden auttamistyössä.

Perheen lastensuojelun asiakkuuden sisällä yksi keskeinen tavoitealue on useimmiten perheen vuorovaikutussuhteiden toimivuuden lisääntyminen. Menetelmällisesti perheen vuorovaikutusta voidaan tukea arjessa, voidaan keskustella vuorovaikutustilanteista ja/tai voidaan käyttää toiminallisia menetelmiä. Tässä puheenvuorossa kiinnitetään huomiota siihen, mitä on hyvä huomioida vuorovaikutuksen tukemisessa – millaiset asiat tekevät vuorovaikutustyöskentelystä vaikuttavaa, olivat menetelmät sitten keskustelu-, arki- tai toimintapainotteisia.

Lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksessa on monia eri tasoja. Ensimmäisenä kiinnitämme huomiota näkyvään käyttäytymiseen. Käyttäytymistä kuitenkin ohjaavat erilaiset tunteet, ajatukset, toiveet, pyrkimykset ja motiivit. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa ja arjen vanhemmuudessa tärkeässä roolissa onkin vanhemman kyky ottaa huomioon lapsen tunnetila. Riittävän hyvien vuorovaikutuskokemusten rakentumisessa auttaa normaalisti vanhemman eläytymiskyky. Vanhempi ikään kuin elää hetkeä kahden kokemana. Tämä identifioituminen (”toisen nahoissa hetkeen eläytyminen”) mahdollistaa kykyä korjata tilannetta tarvittaessa. (Stern 2006)

2000- luvulla useammissa tutkimuksissa on nostettu esiin mentalisaatiokyvyn keskeinen merkitys sensitiiviselle vuorovaikutussuhteelle. Mentalisaatiokyky määritellään yksilön kyvyksi ymmärtää, että oma ja toisen ihmisen käyttäytyminen ovat kytköksissä mielen sisäiseen tilaan, tunteisiin, ajatuksiin ja toiveisiin. Se on kykyä ymmärtää ja käsitellä ihmissuhteisiin liittyviä kokemuksia mielessään, sekä havainnoida näitä tuntemuksia (Slade 2004). Tutkimukset vahvistavat käsitystä, että varhaisen vuorovaikutussuhteen ennusteelle on keskeistä se, miten vanhempi kykenee ymmärtämään pienen lapsen käyttäytymisen takana olevaa mielentilaa (Pajulo 2004). Yalen työryhmän tutkimuksissa tuodaan esiin, miten vanhemman kyvyt rakentuvat joustavammaksi sellaisten interventioiden kautta, joissa lisätään vanhemman kykyä tunnistaa käyttäytymisen takana olevia tunteita ja motiiveja. Tällaiset interventiot ovat lisänneet vanhemman sensitiivisyyttä selkeämmin kuin käyttäytymisen hallintaan kohdistuvat interventiot. (Suchman et al. 2004)

Mentalisaatiokyky on keskeinen tekijä yksilön itsesäätelykyvyn kehittymiselle ja omien kokemusten organisoinnille (Fonagy et al 2002). Vanhemman kyky kohdata lapsi ajattelevana ja tuntevana olentona rakentaa lapsen kykyä ajatella itseä ja toista mielen omaavana yksilönä (Sharp et al 2006). Näiden varhaisten vuorovaikutussuhdekokemusten kautta lapselle rakentuu siten kyky tiedostaa omaa sisäistä mielentilaansa. Tämä edellyttää vanhemman kyky peilata lapsen tunteita empaattisesti. Vanhempi ikään kuin auttaa lasta löytämään itsensä ja omat mielensisäiset tunnetilansa resonoimalla ja sovittamalla omaa tunnetilaansa lapsen mielentilaan. Empatiakyky kehittyy juuri merkityksellisissä kiintymyssuhteissa, joissa lapsi on voinut samaistua toiseen ja rakentaa näin omaa empatiakykyään (Gerhardt 2007; Sharp et al 2006; Gergely 2007; Stern 2000; Slade 2008). On esitetty, että vuorovaikutusintervention tärkein tehtävä olisikin tukea ja helpottaa tätä mielen lukutaitoa (Bardy & Öhman 2007).

