Artikkeli | Heidi Jussila | 8.10.2024
Riittävä sosiaalinen tuki ei ole vain yksittäisen ihmisen voimin ratkaistavissa oleva kysymys.
Sosiaalinen tuki on käytännön apua, hyviä neuvoja, lämpöä sekä rinnalla kulkemista. Sosiaalinen tuki on haastava käsite, sillä tieteellisessä kirjallisuudessa se on määritelty monin eri tavoin. Kyseessä on moniulotteinen ilmiö, johon liittyy tunnetason tuki (esimerkiksi rohkaisu ja kannustaminen), käytännön elämässä tarvittavan arkisen avun antaminen tai tiedon antaminen tärkeistä ja elämän sujumista edistävistä asioista. Sosiaalinen tuki voidaan myös määritellä sen perusteella, keneltä tukea saa. Sosiaalista tukea voivat antaa esimerkiksi kumppani tai puoliso, sukulaiset ja ystävät (Gariépy ym., 2016). Myös lapsen osakseen saama sosiaalinen tuki voidaan määritellä monella tapaa liittyen sosiaalisen tuen lähteeseen eli siihen, keneltä lapsi tukea saa, tuen sisältöön (emotionaalinen tuki, käytännöllinen tuki, tai neuvot ja tiedot) sekä myös lapsen kokemukseen tuen saatavuudesta, vahvuudesta, sosiaalisen vuorovaikutuksen laadusta ja siitä, kuinka tyytyväinen on lapsi saamaansa sosiaaliseen tukeen (Xiong ym. 2022).
Sosiaalisten suhteiden ja tuen puute voi musertaa ihmisen hyvinvointia monen tavoin, ja yksinäisyyden epidemia on vaivihkaa hiipinyt keskuuteemme. Riittävän hyvän sosiaalisen tuen vastakohtana voidaan nähdä se, että ihminen on liian yksin tai yksinäinen. Sosiaalinen eristyneisyys tai ulkopuolisuus (sosiaalisten yhteyksien vähäisyys tai puuttuminen; yksin jääminen ja yksin oleminen) sekä yksinäisyys (kuormittava kokemus siitä, että sosiaalisia suhteita on toiveisiin nähden liian vähän) ilmenevät usein samaan aikaan, mutta eivät aina. Niiden molempien on kuitenkin todettu olevan merkittäviä ihmisten hyvinvoinnin ja kansanterveyden riskitekijöitä; ne ovat yhteydessä heikompaan terveyteen ja jopa ennenaikaisen kuoleman riskiin – ulkopuolisuus ja yksinäisyys voi olla hengenvaarallista. Sosiaalinen ulkopuolisuus ja yksinäisyys lisäävät riskiä toimintakyvyn vajeisiin ja esimerkiksi sydänsairauksiin, mielenterveyshäiriöihin sekä itsemurhiin. (Holt-Lunstad & Perissinotto, 2023.)
Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden epidemia heikentää lasten, nuorten ja aikuisten hyvinvointia. Sosiaalinen eristyneisyys ja yksinäisyyden kokemukset ovat valitettavan yleisiä kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisen yleisiä niiden on arvioitu olevan nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Viime aikojen maailman tapahtumat, kuten COVID-pandemia, ovat heikentäneet ihmisten välisiä sosiaalisia yhteyksiä. Huolestuttavampaa on kuitenkin taustalla pitkäaikaisemmin näkyvä trendi: yksin jäämisen ja yksinäisyyden on arvioitu koko ajan lisääntyneen vuosituhannen taitteen jälkeen. Ihmisten toistensa kanssa viettämä aika on vähentynyt. Kyseessä on arvioitu olevan pidempiaikainen yksinäisyyden epidemia, joka ei selity pelkästään pandemialla. Yksinäisyyden riskiä ja syvyyttä lisäävät ihmisen heikko fyysinen tai psyykkinen terveys, taloushuolet ja yksinasuminen. Elämän taitekohdat, kuten opiskelujen aloittaminen, muutto toiselle paikkakunnalle, vanhemmaksi tulo tai parisuhteen päättyminen lisäävät riskiä sosiaaliselle eristyneisyydelle ja yksinäisyydelle. Myös vähemmistöihin kuuluvilla yksin jääminen ja yksinäisyys ovat todennäköisesti tavanomaista yleisempiä, vaikka tutkimusta heidän sosiaalisista yhteyksistään ja yksinäisyyden kokemuksistaan onkin vähemmän. Vähemmistöihin kuuluvien riskiä sosiaaliseen eristyneisyyteen ja yksinäisyyteen lisäävät todennäköisesti syrjintä ja rakenteelliset ongelmat, kuten heikompi pääsy erilaisten palveluiden ja voimavarojen äärelle. (Holt-Lunstad & Perissinotto, 2023.)
Hyvät ihmissuhteet ovat todennäköisesti kaikkein ratkaisevin tekijä ihmisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta. Sosiaalisten suhteiden näivettyminen ja lisääntyvä yksinäisyys on huolestuttava ilmiö. Vahvempien sosiaalisten yhteyksien on arvioitu tukevan hyvää terveyttä ja hyvinvointia kaiken ikäisillä (Holt-Lunstad & Perissinotto, 2023). Kirjassaan Onnellisen elämän salaisuus – Oppeja kaikkien aikojen laajimmasta onnellisuustutkimuksesta maailman nimekkäimpiin kuuluvat tutkijat Robert Waldinger ja Marc Schulz kuvaavat keskeisiä löydöksiä Harvardin yliopistossa toteutuneesta maailman pisimmästä seurantatutkimuksesta, jossa tutkimushenkilöiden ja heidän perheidensä elämää on seurattu kahden sukupolven ja yli kahdeksankymmenen vuoden ajan vuodesta 1938 lähtien. Kirja alkaa kysymyksellä siitä, mikä olisi se yksi ainoa elämänvalinta, jonka voimme tehdä ja joka johdattaa meitä kohti terveyttä ja onnea. Kaikkien tutkimusvuosien, tuhansien tutkimuskysymysten ja mittausten (myös hyvin biologisten) jälkeen yksi ratkaiseva tekijä on noussut tutkimuksessa johdonmukaisesti ratkaisevaksi tekijäksi ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta; hyvät ihmissuhteet. Tutkijat myös muistuttavat siitä, että me ihmiset olemme kuitenkin melko kehnoja tekemään tätä hyvinvointinsa kannalta parasta valintaa ja usein laiminlyömme parhaan sijoituksen onnellisuuteensa ja hyvinvointiinsa. Me luulemme tietävämme, että meidät tekee onnelliseksi ja hyvinvoivaksi esimerkiksi rahan, tavaran tai vapaa-ajan ja elämän helppojen päivien hankkiminen. Sen vuoksi teemme usein väärän valinnan ja sivuutamme ihmissuhteemme. Toisaalta tutkijat nostavat esille lohdullisen tiedon; koskaan ei ole liian myöhäistä vahvistaa yhteyksiään toisiin ihmisiin ja siten saavuttaa onnellisuutta ja terveyttä. Kirja tiivistää perimmäisen totuuden: ihmissuhteiden verkosto, joka antaa merkitystä ja hyvyyttä elämään, antaa meille voimaa, hyvinvointia ja terveyttä. (Waldinder & Schulz, 2023.)
