Tarinoita lastensuojelusta: Kokemuksista ammattitaidoksi

Näkökulma | | 1.11.2024

Jaa artikkeli

Juttusarjassa lastensuojelun asiakkaina olevat tai olleet lapset ja vanhemmat kertovat kokemuksiaan ja terveisiään, joiden avulla voimme rakentaa parempaa lastensuojelua.

 

Kuka:  

Aikuinen, 34 vuotta

Miksi ja milloin lastensuojelu tuli mukaan elämääsi ja mitä ajattelit siitä silloin? 

Lastensuojelu on ollut elämässäni mukana aina jollain tavalla. Minut on huostaanotettu suoraan sairaalasta vain parin päivän ikäisenä. Vietin ensimmäiset kuukauteni ensikodilla. Sieltä minut sijoitettiin lastenkotiin, jossa kasvoin viisivuotiaaksi asti. Tuona aikana lastenkoti muutti toisiin tiloihin. Minut sijoitettiin sijaisperheeseen, jossa asuin reilun vuoden, jonka jälkeen minulle tuli uudet sijaisvanhemmat ja -perhe, jossa vartuin täysi-ikäiseksi. Olin palveluntuottajan asiakas aina jälkihuollon loppuun saakka.

Lastensuojelu tuli elämääni siis jo hyvin varhain ja en tuolloin tietenkään osannut ajatelle asiasta mitään. Kasvoin koko lapsuuteni ja nuoruuteni sijaishuollossa ja muiden vertaisieni kanssa, joten se oli minulle tavallista, osa minua, minun elämääni. Toki tiesin viimeistään kouluikäisenä, ettei tilanteeni ollut täysin tavallinen, mutta en ymmärtänyt muusta. Lastensuojelu ja siihen liittyvä maailma oli se missä ja mihin kasvoin, joten päädyin myös opiskelemaan ja työskentelemään sosiaali- ja terveysalalle ja lopulta tietenkin, kuinka ollakaan – lastensuojelualan yrittäjäksi. Nykyisin pidämme vaimoni kanssa ammatillista perhekotia.

Mitä sinulle kuuluu nyt? 

Tällä hetkellä minulle kuuluu hyvää. Toimin siis yrittäjänä perhekodissa ja teen lisäksi alaan liittyviä asiantuntijatehtäviä. Perheeseeni kuuluu vaimoni ja kolmen oman lapseni lisäksi sijaislapsia ja koira. Olen käynyt omaa historiaani läpi paljon ja pyöritellyt menneisyyttäni niin monelta kantilta ja usean ammattilaisen kanssa, että olen sen kanssa sujut ja voin sanoa kääntäneeni kokemuksen ammattitaidoksi ja asiantuntijuudeksi.

 

Mitä haluaisit sanoa lapselle/nuorelle, joka on keskellä hankalaa elämäntilannetta?  

Päivät ei ole päällekkäin. Eli se mikä tässä ja nyt voi tuntua vaikealta ja ylitsepääsemättömältä, voi jonain päivänä olla voimavara, joka vie eteenpäin tilanteessa kuin tilanteessa ja joka tekee sinusta sinut. Usko ittees, usko tulevaisuuteen ja usko, että Jumala ei hylkää.
 

Entä nuoren vanhemmille? 

Sama kuin nuorelle, mutta lisäten, että usko nuoreen ja että lastensuojelun asiakkuus ei ole rangaistus eikä se tee kenestäkään huonompaa. Hyvällä yhteistyöllä voi saada aikaan paljon hyvää jokaisen osapuolen elämään sekä jopa läpi elämän kantavia ihmissuhteita.

 

Mitä haluaisit sanoa lastensuojelun ammattilaiselle? 

Lastensuojelussa ammattilaisten on kyettävä ajattelemaan myös pidemmälle tulevaisuuteen ja pystyttävä hahmottamaan kokonaisuuksia. Ei ainoastaan yksittäistä hetkeä tai tapahtumaa. Jokainen lastensuojelun asiakkaana ollut lapsi on joskus aikuinen, kuka kantaa mukanaan niitä päätöksiä, kohtaamisia, tilanteita, tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, joita me ammattilaiset teemme.

Hyvä esimerkki tästä on sijaisisäni sinnikkyys yhteyden luomisessa minun ja biologisen sukuni välille.

