Tieteessä: Miten palvelujärjestelmä tukee lastensuojelun ja psykiatrian yhteisasiakkuudessa olevia lapsia ja perheitä?

Charlotte Pitkänen: Jotta monien haasteiden kanssa kamppailevia perheitä ja lapsia pystyttäisiin jatkossa auttamaan paremmin, palveluiden tulisi olla saatavilla matalammalla kynnyksellä ja tuen muotojen tulisi olla joustavasti yhteensovitettuja ja kaikkien perheenjäsenten tarpeet huomioonottavia.

Tieteessä-juttusarjassa tutustaan alan tuoreisiin tutkimuksiin ja opinnäytteisiin sekä ihmisiin niiden taustalla. Haluamme nostaa esiin uusinta tietoa ja näkökulmia, jotka liittyvät lasten suojeluun tai lasten ja perheiden turvallisuuteen ja hyvinvointiin.  Juttusarjan toisessa osassa Charlotte Pitkänen kertoo Pro gradu -tutkielmastaan.

Kerro lyhyesti itsestäsi?

Olen valmistunut sosionomiksi vuonna 2010 ja siitä asti työskennellyt lasten suojelun eri tehtävissä niin kuntasektorilla kuin yksityisellä puolellakin. Syksyllä 2022 valmistuin Turun Yliopistolta sosiaalityöntekijäksi (VTM) ja aloitin työt Profiamilla. Ennen Profiamille siirtymistä työskentelin viitisen vuotta sosiaalityöntekijän sijaisuuksissa kaupungilla, viimeiset vuodet lastensuojelun jälkihuollossa ja sijaishuollossa.

Nykyisessä työssäni tukea tarvitsevia lapsia ja perheitä kohdataan heidän arjen ympäristöissään moniammatillisen työryhmän voimin. Moniammatillisuuden tarve nousi vahvasti esille myös vasta julkaistussa Lastensuojelun ja lasten- ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaita käsittelevässä opinnäytteessäni. Oma kokemuksellinen tietoni lasten ja perheiden auttamistyöstä yhdistettynä asiantuntijanäkemyksiin sai minut kiinnostumaan yhteisasiakkuus tematiikasta ja ymmärtämään tutkimustiedon tarpeellisuuden, jotta lasten ja nuorten kompleksisiin tilanteisiin pystyttäisiin vastamaan tulevaisuudessa oikea-aikaisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin.

Mitä lastensuojelun kentällä toimivien ammattilaisten kannattaa tietää gradustasi?

Pro gradu tutkielmassani tarkastelen lastensuojelun ja psykiatrian yhteisasiakkuudessa olevien lasten vanhempien kokemuksia ja tarpeita perheen saaman tuen osalta. Pyrin paikantamaan sekä palvelujärjestelmän puutteita että sen hyvin toimivia osia ja käytäntöjä. 

Yhteisasiakkuudesta huolimatta tutkimukseeni osallistuneilla vanhemmilla oli vain vähän kokemuksia sektorirajat ylittävästä yhteistyöstä ja aineistossa moniammatillista yhteistyötä lähestytäänkin tarpeen ja kielteisten palvelukokemusten kautta. Tulokset kertovat avun pirstoutumisesta, lapsen asiakkuuden pallottelusta eri toimijoiden välillä sekä perheen jäämisestä kokonaan palveluiden ja avun ulkopuolelle. Tutkimukseni perusteella palvelujärjestelmän haasteet eivät rajautuneet koskemaan vain moniammatillista yhteistyötä. Haastateltavien mukaan sekä lastensuojelun että psykiatrian palvelut olivat vaikeasti saavutettavissa, työntekijät vaihtuivat tiuhaan ja näitä oli vaikea tavoittaa. Tulokset kertovat myös perheiden tarpeisiin vastaamattomista palveluista, pitkistä jonotusajoista sekä intensiteetiltään tai kestoltaan riittämättömistä palveluista. Keskeisenä tutkimustuloksena nousi esille palveluiden kykenemättömyys vastata perheen tarpeisiin kokonaisvaltaisesti, mikä ilmeni aineistossa vanhempien tarpeiden ja osallisuuden sivuuttamisena.