Yksilöiden edellytykset muodostaa ja ylläpitää hyvinvointiaan tukevia sosiaalisia suhteita sekä siten saada sosiaalista tukea eivät ole yhtäläiset - lapsuudessaan kuormittavia asioita kokeneet tarvitsevat usein tavanomaista enemmän tukea muodostaakseen turvallisia ja tukea antavia sosiaalisia suhteita. Lapsuuden kuormittavat ja traumaattiset kokemukset vaikuttavat aivojen kehitykseen ja niiden on arvioitu johtavat piilevään haavoittuvuuteen sekä elimistön biologiseen virittymiseen tavalla, joka heikentää terveyttä ja hyvinvointia pitkäaikaisesti. Lapsuuden kuormittavat ja traumaattiset kokemukset vaikuttavat myös sellaisiin toimintoihin, joita tarvitaan sosiaalisissa suhteissa; lapsuudessaan haavoittavia asioita kokeneet ovat alttiimpia kokemaan vuorovaikutussuhteissa uhan tunteita ja heille tunteiden säätely voi olla vaikeaa (McCrory ym. 2017). Vanhemman ja lapsen välisen kiintymyssuhteen laadun on todettu liittyvän lapsen kykyyn säädellä tunteitaan ja löytää toimivia keinoja sosiaalisen tuen saamiseksi. Lapsen toimivammat tunteiden ilmaisun ja tunnesäätelyn taidot liittyvät lapsen sosiaaliseen kyvykkyyteen. Sosiaaliseen tukeen suuntautuminen ja nojautuminen on tärkeä selviytymiskeino silloin, kun yksilö tarvitsee säätelyapua tunteilleen. Katsauksessaan ja meta-analyysissaan Cooke tutkijakollegoineen (2019) totesi, että turvallisen kiintymyssuhteen muodostaneet lapset ilmaisevat enemmän myönteisiä tunnekokemuksia ja vähemmän kielteisiä tunnekokemuksia, säätelevät merkittävästi paremmin tunteitaan ja käyttävät useammin toimivia ongelmanratkaisun ja sosiaaliseen tukeen perustuvia selviytymiskeinoja. Välttelevästi kiintyneet lapset kokevat vähemmän myönteisiä tunnekokemuksia, heidän on vaikeampi säädellä tunteitaan ja he turvautuvat vähemmän sosiaalista tukea vahvistaviin selviytymiskeinoihin. Ristiriitaisesti kiintymyssuhteen vanhempaansa muodostaneilla lapsilla ja nuorilla todettiin enemmän kielteisiä tunnekokemuksia, he olivat alttiimpia kokemaan vahvoja kielteisiä tunteita ja heidän oli vaikeampi säädellä tunteitaan. Kaoottisesti kiintyneillä lapsilla tunnekokemukset olivat vähemmän myönteistä ja useammin negatiivisten tunteiden sävyttämiä, mutta heidän tunnesäätelystään tai käyttämistään selviytymiskeinoista tunnesäätelyn suhteen on vain vähän tutkimusta, vaikka tiedetään heidän olevan suuremmassa riskissä kokea psyykkisiä oireita myöhemmin elämässään (Cooke ym. 2019). Lapsen kyvyt säädellä tunteitaan, olla suhteissa ja turvautua toisilta ihmisiltä saatavaan sosiaaliseen tukeen juurtuvatkin merkittäviltä osin varhaisiin suhteisiin. Varhainen perheelle osoitettu tuki lapsen turvallisten, vakaiden ja hoivaavien suhteiden edistämiseksi on tarpeen, kun lapsen ja perheen elämään kasaantuu kuormitusta.
Kyky turvallisten ja läheisten ikätoverisuhteiden muodostamiseen ja ylläpitämiseen on tärkeä kehityksellinen saavutus ja toimivat ikätoverisuhteet voivat suojata lasta monen tavoin; ne on liitetty esimerkiksi pienempään riskiin kokea psyykkisiä oireita, yksinäisyyttä tai tulla kiusatuksi. Samalla tavoin kuin aikuisille ovat suhteet ystäviin lapsille ja nuorille tärkeä sosiaalisen tuen lähde. Ikätoverisuhteet kasvattavat lapsen tai nuoren kykyä ratkaista konflikteja, ilmaista tunteita ja kokea läheisyyttä toisen kanssa. Lapsen tai nuoren heikosti toimivat ikätoverisuhteet lisäävät riskiä kokea yksinäisyyttä, masentua ja suoriutua heikosti koulussa. Meta-analyysisään DeLuca kollegoineen (2019) totesi, että sijaishuoltoa tarvinneilla nuorilla ikätoverisuhteiden laatu osoittautui heikommaksi kuin niillä lapsilla ja nuorilla, jotka eivät olleet tarvinneet sijaishuoltoa – sijaishuoltoa tarvinneet nuoret kokevat siis vaikeuksia muodostaa laadultaan hyviä toimivia ikätoverisuhteita. (DeLuca ym., 2019).
Lapsuudessaan kielteisiä kokemuksia kohdanneet voivat tarvita enemmän tukea ja taitojen rakentamista tunnesäätelyn ja sosiaaliseen tukeen perustuvien selviytymiskeinojen vahvistamiseksi. Kasaantuvat kielteiset kuormittavat kokemukset lisäävät riskiä lapsuus- ja nuoruusiässä ajautua tappeluihin ja seksuaaliseen riskikäyttäytymiseen sekä riskiä aggressioon, käytösongelmin ja ylipäänsä mielenterveys- ja päihdeongelmiin (Nelson ym. 2020). Lapsuudessaan haavoittavia asioita kokeneiden ihmissuhteisiin liittyvät tuen tarpeet eivät kuitenkaan rajoitu vain lapsuus- ja nuoruusikään; lapsuudessaan kuormittavia asioita kokeneet voivat tarvita aikuisuudessakin tukea muodostaakseen tukea antavia turvallisia suhteita. Usein lapsuuden kaltoinkohtelukokemuksista juontuvan monimuotoisen traumaperäisen stressihäiriön ydinoireita ovat heikentynyt tunnesäätely sekä vaikeudet muodostaa ja ylläpitää ihmissuhteita (Maercker ym., 2022). Nuoruudessa tai aikuisiässä todettavan epävakaan persoonallisuuden, jonka ydinoireita ovat alttius tunnesäätelyn ja vuorovaikutussuhteiden ongelmiin, taustalla on usein vaikeita traumaattisia lapsuuskokemuksia (Epävakaa persoonallisuus. Käypä hoito -suositus.)
