Tieteessä: Lasten ja nuorten elämäntyytyväisyys koetun köyhyyden ja materiaalisen puutteen kontekstissa

Enna Toikka: On tärkeää huomioida, että köyhyys koskettaa lapsia epäsuorasti heidän vanhempiensa kautta, esimerkiksi huolen ja stressin välityksellä, mutta myös suoraan lasten arkikokemusten kautta.

Tieteessä-juttusarjassa tutustaan alan tuoreisiin tutkimuksiin ja opinnäytteisiin sekä ihmisiin niiden taustalla. Haluamme nostaa esiin uusinta tietoa ja näkökulmia, jotka liittyvät lasten suojeluun tai lasten ja perheiden turvallisuuteen ja hyvinvointiin.

Kerro lyhyesti itsestäsi?

Olen juuri valmistunut valtiotieteiden tohtori Turun yliopistosta. Väittelin keväällä sosiaalityöstä aiheesta ”Lasten ja nuorten elämäntyytyväisyys materiaalisen puutteen ja koetun köyhyyden kontekstissa”. Päivätyössäni sosiaalityön yliopisto-opettajana opetan perustutkinto-opiskelijoita Turun yliopistossa. Palaan syksyllä opetustyöhön, mutta toistaiseksi toimin erikoistutkijana monialaisessa sosiaalityön ja Suomen historian tutkimushankkeessa. Tutkin hankkeessa lapsiköyhyyden yhteyttä osallisuuteen ja sosiaalisiin suhteisiin.

Mitä lastensuojelun kentällä toimivien ammattilaisten kannattaa tietää väitöskirjastasi?

Väitöskirjani tulokset koskevat yleisemmällä tasolla kaikkia, ei ainoastaan lastensuojelun asiakkaina olevia lapsia. Ajattelen kuitenkin, että koetun hyvinvoinnin ja köyhyyden teemat ovat erittäin keskeisiä lastensuojelussa, jonka vuoksia väitöskirjan tuloksia voi varmasti soveltaa myös lastensuojelun asiakastyössä.  Aineellinen puute ja köyhyyden kokemukset heijastuvat kielteisesti jo melko pienten lasten elämään heidän omien arvioidensa perusteella. On tärkeää huomioida, että köyhyys koskettaa lapsia epäsuorasti heidän vanhempiensa kautta, esimerkiksi huolen ja stressin välityksellä, mutta myös suoraan lasten arkikokemusten kautta. Köyhyys ja siihen kytkeytyvät heikompi osallisuus ja sosiaaliset suhteet ovat mahdollisia mekanismeja, joiden kautta elämäntyytyväisyys on matalampi niillä lapsilla ja nuorilla, jotka kokevat aineellista puutetta ja köyhyyttä.

Mikä oli väitöskirjasi työssä helpointa ja mikä oli vaikeinta?  

Helpoimmaksi koin artikkeleihin liittyvän yhteisen ideoinnin ja ongelmanratkaisun muiden kirjoittajien kanssa. Pidän yhteiskirjoittamisen sosiaalisuudesta ja ideoiden pallottelusta muiden kanssa, koska se on usein oivaltavaa ja auttaa luovaa työskentelyä. Myös määrällisen tutkimuksen analyysit ja siihen kuuluva ”tekninen näpyttely” toivat kaivattua taukoa muun ajattelutyön intensiivisyyteen. Väitöskirjan teko on aikataulutukseltaan melko joustavaa ja työstä vastaa enimmäkseen itselleen. Siitä huolimatta työtahti oli välillä melkoinen, kun vertaisarvioinnista saapuneita artikkeleita joutui korjaamaan iltaisin ja viikonloppuisin opetuspäivän jälkeen.    

 
Mitkä ovat työsi tärkeimmät johtopäätökset?

Kyselyihin vastanneet lapset ovat keskimäärin hyvin tyytyväisiä elämäänsä. Elämäntyytyväisyydestä tehdään usein tulkintoja vain yhteen kysymykseen perustuen, vaikka se saattaa olla sisällöltään liian abstrakti etenkin pienemmille lapsille. Elämäntyytyväisyyden tutkimuksessa olisi hyvä hyödyntää aiempaa monipuolisemmin kansainvälisesti validoituja useamman kysymyksen mittareita.  

Taloudellisista resursseista ja mahdollisista köyhyyden kokemuksista tulisi kysyä myös lapsilta ja nuorilta itseltään ja tukea heidän osallisuuttaan, koska materiaalinen puute ja koettu köyhyys ovat systemaattisesti yhteydessä matalampaan elämäntyytyväisyyteen jo alakouluikäisillä lapsilla. On tärkeää mahdollistaa esimerkiksi harrastaminen ja sosiaalinen osallisuus laajemminkin.

 
Miten työsi tuloksia voisi soveltaa käytäntöön, ja miten ne voisivat tehdä lastensuojelusta parempaa? 

Lapsilähtöisyys on nykyään yleisesti omaksuttu lähestymistapa lasten ja lapsiperheiden asiakastyössä. Erilaiset mittarit ja kyselyt voivat auttaa lapsilähtöisyyden toteuttamisessa. Ne voivat toimia apuvälineinä ja systematisoida erilaisten aiheiden puheeksi ottamista, niiden käsittelyä ja tuoda struktuuria työskentelyyn. Esimerkiksi lasten ja nuorten elämäntyytyväisyyden eri osa-alueita käsitteleviä mittareita on kehitetty muun muassa kouluterveydenhuollon käyttöön. Näitä voisi hyödyntää soveltaen myös lastensuojelussa sekä laajemmin myös interventioiden vaikuttavuuden mittareina. Köyhyyden kokemuksia ja sen aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia lasten arjessa ei sovi unohtaa. Niistä on tärkeää kysyä paitsi vanhemmilta myös ikätasoon nähden sopivalla tavalla lapsilta itseltään, jotta voidaan tukea osallisuutta lasten arkisissa ympäristöissä.

Uskon, että entistäkin lapsilähtöisemmällä työskentelyllä voisi olla suuri merkitys lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ja nuorten omille kokemuksille lastensuojelusta ja kohdatuksi tulemisesta.

Linkki väitöskirjaan Turun yliopiston verkkosivuilla