Kiintymyssuhdemallien siirtymistä sukupolvesta toiseen on myös tutkittu. On todettu, että kiintymyssuhdemallien siirtymisessä keskeinen välittävä tekijä on vanhemman mentalisaatiokyky. Kun vanhempi kykenee reflektoimaan omia kokemuksiaan, hän kykenee paremmin myös valitsemaan, millaisia asioita hän haluaa tehdä samalla tavalla kuin omat vanhemmat ja missä puolestaan haluaa tehdä toisin. (Slade 2004)  

On siis perusteltua nostaa vanhemman mentalisaaitokykyyn vaikuttaminen keskeiseen rooliin perheiden vuorovaikutussuhteiden auttamisessa. Voidaan ajatella, että mentalisaatio ei ole niinkään kykyä tulkita oikein omia ja toisten ihmisten sisäisiä tiloja – sen sijaan mentalisaatio asenteena tarkoittaa sen käsittämistä, että toisten ihmisten tunne-elämän ymmärtämisellä on tärkeä rooli hyvien ja molemminpuolisesti palkitsevien ihmissuhteiden rakentamisessa.  Tämä tarkoittaa perheiden kohtaamisessa aitoa kiinnostusta ja halua ymmärtää perheenjäsenten kokemuksia. Tämä työskentely tapahtuu tasavertaisessa ja empaattisessa yhteistyösuhteessa perheen kanssa. (Asen & Fonagy 2012) 

Mentalisaatiokyvyllä on siis keskeinen rooli sensitiivisessä vuorovaikutuksessa. Samoin sen rooli tunnistetaan ylisukupolvisen kaltoinkohtelun ja hoidon laiminlyönnin kierteen katkaisemisessa. Vaikuttavissa perhekuntoutus- ja vanhempainohjausinterventioissa huomioidaan tämä: Perheen riittävän hyvä vuorovaikutus ja psykologinen vanhemmuus vahvistuvat parhaiten juuri mentalisaatiokykyä vahvistamalla. 

Viitteet:

Asean, E. & Fonagy, P. 2012. Mentalisation Based Family Therapy. Teoksessa Bateman, A. & Fonagy, P. Handbook of Mentalizing in Mental Health Practice. Washington DC: American Psychiatric Publishing Inc 

Bardy, M. & Öhman, K. 2007. Vaativa vauvaperhetyö. Kirjallisuuskatsaus kansainvälisestä tutkimuksesta. Stakes. Työpapereita 13/2007. 

Fonagy, P., Gergely, G., Jurist, E.L., Target, M. 2002. Affect regulation, mentalization, and the development of the self. New York: Other Press 

Gerhardt, S. 2007. Rakkaus ratkaisee – Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys aivojen kehittymiselle. Helsinki: Edita 

Gergely, G. 2007. The social construction of the subjective self: the role of affect-mirroring, markedness, and ostensive communication in self-development. Teoksessa Mayes, L., Fonagy, P. & Target, M. Developmental Science and Psychoanalysis – Integration and Innovation. London: Karnac 

Pajulo, M. 2003. Huumeriippuvuus ja äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus. Duodecim. Vol 119; 1335-42 

Pajulo, M. 2004. Vauvan tunnetila ja sen säätely. Äidin reflektiivinen kyky ja sen merkitys turvallisessa kiintymyssuhteessa. Duodecim, Vol 120; 2543-8  

Sharp, C., Fonagy, P. & Goodyer, I. 2006. Imagining your child's mind: Psychosocial adjustment and mothers' ability to predict their children's attributional response styles. British Journal of Developmental Psychology. 24(1):197-214, March 2006. 

Slade, A. 2004. Perinataalisen mielenterveystyön avainasia: Vauvan pitäminen mielessä. s. 185-193, Psykoterapia-lehti 23(3)