Sosiaalisen tuen merkitys suojaavana tekijänä ja resilienssin lähteenä korostuu elämän riskitilanteissa. Sosiaaliset suhteet ja niiden kautta muodostuva tuki on arvioitu ensiarvoisen tärkeäksi silloin, kun lapsen ja perheen elämään on liittynyt kuormittavia tai traumaattisia tapahtumia tai olosuhteita. Haitallisten lapsuuskokemusten ehkäisyssä ja resilienssin rakentamisessa erityinen merkitys on lapsen näkökulmasta turvallisilla, vakailla ja hoivaavilla suhteilla sekä sillä, että ammattilaiset kykenevät aitoon kumppanuuteen riskitilanteessa olevien perheiden kanssa lapsen turvallisten, vakaiden ja hoivaavien suhteiden edistämiseksi. Tieteellisessä kirjallisuudessa onkin viime aikoina käytetty käsitettä “relational health”, jolla viitataan kykyyn muodostaa ja ylläpitää turvallisia, vakaita ja hoivaavia suhteita. Turvalliset, vakaat ja hoivaavat suhteet toimivat puskurina kielteisiä lapsuuskokemuksia ja niiden haitallisia vaikutuksia vastaan ja lisäksi ne rakentavat lapsen resilienssiä eli tukevat prosessia, jonka myötä lapsi voi säilyttää hyvinvointinsa ja kukoistaa vastoinkäymisistä tai kuormituksesta huolimatta. Lasta kannattelevien turvallisten, vakaisen ja hoivaavien suhteiden edistäminen on arvioitu keskeiseksi väyläksi, jolla riskitilanteessa kasvaneiden tai varttuvien lasten tilannetta voidaan edistää. Ammattilaisten työ lasta kannattelevin suhteiden edistämiseksi ei kuitenkaan rajoitu pelkästään työhön lapsen ja vanhemman välisen suhteen myönteiseksi vahvistamiseksi, vaan myös yhteisön suhteiden edistämiseksi; lapsen turvalliset, vakaat ja hoivaavat suhteet vaativat perustakseen turvallisen, vakaan ja hoivaavan perheen ja yhteisön (Garner & Yougman, 2021). Katsauksessaan ja meta-analyysissaan Xiong työtovereineen (2022) arvioi, että perheeltä sekä laajemmalta yhteisöltä saatu sosiaalinen tuki on yhteydessä lapsen vähäisempään traumaperäisten oireiden määrään.
Resilienssin johtavat tutkijat ovat arvioineet, että erityisesti vaikeuksien kasaantuessa sosiaalisista suhteista ja yhteisöstä saadun tuen merkitys korostuu resilienssin lähteenä. Lapsen ominaisuudet, kuten suotuisat temperamentti- ja persoonallisuuspiirteet, neurofysiologiset ominaisuudet, geenit, kognitiiviset kyvyt ja älykkyys, ennustavat lapsen suotuisaa kehitystä ja resilienssiä. Kuitenkin arvioidaan, että näiden yksilötason tekijöiden vaikutus yhdessä selittää vähemmän lapsen hyvää pärjäämistä kuin systeemitason tekijät, kuten lapsen perheympäristö, koulu ja muu yhteisö (Ungar, 2015). Lisäksi on arvioitu, että lapsen ominaisuuksiin (kuten itsesäätelykyky, oppimiskyky) perustuva sopeutuminen ja selviytyminen vastoinkäymisissä ei myöskään yleensä ole kestävää, ellei kasvuympäristö samanaikaisesti tue sopeutumista – erityisesti vastoinkäymisten kasaantuessa ne lapset, joilla on enemmän suhteistaan ja yhteisöstään kumpuavaa sosiaalista tukea ja voimavaroja käytettävissään, pärjäävät paremmin (Ungar & Theron, 2020).
Vanhemman osakseen saama sosiaalinen tuki voi suojata lasta. Lastensuojelutyössä huomiota kannattaa kiinnittää myös vanhemman sosiaalisiin suhteiseen ja vanhemman osakseen saamaan sosiaaliseen tukeen. Aikuisen vakaat, turvalliset ja huolenpitoa sisältävät suhteet toisiin aikuisiin (tukea antava suhde toiseen vanhempaan, kumppaniin tai muihin tukea antaviin aikuisiin) voivat katkaista ylisukupolvista kaltoinkohtelun ketjua - myönteisten tukea antavien suhteiden vahvistaminen sekä vanhempien ja lasten välillä että vanhempien ja muiden aikuisten välillä on arvioitu keskeiseksi strategiaksi ehkäistä ylisukupolvista kaltoinkohtelun siirtymää (Schofield ym., 2013). Sosiaalinen tuki voi toimia vanhempaa ja lasta suojaavana tekijänä tilanteissa, joissa vanhemman elämään on liittynyt tavallista vaikeampaa stressiä tai vanhempi uupuu vanhemmuuden vaatimusten äärellä. Äidin raskauden aikana kokeman kuormittuneisuuden on todettu olevan yhteydessä lapsen neurokognitiivisen kehityspolun haasteisiin sillä tavalla, että sikiökaudella äidin tavanomaista vaikeammalle stressille altistuneilla lapsilla aivojen kehitys voi olla tavallisuudesta poikkeavaa ja äidin kuormitus odotusaikana on liitetty lapsen riskiin sairastua myöhemmin elämässään mielenterveyden haasteisiin. Odotusaikana äidin osakseen saama sosiaalinen tuki voi vaimentaa äidin kehon stressivasteita, mikä muokkaa kohdunsisäistä ympäristöä vauvalle suotuisammaksi ja siten edistää sikiön aivojen tervettä kehitystä. Vauvan syntymän jälkeen vanhemman osakseen saama sosiaalinen tuki (esim. koettu sosiaalinen tuki, parisuhteesta saatu tuki) voi edistää vanhemman mielenterveyttä, mikä tukee vanhemman edellytyksiä antaa lapselleen tunnetasolla lämmintä ja sensitiivistä hoivaa sekä siten edistää lapsen aivojen tervettä kehitystä (Nolvi ym., 2023).
Sosiaalisen tuen puute voi heikentää vanhemman voimavaroja ja altistaa uupumiselle vanhemmuudessa: puolisolta tai muulta sosiaaliselta verkostolta saadun tunnetason tuen tai käytännöllisen avun vähäisyys on riskitekijä vanhemmuudessa koetulle voimakkaalle uupumukselle. Sosiaalisen tuen ja vanhemmuudessa uupumisen välinen yhteys on huomionarvoinen, koska vanhemmuudessa koetun uupumisen (parental burnout) on todettu olevan yhteydessä siihen, että vanhempi haluaa paeta tilanteesta, on jopa itsetuhoinen ja alttiimpi ajautumaan kaltoinkohtelevaan ja laiminlyövään vanhemmuuteen (Mikolajczak & Roskam, 2020.)