Vanhemmat kokivat tärkeäksi työntekijän arvostavan ja osallistavan kohtaamisen, perheen tuen tarpeiden ja vahvuuksien tunnistamisen sekä konkreettisten, arkea helpottavien tukitoimien saamisen. Aineiston kokonaisuuteen peilaten vanhempien kuvailemat onnistuneet ja luottamukselliset asiakassuhteet näyttäytyvät poikkeuksina, mutta vanhemmat tuntuvat antavan näille kokemuksille erityisen suuren painoarvon. Kokemus kuulluksi tulemisesta, avunsaannista ja työntekijän rinnalla kulkemisesta on luonut vanhempaan toivoa väsymyksen ja vaikeuksien keskellä. 

Tutkimukseni esiin nostamat vanhempien näkemykset ja kokemukset osoittavat mielestäni sen, että palveluiden käyttäjillä on hallussaan olennaisin tieto palveluiden ja yhteistyön toimivista ja toimimattomista osa-alueista. Siksi asiakasnäkökulman ja kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen palveluita suunniteltaessa ja kehitettäessä on ensiarvoisen tärkeää.

Mikä oli helpointa ja mikä vaikeinta?

Haluan uskoa, että onnistuin tutkielmassani välittämään vanhempien keskeisempiä palvelukokemuksia ja tarpeita, mutta on selvää, että kaikkia kokemuksia ja kokemusten taustalla vaikuttavia merkityksenantoja en analyysissani ole pystynyt tavoittamaan. Toisinaan haastattelun jälkeen minulle jäi tunne, että minun olisi pitänyt kysyä jostakin teemasta vielä tarkentavia kysymyksiä. Haastattelun ollessa kuitenkin käsikirjoittamaton vuorovaikutustilanne, en siinä hetkessä oivaltanut tarkentamisen tarvetta. Tutkimusta tehdessäni koin yhteisasiakas-tematiikan ja vanhempien kokemusten kuulemisen itselleni hyvin tärkeäksi, mikä motivoi kirjoitustyössä ja työn loppuun saattamisessa.

Ajankäyttö haastoi itse opinnäyteprosessia varmasti eniten. Olisin ajoittain halunnut uppoutua työhön yhtäjaksoisesti pidemmäksikin aikaa, mutta lapset ja työ vaativat myös huomiotani.

 
Mitkä ovat tutkielmasi tärkeimmät johtopäätökset?

Johtopäätöksiä pohtiessani, oli selvää, että lastensuojelun ja psykiatrian (sekä peruspalveluiden) riittämättömät resurssit vaikuttivat ainakin osittain kaikkiin vanhempien kuvailemiin kielteisiin palvelukokemuksiin. Lasten ja perheiden palvelutarpeisiin nähden riittämätön resurssointi heikentää palveluiden tarjontaa ja laatua, kehittämistyötä, sektorirajat ylittävää yhteistyötä sekä luottamuksellisen asiakassuhteen luomisen edellytyksiä.

Tutkielmani vahvistaa aiempia havaintoja varhaisen tuen merkityksestä perheille. Jotta monien haasteiden kanssa kamppailevia perheitä ja lapsia pystyttäisiin jatkossa auttamaan paremmin, palveluiden tulisi olla saatavilla matalammalla kynnyksellä ja tuen muotojen tulisi olla joustavasti yhteensovitettuja ja kaikkien perheenjäsenten tarpeet huomioonottavia. Ei riitä, että avopalveluihin panostamisesta puhutaan, vaan palveluihin tulee tehdä myös konkreettisia panostuksia. Tutkimukseni esiin nostamat epäkohdat kertovat rakenteellisen tason ongelmista ja yhteiskunnallisista arvokysymyksistä. Lasten ja perheiden saavutettavat ja saatavissa olevat palvelut palautuvat viime kädessä ihmisoikeuskysymyksiksi: haavoittuvassa asemassa olevilla lapsilla ja perheillä on oikeus saada oikea-aikaista, kokonaisvaltaista ja laadukasta apua ja tukea.