Murrosiän kynnyksellä aloin kohdata huutelua sekä koulussa että vapaa-ajalla. Ulkonäköni ja sukunimeni asettivat minut lokeroon, jota en tunnistanut omakseni. Ympärilläni oleva maailma näki minussa yhteyden romaniyhteisöön, jota en itse ollut koskaan oppinut tuntemaan tai osannut kaivata. Pienellä paikkakunnalla lastensuojelun leima ja romanitausta loivat minulle valtavia identiteettipaineita – mihin oikeastaan kuulun? Minulla ei ollut minkäänlaista suhdetta biologiseen perheeseeni. He olivat vieraita minulle. Minulle oli kerrottu minun vierailleen lyhyesti heidän luonaan, viimeisen kerran noin kuusivuotiaana. Visiitti oli päättynyt puheluun hakea minut pois, koska olin ollut niin itkuinen.

Ympäristö piti huolen, että tiesin olevani mustalainen ja aloin kiinnostua juuristani 13-vuotiaana. Lastensuojelun työntekijöillä ei ollut biologisten vanhempieni yhteystietoja, tiedossa oli vain paikkakunta, josta olin lähtöisin. Vanhempiani ei viranomaisten toimesta tavoitettu, mikä jätti minut yksin kysymyksen kanssa, kuka minä olen. Sijaisvanhempani kuitenkin ymmärsivät mikä merkitys yhteyden saamisella olisi identiteetilleni. He halusivat toimia heti ja sillä varmistaa, että saisin asioiden käsittelyyn tarvittavan tuen sen sijaan, että olisin jättänyt asian hyllylle ja aloittanut etsinnät itsekseni 18 vuotta täytettyäni.

Sijaisisäni teki valtavan työn ottaessaan vastuulleen etsimisen ja yhteyden luomisen. Etsiminen tapahtui vanhaan malliin, ajamalla autolla oletetulle paikkakunnalle ja ihmisiä jututtamalla ja kyselemällä. Hän oli sinnikäs ja jaksoi rohkaista ja tukea minua silloinkin, kun itse aloin epäröidä. Hän piti mielessä faktat eikä antanut sijaa mahdollisille murheille. Löysimme vanhempani, ja minut otettiin lämpimästi vastaan. Sijaisisä kertoi vastusteleville lastensuojelun työntekijöille päättäväisesti, että uudestaan mennään. Mentiinkin, ja sillä kertaa paikalle oli kutsuttu paljon sukulaisia. Yhteydenpito on jatkunut. Sijaisisäni periksiantamattomuus antoi minulle mahdollisuuden tutustua taustaani ja rakentaa oman käsityksen itsestäni.

Jos olisimme luottaneet tuolloin saatuihin neuvoihin ei minulla olisi nykyistä yhteyttä sukuuni eikä tietoa historiastani, enkä suoraan sanottuna tiedä missä olisin ja mikä tilanteeni olisi nyt. Meidän ammattilaisten on oltava erityisen huolellisia, sillä jokainen valinta, niin tekeminen kuin tekemättä jättäminenkin, voi vaikuttaa merkittävästi lapsen loppuelämään avaten mahdollisuuksia tai lisäten haavoittuvuutta.

 

Mitä lastensuojelussa pitäisi kehittää tai parantaa ja mikä siinä jo toimii?

Lastensuojelun maine yleisellä tasolla tarvitsisi mielestäni jonkinlaista puhdistusta, sillä mielikuva lastensuojelusta on melko rosoinen ja tunteita herättävä. Lastensuojelu nähdään usein negatiivisena rangaistuksena ja hirviönä, joka lopulta ryöstää lapset tai vaihtoehtoisesti seisoo tumput suorana eikä tee mitään silloin kun pitäisi.  

Ammattilaisen näkökulmasta on todella tärkeää, että alan lainsäädäntö ja resurssit vastaavat sitä hetkeä, jossa yhteiskunnassa lasten, nuorten ja perheiden osalta eletään. Alan on pysyttävä ns. ”ajan hengessä” mukana ja sen on tarvittaessa pystyttävä muuntautumaan nopeasti vastaamaan niitä tarpeita, joita aika korostaa.  Esimerkkeinä muutamia teemoja voisi olla nuorten lisääntyneet mielenterveysongelmat, väkivallan ja muun rikollisuuden lisääntyminen nuorten elämässä, päihteet, digitaalinen hyvinvointi ja monikulttuurisuus.

 


Mistä on kyse?

Tarinoita lastensuojelusta on juttusarja, jossa ääneen pääsevät lastensuojelun asiakkaana olevat/olleet nuoret ja vanhemmat. Julkaisemme tarinat poikkeuksellisesti nimettömänä kirjoittajien yksityisyyden suojaamiseksi. Kirjoittajan henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.