Suhteet perheen ulkopuolisiin luotettaviin aikuisiin voivat edistää lapsen hyvinvointia ja resilienssiä. Vanhemmilta saadun tuen lisäksi lapsen kehitystä ja hyvinvointia tukee myös perheen ulkopuolisten luotettavien aikuisten saatavilla olo lapsen elämässä (Ashton ym., 2021; Bellis ym. 2017). Lapset eivät kuitenkaan ole yhdenvertaisessa asemassa saamansa sosiaalisen tuen suhteen. On havaittu, että lapsille, joille on kasaantunut kielteisiä kokemuksia, on vähemmän perheen ulkopuolisia luotettavia aikuisia läsnä elämässään. Ne lapset, joille on kasaantunut kuormittavia kokemuksia ja jotka ovat vailla perheen ulkopuolisten luotettavien aikuisten tukea, ovat heikommilla resilienssiä rakentavien voimavarojen suhteen. Toisaalta lapsen sosiaalisen tuen vahvistaminen siten, että lapsella on elämässään ja saatavilla luotettava aikuinen, voi rakentaa lapsen resilienssiä erityisesti silloin, kun lasta ovat koskettaneet kuormittavat lapsuuskokemukset (Ashton ym., 2021). Kielteisten lapsuuskokemusten on todettu vaikuttavan haitallisesti mielenterveyteen ja fyysiseen terveyteen koko elämänkaaren ajan. Tällaisia vaikutuksia voi kuitenkin lieventää merkittävästi se, että lapsuudessa on saanut tukea perheen ulkopuoliselta aikuiselta, johon on luottanut; kielteisiä lapsuuskokemuksia kokeneilla riski epäsuotuisaan terveyskäyttäytymiseen (epäterveellinen ravitsemus, tupakointi, alkoholin käyttö) ja mielenterveyden ongelmiin aikuisuudessa on pienempi silloin, kun lapsuudessa on ollut saatavilla tukea luotettavilta aikuisilta. Toisaalta epäsuotuisan terveyskäyttäytymisen ja mielenterveyden ongelmien riskit ovat selvästi suurempia niillä aikuisilla, jotka lapsuudessaan ovat kokeneet kielteisiä lapsuuskokemuksia ja joilla ei ole ollut lapsuusvuosinaan elämässään läsnä tukea antavaa perheen ulkopuolista aikuista (Bellis ym. 2017).
Suhteet ikätovereihin voivat olla lapselle merkittävä sosiaalisen tuen lähde, mutta erityisesti viileät konfliktien sävyttämät sisarussuhteet, kiusaamiskokemukset ja yksinäisyys voivat haavoittaa lasta. Sisarussuhde on usein elämän pitkäaikaisin ihmissuhde. Lapsuus- ja nuoruusiän sisarussuhteiden laadun on todettu heijastuvan lapsen tai nuoren hyvinvointiin. Buist työtovereineen (2013) on selvittänyt meta-analyysissä lapsuuden sisarussuhteiden laadun merkitystä lapsen tai nuoren hyvin hyvinvoinnin kannalta. Sisarusten väliset lämpimät suhteet osoittautuvat lapsen kannalta suojatekijäksi; lämpimät suhteet sisarusten välillä olivat yhteydessä lapsen tai nuoren parempaan psyykkiseen hyvinvointiin eli vähäisempään internalisoivien ja eksternalisoivien oireiden määrää. Toisaalta runsaan sisarusten välisten konfliktien määrän ja sisarusten osakseen saaman erilaisen kohtelun todettiin olevan yhteydessä lapsen tai nuoren psyykkisiin ongelmiin. Sisarusten välisten konfliktien haitallinen vaikutus osoittautui suuremmaksi kuin lämpimien sisarussuhteiden suojaava vaikutus (Buist ym. 2013). Toisessa tutkimuksessaan Buist kollegansa Vermanden kanssa (2014) selvitti lasten kokemuksia sisarussuhteistaan. Tutkimuksessa tunnistettiin kolme sisarussuhteiden muodostumisen tapaa: konflikteja sisältävä suhde (vähän lämpöä, paljon konflikteja), vahvoja tunteita sisältävä suhde (keskimääräistä enemmän lämpöä ja konflikteja) ja harmoninen sisarussuhde (paljon lämpöä, vähän konflikteja). Harmonisia sisarussuhteita todettiin eniten, konflikteja sisältäviä vähiten. Huomionarvoista kuitenkin oli, että lapset, joiden sisarussuhteissa ilmeni paljon konflikteja, raportoivat huomattavasti enemmän psyykkisiä oireita sekä heikompaa opillista ja sosiaalista pärjäämistä sekä heikompaa itsetuntoa kuin lapset, joiden sisarussuhteet olivat harmonisia. Lapset, joiden sisarussuhteet olivat voimakkaiden tunteiden leimaamia, raportoivat vähemmän aggressiivisuutta ja parempaa sosiaalista pärjäämistä kuin lapset, joiden sisarussuhteet olivat konfliktien sävyttämät. Harmoniset sisarussuhteet osoittautuivat lapsen sopeutumisen kannalta edullisimmiksi. Sisarussuhteen konfliktit vaikuttivat lapsen sopeutumiskykyyn kielteisesti erityisesti silloin, kun sisarusten väliltä puuttui lämpöä (Buist & Vermande, 2014).
Toisessa tutkimuksessa sisarussuhteiden ja lapsen käyttäytymisen yhteys todettiin kaksisuuntaiseksi; lapsen sisarussuhteet vaikuttavat lapsen käyttäytymiseen ja lapsen käyttäytyminen vaikuttaa sisarussuhteisiin (Pike & Oliver, 2017). Sisarusten väliset ongelmat voivat heikentää lapsen sopeutumiskykyä. Sisarusten välillä ilmenevä kiusaaminen (usein lapsi on sekä kiusaaja että kiusattu) on yhteydessä lapsuudessa ja varhaisaikuisuudessa ilmeneviin tunne-elämän ongelmiin, kuten ahdistukseen, masennukseen ja itsensä vahingoittamiseen. Sisarusten välinen kiusaaminen lisää lapsen riskiä joutua kiusatuksi myös kodin ulkopuolella. Haitalliset vaikutukset näyttävät olevan kasaantuvia siten, että sisarusten ja ikätovereiden kiusaamilla lapsilla ilmenee tunne-elämän ongelmia enemmän kuin lapsilla, joita kiusataan vain sisarusten tai ikätovereiden toimesta - luultavasti siksi, että sekä kotona että kodin ulkopuolella kiusaamista kokevilla lapsilla ei ole turvallista paikkaa, jonne paeta kiusaamista. Huomionarvoista on myös, että vanhemmuuden laatu ja vanhemman käyttäytyminen ovat perheen sisäisiä tekijöitä, jotka ovat vahvimmin yhteydessä sisarusten väliseen kiusaamiseen. Esimerkiksi vanhemman lapsiin kohdistama kaltoinkohtelu, väkivaltaisuus, ankaruus, emotionaalisen lämmön puuttuminen vanhemman ja lapsen välisestä suhteesta, lasten epätasapuolinen kohtelu sekä lasten heikko valvonta vanhemman taholta lisäävät riskiä sille, että sisarusten välistä kiusaamista esiintyy. Sisarusten ja ikätovereiden kiusaamisen välinen yhteys viittaa siihen, että kiusaamista ehkäisevät toimenpiteet on aloitettava kotoa. Ammattilaisten kannattaakin selvittää sisarusten välistä kiusaamisesta ja ryhtyä erityisesti vanhemmuutta tukeviin toimenpiteisiin sisarusten välisen kiusaamisen kitkemiseksi (Wolke ym., 2015).