Sosiaalityön kannalta pidän tutkielmani tärkeimpänä merkityksenä sitä, että se tuo osaltaan näkyville moniammatillisen yhteistyön ja systeemisen työorientaation välttämättömyyden. Vaikuttavaa lastensuojelua ei ole mahdollista toteuttaa ilman psykiatrista osaamista ja kokonaisvaltaista ymmärrystä perheen tilanteesta. Sektorien välisen vastakkainasettelun ja rinnakkain tekemisen tilalle tarvitaan yhdessä tekemistä, osallistavaa ja osallistuvaa dialogia. Moniammatillista yhteistyötä ei kuitenkaan tule ymmärtää itseisarvona sellaisenaan, vaan kaiken tasoisen yhteistyön tulee perustua lapsen etuun ja työskentelyssä tulee aktiivisesti hyödyntää myös perheenjäsenten omaa asiantuntijuutta. Seuraavassa sitaatissa vanhempi tiivistää mielestäni puhuttelevasti tutkimustulosteni keskeisimmän annin yhteistyövaatimusten osalta. 

”Se niin kuin edellyttää sitä systeemistä mallia, moniammatillista yhteistyötä, sitä, että niin kuin tehdään hitusen enemmän. Että, jos me niin kuin ollaan niissä omissa poteroissa sen oman erityisasiantuntijuuden kanssa, niin se ei palvele ketään.”

 
Miten työsi tuloksia voisi soveltaa käytäntöön, ja miten ne voisivat tehdä lastensuojelusta parempaa? 

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE 2016–2023) kehittämiskokonaisuudet ja asetetut tavoitteet kiteyttävät hämmästyttävän onnistuneesti myös oman tutkielmani yhteiskunnallisen annin ja kehittämisehdotukset: lasten, nuorten ja perheiden varhaista tukea arjessa tulee vahvistaa. Ennaltaehkäisevien ja korjaavien sote-palveluiden saatavuus, oikea-aikaisuus ja osaaminen on turvattava. Erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla tulee olla pääsy moniammatillisiin palveluihin. Laadukas ja lapsen oikeuksien toteutumista tukeva lastensuojelu edellyttää sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja systeemisen tiimimalliin käyttöönottoa ja juurruttamista. (THL 2021.) Tutkielmani tulosten pohjalta lisäisin edellä olevaan tärkeään tavoitelistaan vielä omaksi kohdakseen vanhemmuuden tukemisen, mikä käsittäisi keskusteluavun ja ohjauksen lisäksi myös konkreettisempaa vanhemman jaksamisen tukea esimerkiksi lastenhoitoavun, kotipalvelun tai tukiperheen keinoin. Työntekijöiden tulisi jo työskentelyn suunnitteluvaiheessa ottaa huomioon, että vanhemmat ja perhe eivät välttämättä saa mistään muualta tukea.  

Analyysiani auki kirjoittaessani huomasin myös toistuvasti ajatelleeni tapaa, jolla kohtaamme asiakkaitamme. Yksittäisenä työntekijänä emme pysty aina vaikuttamaan työntekemisen reunaehtoihin, mutta voimme valita kohtaamisen ja kuulemisen tavan. Voimme hetkeksi kadottaa kiireen ja asettua vuorovaikutukseen avoimen uteliaasti ja toista arvostaen. Tulosteni pohjalta ajattelen, että yksinomaan tämä - tekee lastensuojelusta parempaa.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (2021c) Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Viitattu 1.8.2022.

Linkki graduun Turun yliopiston verkkosivuilla