Lasten ja nuorten yksinäisyyden vähentäminen rakentaa kestävää Suomea. Suomessa on tehty ansiokasta tutkimusta lasten ja nuorten ulkopuolisuudesta ja yksinäisyyden kokemuksista sekä niiden vaikutuksista ja merkityksestä. Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön sivustolla julkaitussa kannanotossaan “Yhdessä yksinäisyyttä vastaan” (13.2.2019) yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia tutkineet Nina Junttila ja Emil Salovuori kuvaavat lasten ja nuoren ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden merkitystä: “Juurisyynä yksinäisyys satuttaa, sairastuttaa, ulkopuolistaa, erillistää ja saa kokemaan itsensä muita huonommaksi, heikommaksi ja turhemmaksi. Sellaiseksi, josta kukaan ei välitä ja jonka tulevaisuudessa ei ole mitään, mitä odottaa.” Junttila ja Salovuori myös valottavat lapsuudessa alakouluikäisenä koetun yksinäisyyden yhteyttä siihen, miten lapsi pärjää varttuessaan ja täysi-ikäiseksi tullessaan: ala-asteikäisenä koetun yksinäisyyden on todettu ennustavan yksinäisyyttä, syrjäytymistä, fyysiä oireita, masennusta, ahdistuneisuutta ja itsetuhoisuutta, keskittymisvaikeuksia, aggressiivisuutta, mielenterveyshäiriöihin suunnatun lääkehoidon käyttöä sekä sosiaalisia ongelmia, kuten rötöstelyä, 18 vuoden iässä. Lastensuojelun työssä on siis monta hyvää syytä selvittää lasten ja nuorten ulkopuolisuutta ja yksinäisyyden kokemusta, jotta näihin riskitekijöihin voidaan puuttua. Junttila ja Salovaara korostavat yksinäisyyden tunnistamisen ja lasten kuuntelemisen merkitystä sekä yksinäisyyden yhteisöllistä vähentämistä eli ystävyyden, yhteenkuuluvuuden ja keskinäisen kohtaamisen vahvistamista koko yhteisön toimesta ja vaikuttavien interventioiden avulla. Lasta lähellä olevien aikuisten tulee puuttua tilanteeseen, mikäli lapsi on jäänyt ulkopuoliseksi ja vaille ikätoverisuhteita, ja samalla opettaa, kasvattaa ja näyttää esimerkkiä siitä, miten kohdata, tulla kohdatuksi, kutsua ja uskaltaa mukaan. (Junttila & Salovuori, 2019.) Vahvemman sosiaalisen tuen on todettu olevan yhteydessä vähäisempään yksinäisyyteen (Zhang & Dong, 2022), ja sosiaalisen tuen vahvistamisella arvioidaan olevan tärkeä merkitys yksinäisyyden vähentämisessä.
Lapsuuden myönteisten kokemusten vahvistaminen tarjoaa lastensuojelulle mahdollisuuden tukea lapsen suotuisaa kehityspolkua. Suotuisat lapsuuskokemukset voivat toimia suojatekijänä ja vastavoimana lapsuusiän haitallisille kokemuksille. Myönteisiä lapsuuskokemuksia ovat mm. ystävän, huolehtivan opettajan tai naapurien läsnäolo elämässä lapsuusvuosina sekä se, että elämään on liittynyt neuvoja ja tukea antava perheen ulkopuolinen aikuinen. Myönteisillä lapsuuskokemuksilla on todettu itsenäinen suotuisa yhteys aikuisiän terveyteen ja hyvinvointiin myös niillä henkilöillä, joille on kasaantunut kurjia kokemuksia lapsuudessaan. Lapsuuden suotuisat kokemukset voivat kompensoida haitallisten lapsuuskokemusten vaikutuksia; suotuisien lapsuuskokemusten vallitessa haitalliset lapsuuskokemukset ovat yhteydessä vähäisempään määrään hyvinvoinnin riskejä ja sairauksia myöhemmässä elämässä. Lapsuusiän suotuisien kokemusten lisääminen haavoittuvimmissa asemassa olevien lasten keskuudessa ei ainoastaan vähennä tulevia terveysongelmia, vaan voi myös lisätä hyvinvointia pitkällä tähtäyksellä. Onkin arvioitu, että palveluiden kohdentaminen suotuisien lapsuusiän kokemusten vahvistamiseksi tarjoaa julkisille sosiaali- ja terveydenhuollon ohjelmille mahdollisuuden vaikuttaa; aina lasta ei voida suojata kuormittavilta kokemuksilta, mutta lapsi voidaan pyrkiä ympäröimään suotuisilla kokemuksilla ja siten ”neutraloida” kielteisten kokemusten haitallisia vaikutuksia yksilön terveyteen. Lapsuusiän suotuisat kokemukset ovat painokkaasti sellaisia kokemuksia, joihin liittyy lapsen osakseen saama sosiaalinen tuki ikätoverilta, hyviltä naapureilta tai opettajalta sekä perheen ulkopuoliselta luotettavalta ja tukea antavalta aikuiselta. (Crandall ym., 2019; Narayan et al., 2018.) Lastensuojelussa tulisikin systemaattisesti pyrkiä vahvistamaan näitä lapsen tervettä kehitystä tukevia voimavaroja lapsen elämässä.
Lastensuojelun ammattilaisen kannattaa kuunnella herkällä korvalla lapsen ja aikuisen kokemuksia sosiaalisista suhteistaan sekä pyrkiä systemaattisestä vähentämään asiakkaan ulkopuolelle jäämistä ja yksinäisyyttä. Edellä kuvattujen näkökulmien vuoksi lastensuojelun työssä on syytä systemaattisesti kysyä lasten ja aikuisten sosiaalisista suhteista ja yksinäisyyden kokemuksista sekä määrätietoisesti työskennellä lasten ja aikuisten sosiaalisen eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden vähentämiseksi ja poistamiseksi. Ulkopuolelle jääminen ja yksinäisyys vaativat puuttumista, koska ne ovat niin merkittäviä riskitekijöitä sekä lapsen että aikuisen terveydelle ja hyvinvoinnille (Holt-Lunstad & Perissinotto, 2023; Junttila & Salovuori, 2019). Lääketieteellisen hoidon kontekstista lainaten asiakkaiden kohtaamisessa voi hyödyntää esimerkiksi kirjainlyhenteellä EAR-kuvattua lähestymistapaa, joka nojaa 1) edukaatioon (E = education), 2) sosiaalisten suhteiden, sosiaalisen tuen ja yksinäisyyden kokemusten arviointiin (A= assessment) sekä 3) asiakkaan tilanteeseen ja kokemuksiin vastaamiseen (R = respond) (Holt-Lunstad & Perissinotto, 2023). Otan vapauden kuvata EAR-viitekehystä lapsen tai aikuisen sosiaalisten suhteiden ja yksinäisyyden kokemusten kuuntelemiseksi herkällä korvalla.
Käytännössä EAR-lähestymistavassa on kyse siitä, että jokaisessa asiakassuhteessa, riippumatta asiakkaan ongelman laadusta, huomiota kiinnitetään asiakkaan sosiaalisiin suhteisiin, yhteenkuuluvuuden ja yksinäisyyden kokemuksiin. Asiakkaalle kerrotaan siitä, että sosiaaliset yhteydet ovat osa terveellistä, hyvinvointia lisäävää elintapaa ja että sosiaalinen ulkopuolisuus sekä yksinäisyys voivat heikentää terveyttä ja hyvinvointia. Lähestymistavassa asiakkaalta kysytään hänen sosiaalisista suhteistaan, yksinäisyydestä sekä hänen kokemuksestaan sosiaalisesta tuesta sekä vastataan yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja sosiaalisen tuen vähäisyyden ongelmaan aktiivisella työotteella. Vastaukset dokumentoidaan ja asiakkaan tilanteen kehittymistä seurataan. Yksinäisyyden kokemusten ja sosiaalisten suhteiden selvittämiseksi on olemassa myös validoituja kyselylomakkeita, ja niitä voi käyttää apuna. Tavoite on tunnistaa ulkopuolisuus ja yksinäisyys sekä pyrkiä vahvistamaan asiakkaan sosiaalisia yhteyksiä samalla tavalla tavoitteellisesti kuin muitakin suojaavia tekijöitä. Eri tahojen tarjoamaa psykososiaalista tukea pyritään yhdistämään; asiakkaan kanssa yhdessä on usein mietittävä, miten hän voisi saada tarvitsemaansa sosiaalista tukea eri ammattilaisilta ja esimerkiksi vanhemmiltaan, perheeltään, ystäviltään tai muilta toimijoilta, kuten kolmannen sektorin toiminnasta tai vapaaehtoistyöntekijöiltä. Lisäksi ammattilaisten ja palveluita tuottavien organisaatioiden tulee rakentaa siltoja yhteisön voimavaroihin; tärkeää on tietää, missä ja miten ihmiset kokoontuvat ja toimivat yhdessä ja mihin käytettävissä oleviin yhteisöihin ja sosiaalisiin voimavaroihin asiakkaan voisi ohjata ja kiinnittää. Kaikkiaan EAR-lähestymistavassa tärkeää on asiakkaan kuunteleminen ja jaettu päätöksenteko asiakkaan kanssa sosiaalisen ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden sekä niiden kielteisten vaikutusten taklaamiseksi. (Holt-Lunstad & Perissinotto, 2023.)
Ulkopuolelle jäänyt tai yksinäinen lapsi tai aikuinen tarvitsee usein konkreettista apua ja joskus myös taitojen vahvistamista. Hyväntahtoinen neuvominen ei yleensä ole riittävää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden vähentämiseksi. Kokemukseni mukaan ulkopuolelle jääneen tai yksinäisen ihmisen on usein vaikea päästä alkuun – sosiaaliset yhteydet eivät vahvistu pelkästään sillä tavalla, että ammattilainen kehottaa asiakasta hankkimaan ystävän, aloittamaan uudessa harrastusryhmässä tai käymään perhetalossa, perhekerhossa tai toimintakeskuksessa. Sosiaalisten suhteiden vahvistamiseksi tarvitaan konkreettisia toimia; kokoontumisen, kerhon tai muun sosiaalisen toiminnan tapahtumapaikan osoite, sovittu ja määritelty aika (“ensi viikolla” jää usein menemättä), joku vastaanottamassa (helpompi mennä, kun tietää jo “jonkun”) ja usein myös joku saattamassa (yksin on kurja mennä uuteen paikkaan ensimmäistä kertaa) ja toistoja. Vähitellen lapsi tai aikuinen voi viettää hiukan enemmän aikaa toisten kanssa, löytää hetkeksi yhteisen puheenaiheen, ehkä tutustuu ensin yhteen ja sitten toiseen uuteen ihmiseen, vaihtaa puhelinnumeron, parhaimmillaan saa viestin, ehkä uskaltaa itsekin lähettää sellaisen. Vain sosiaalisten yhteyksien ja toisten seurassa olemisen kautta voi löytyä kaveri pihalle, lenkille (tai vaunulenkille), kirpparille, talkoisiin, urheilutapahtumaan. Lapsen tai aikuisen kanssa on tärkeä pohtia, mihin kaikkeen ulkopuolelle jääminen tai yksinäisyys liittyy. Yksinäisyyden taustalla voi myös olla sosiaalista ahdistuneisuutta, kielteisiä käsityksiä omasta kelpaamisesta, arvosta ja pystyvyydestä sekä vaikeuksia olla suhteissa ja ylläpitää ihmissuhteita. Sosiaalisia taitoja ja niiden rakentumista voidaan myös vahvistaa. Sosiaalisten taitojen harjoittelu, erityisesti lapsen tai nuoren ohjaaminen (harjoittelu, jolla pyritään vahvistamaan lapsen ymmärrystä käyttäytymisestä, ryhmässä toimimisesta ja sosiaalisista rooleista) sekä taitojen harjoittelu (kommunikaatiotaitojen, myönteisen ja toisten hyväksi koituvan toiminnan sekä ongelmanratkaisutaitojen vahvistaminen) tutkitusti vahvistavat sosiaalisia taitoja (de Mooij ym., 2020). Myös esimerkiksi nuorilla, joilla on todettu autismikirjon häiriö, sosiaalisia taitoja voidaan vahvistaa ryhmämuotoisilla interventioilla (Gates ym. 2017).
Riittävä sosiaalinen tuki ei ole vain yksittäisen ihmisen voimin ratkaistavissa oleva kysymys. Ulkopuolelle jäämisen ja yksinäisyyden torjuminen ei ole vain yksilöiden tai yksittäisen ammattilaisten toiminnan varassa. Yhteisön ja yhteiskunnan tasolla on tärkeää vahvistaa rakenteita, jotka edistävät kohtaamista ja ihmisten väliset yhteyksiä sekä vähentävät riskiä sille, että lapsi tai aikuinen jää yksin ja ulkopuoliseksi. Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden vähentämiseksi ja poistamiseksi tarvitaan yhteiskunnallisia toimia, ja useita strategioita on jo olemassa. Suomessa erilaisten vaikuttavien yksinäisyyttä vähentävien hankkeiden jatkuvuutta onkin pyritty turvaamaan Lähde -liikkeen avulla (kts. https://lahdemukaan.fi/). Lähde -liike kutsuu mukaan eri toimijoita talkoisiin yksinäisyyttä vastaan. Yhteisön tasolla tarvitaan paikkoja ja tilaisuuksia, joissa ihmiset voivat kohdata turvallisesti - mukava, lämmin ja tervetulleeksi toivottava ilmapiiri on tärkeä. Lapsen sosiaalisten suhteiden muodostuminen ei myöskään voi perustua pelkästään kalliisiin harrastuksiin, vaan lapsille ja nuorille tarvitaan kohtaamisen mahdollisuuksia, harrastuksia sekä merkityksellisyyden ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia tuottavia yhteisöllisiä toimintoja, jotka eivät vaadi paljon rahaa.
Entä sitten me ammattilaiset? Työpaikalla koettu yksinäisyys on yhteydessä heikompaan suoriutumiseen työssä, heikompaan työtyytyväisyyteen ja työuupumuksen riskiin. Tutkimukset ovat osoittaneet yhteyden työpaikan vähäisten sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien välillä. Yksinäisyys on siis yhteydessä ammattilaisten heikompaan työssä suoriutumiseen sekä hyvinvointiin, mutta työpaikoilla koettuun yksinäisyyteen voidaan todennäköisesti vaikuttaa työympäristöä muokkamalla – erityisesti hyvä johtaminen voi todennäköisesti olla toimenpide, jolla työntekijöiden yksinäisyyden kokemuksia voidaan vähentää (Bryan ym. 2023).
Ammattilaiselle sosiaalinen tuki on keskeisin resilienssin lähde erityisesti silloin, kun kohtaamme työssämme syvää kärsimystä tai meitä haavoittavia tilanteita (Greinacher ym., 2019). Tätä kirjoittaessani mietin, olemmeko saattaneet pidemmän ajan kuluessa ja monesta nakertavasta syystä sekä toisaalta isosta muutokseta johtuen kadottaa vähitellen sosiaali- ja terveysalan työpaikoissa sosiaalisten suhteiden merkityksellisyyden ja yhteisöllisyyttä? Sosiaalisten yhteyksien vaaliminen ja yhteisöllisyys ovat nimittäin sellaisia arvoja, jotka helposti jäävät jalkoihin, vaikka niillä todennäköisesti on osansa monessa tärkessä asiassa, kuten riittävän työvoiman turvaamisessa alalle sekä ammattilaisten työhyvinvoinnin tekijänä.
Työssä uupumisen oireet ovat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa varsin yleisiä. Moni meistä ammattilaisistakin kamppailee riittämättömän sosiaalisen tuen ja yksinäisyyden kanssa, yksin. Jos emme itse huolehdi rittävällä tavalla omista sosiaalisista suhteistamme ja aseta niitä keskeiselle sijalle elämässämme, on meidän hyvin vaikea auttaa asiakkaitammekaan sosiaalisen ulkopuolisuuden tai yksinäisyyden suhteen. Sosiaaliset suhteet ovat ensiarvoisen tärkeitä myös ammattilaisille. Viimeaikaisessa tieteellisessä kirjallisuudessa ja myös palvelujärjestelmää koskevissa kannanotoissa onkin painokkaasti suositeltu, että meidän tulee tunnustaa sosiaaliset yhteydet ja yhteisöllisyys palvelujärjestelmämme keskeisiksi arvoiksi (Holt-Lunstad & Perissinotto, 2023.)
Tämä on osa kymmenen artikkelin sarjasta lastensuojelun vaikuttavuustekijöistä.
Viitteet:
Ashton K, Davies AR, Hughes K, Ford K, Cotter-Roberts A, Bellis MA. Adult support during childhood: a retrospective study of trusted adult relationships, sources of personal adult support and their association with childhood resilience resources. BMC Psychol. 2021 Jun 27;9(1):101. doi: 10.1186/s40359-021-00601-x.
Bellis MA, Hardcastle K, Ford K, Hughes K, Ashton K, Quigg Z, Butler N. Does continuous trusted adult support in childhood impart life-course resilience against adverse childhood experiences - a retrospective study on adult health-harming behaviours and mental well-being. BMC Psychiatry. 2017 Mar 23;17(1):110. doi: 10.1186/s12888-017-1260-z. Erratum in: BMC Psychiatry. 2017 Apr 13;17(1):140. doi: 10.1186/s12888-017-1305-3.
Bryan BT, Andrews G, Thompson KN, Qualter P, Matthews T, Arseneault L. Loneliness in the workplace: a mixed-method systematic review and meta-analysis. Occup Med (Lond). 2023 Dec 30;73(9):557-567. doi: 10.1093/occmed/kqad138. PMID: 38285544; PMCID: PMC10824263.
Buist KL, Deković M, Prinzie P. Sibling relationship quality and psychopathology of children and adolescents: a meta-analysis. Clin Psychol Rev. 2013 Feb;33(1):97-106. doi: 10.1016/j.cpr.2012.10.007. Epub 2012 Oct 31. PMID: 23159327.
Buist KL, Vermande M. Sibling relationship patterns and their associations with child competence and problem behavior. J Fam Psychol. 2014 Aug;28(4):529-37. doi: 10.1037/a0036990. Epub 2014 May 26. PMID: 24866727.
Crandall, A., Miller, J. R., Cheung, A., Novilla, L. K., Glade, R., Novilla, M. L. B., ... & Hanson, C. L. (2019). ACEs and counter-ACEs: How positive and negative childhood experiences influence adult health. Child abuse & neglect, 96, 104089.
Cooke JE, Kochendorfer LB, Stuart-Parrigon KL, Koehn AJ, Kerns KA. Parent-child attachment and children's experience and regulation of emotion: A meta-analytic review. Emotion. 2019 Sep;19(6):1103-1126. doi: 10.1037/emo0000504.
DeLuca HK, Claxton SE, van Dulmen MHM. The Peer Relationships of Those Who Have Experienced Adoption or Foster Care: A Meta-Analysis. J Res Adolesc. 2019 Dec;29(4):796-813. doi: 10.1111/jora.12421.
Epävakaa persoonallisuus. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2020 (viitattu 18.9.2024). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi
Gariépy G, Honkaniemi H, Quesnel-Vallée A. Social support and protection from depression: systematic review of current findings in Western countries. British Journal of Psychiatry. 2016;209(4):284-293. doi:10.1192/bjp.bp.115.169094
Garner A, Yogman M; COMMITTEE ON PSYCHOSOCIAL ASPECTS OF CHILD AND FAMILY HEALTH, SECTION ON DEVELOPMENTAL AND BEHAVIORAL PEDIATRICS, COUNCIL ON EARLY CHILDHOOD. Preventing Childhood Toxic Stress: Partnering With Families and Communities to Promote Relational Health. Pediatrics. 2021 Aug;148(2):e2021052582. doi: 10.1542/peds.2021-052582.
Gates JA, Kang E, Lerner MD. Efficacy of group social skills interventions for youth with autism spectrum disorder: A systematic review and meta-analysis. Clin Psychol Rev. 2017 Mar;52:164-181. doi: 10.1016/j.cpr.2017.01.006.
Greinacher A, Derezza-Greeven C, Herzog W, Nikendei C. Secondary traumatization in first responders: a systematic review. Eur J Psychotraumatol. 2019 Jan 22;10(1):1562840. doi: 10.1080/20008198.2018.1562840.
Holt-Lunstad J, Perissinotto C. Social Isolation and Loneliness as Medical Issues. N Engl J Med. 2023 Jan 19;388(3):193-195. doi: 10.1056/NEJMp2208029. Epub 2023 Jan 14. PMID: 36648080.
Junttila, N. & Salovuori, E. Yhdessä yksinäisyyttä vastaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö, verkkojulkaisu, jonka julkaisuajankohta 13.2.2019. Siteerattu 1.8.2024 osoitteesta https://stm.fi/-/1410845/yhdessa-yksinaisyytta-vastaan
Maercker A, Cloitre M, Bachem R, Schlumpf YR, Khoury B, Hitchcock C, Bohus M. Complex post-traumatic stress disorder. Lancet. 2022 Jul 2;400(10345):60-72. doi: 10.1016/S0140-6736(22)00821-2.
McCrory EJ, Gerin MI, Viding E. Annual Research Review: Childhood maltreatment, latent vulnerability and the shift to preventative psychiatry - the contribution of functional brain imaging. J Child Psychol Psychiatry. 2017 Apr;58(4):338-357. doi: 10.1111/jcpp.12713.
Mikolajczak M, Roskam I. Parental burnout: Moving the focus from children to parents. New Dir Child Adolesc Dev. 2020 Nov;2020(174):7-13. doi: 10.1002/cad.20376.
de Mooij B, Fekkes M, Scholte RHJ, Overbeek G. Effective Components of Social Skills Training Programs for Children and Adolescents in Nonclinical Samples: A Multilevel Meta-analysis. Clin Child Fam Psychol Rev. 2020 Jun;23(2):250-264. doi: 10.1007/s10567-019-00308-x.
Narayan, A. J., Rivera, L. M., Bernstein, R. E., Harris, W. W., & Lieberman, A. F. (2018). Positive childhood experiences predict less psychopathology and stress in pregnant women with childhood adversity: A pilot study of the benevolent childhood experiences (BCEs) scale. Child abuse & neglect, 78, 19-30
Nolvi S, Merz EC, Kataja EL, Parsons CE. Prenatal Stress and the Developing Brain: Postnatal Environments Promoting Resilience. Biol Psychiatry. 2023 May 15;93(10):942-952. doi: 10.1016/j.biopsych.2022.11.023. Epub 2022 Dec 24. PMID: 36870895.
Pike A, Oliver BR. Child behavior and sibling relationship quality: A cross-lagged analysis. J Fam Psychol. 2017 Mar;31(2):250-255. doi: 10.1037/fam0000248.
Schofield TJ, Lee RD, Merrick MT. Safe, stable, nurturing relationships as a moderator of intergenerational continuity of child maltreatment: a meta-analysis. J Adolesc Health. 2013 Oct;53(4 Suppl):S32-8. doi: 10.1016/j.jadohealth.2013.05.004.
Ungar M. Practitioner Review: Diagnosing childhood resilience--a systemic approach to the diagnosis of adaptation in adverse social and physical ecologies. J Child Psychol Psychiatry. 2015 Jan;56(1):4-17. doi: 10.1111/jcpp.12306.
Ungar M, Theron L. Resilience and mental health: How multisystemic processes contribute to positive outcomes. Lancet Psychiatry. 2020 May;7(5):441-448. doi: 10.1016/S2215-0366(19)30434-1. Epub 2019 Dec 2. PMID: 31806473.
Waldinger, R., & Schulz, M. (2023). Onnellisen elämän salaisuus – Oppeja kaikkien aikojen laajimmasta onnellisuustutkimuksesta (The good life: Lessons from the world's longest scientific study of happiness.) Simon and Schuster.
Wolke D, Tippett N, Dantchev S. Bullying in the family: sibling bullying. Lancet Psychiatry. 2015 Oct;2(10):917-29. doi: 10.1016/S2215-0366(15)00262-X.
Xiong T, Milios A, McGrath PJ, Kaltenbach E. The influence of social support on posttraumatic stress symptoms among children and adolescents: a scoping review and meta-analysis. Eur J Psychotraumatol. 2022 Mar 22;13(1):2011601. doi: 10.1080/20008198.2021.2011601.
Zhang X, Dong S. The relationships between social support and loneliness: A meta-analysis and review. Acta Psychol (Amst). 2022 Jul;227:103616. doi: 10.1016/j.actpsy.2022.103616. Epub 2022 May 13. PMID: 35576818.
Heidi Jussila
Psykiatrian, lastenpsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri (LT)
Heidi Jussila
Psykiatrian, lastenpsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri (LT)
Heidi Jussila on lääketieteen tohtori, psykiatrian ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri. Hän on suorittanut päihdelääketieteen erityispätevyyden. Heidi Jussila selvitti Turun yliopistossa vuonna 2021 tarkastetussa väitöstutkimuksessaan uusia mahdollisuuksia vaikuttaa raskausajan tupakka- ja päihdehäiriöihin liittyvään ylisukupolviseen vastoinkäymisten ketjuun - tarkastelun kohteena olivat erityisesti odottavan äidin raskausaikana heräävä vanhemmuus sekä odottavien äitien kokema stressi. Heidi Jussila on kiinnostunut erityisesti yhteiskunnassamme haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja heidän perheidensä palveluiden kehittämisestä sekä lapsuusiän kuormittavien, haavoittavien tai traumaattisten kokemusten vaikutusten vähentämisestä.