Tieteestä käytäntöön – Traumaymmärrys perhesuhteissa

Mitä traumaymmärrys tarkoittaa perhesuhteiden näkökulmasta ja mitä kaikkea aiheesta on tärkeää ymmärtää lasten ja perheiden kanssa tehtävässä työskentelyssä? Haastattelussa Traumaterapiakeskuksen johtaja Sanna Isosävi.

Kuka olet ja mikä on työssäsi sinulle tärkeää?

Valmistuin psykologiksi vuonna 2008 ja pian lastensuojelussa työskentely vei minut traumatisoitumisen teemoihin ja erityisesti siihen kysymykseen, mitä traumatisoituminen tarkoittaa vanhemmaksi tullessa ja perhesuhteissa. Ymmärsin, että traumatisoituminen on yhteinen nimittäjä monissa perheiden kohtaamissa haasteissa. Perheiden ongelmat voivat ilmetä monin eri tavoin, kuten kasautuneena huono-osaisuutena, mielenterveysongelmina, päihdeongelmina tai vaikeutena sitoutua hoitoon. Saattaa myös olla vaikeuksia luottaa siihen, että ammattilaiset voivat todella auttaa.

Työurani edetessä sain mahdollisuuden syventyä aiheeseen lisää väitöskirjan myötä. Väittelin vuonna 2019 ja olen kouluttautunut myös varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutiksi, aikuisten integratiiviseksi psykoterapeutiksi ja EMDR-terapeutiksi, joka on eräs traumaprosessointiin käytettävä tekniikka. Työurani on vienyt minut lastensuojelusta pikkulapsipsykiatrian kautta kohti kunnallisia vauvaperheen palveluita ja viimein traumaterapiakeskukseen, missä toimin nykyään johtajana. Painopisteeni on siirtynyt ammattilaisten kouluttamiseen ja työnohjaukseen, sillä haluan auttaa heitä tukemaan perheitä tehokkaammin traumaterapian keinoin.

Siirtymiseni Traumaterapiakeskuksen johtajaksi tapahtui luontevasti, kun vuosia pioneerityötä tehnyt Anne Suokas siirtyi eläkkeelle ja minulle tarjottiin tilaisuutta ottaa vastuu keskuksen toiminnasta. Olen aina nähnyt keskuksen erinomaisena vaikuttamisen paikkana ja olen ylpeä siitä, miten olemme vakiinnuttaneet asemamme asiantuntijakeskuksena Suomessa. Olemme onnistuneet tavoittamaan laajasti ammattilaisia ja voimme siten tarjota apua monin eri tavoin. Erityisesti työskennellessämme perheiden ja vanhempien kanssa, jotka kohtaavat monia haasteita ja pelkoja koen, että tämä on kuin laiva, joka kuljettaa viestiä eteenpäin ja auttaa hahmottamaan uusia suuntia traumakentässä ja perheiden palveluissa. Perheissä saattaa olla paljon ongelmia, jotka saattavat pelottaa myös perheenjäseniä itseään ja saada heidät epäröimään avun hakemista. Meidän ammattilaisten täytyy olla valmiita kohtaamaan nämä haasteet ja epävarmuudet. Vertauskuva laivasta kuvastaa työn luonnetta: aaltoilemme joskus, mutta pidämme aina kurssin oikeana, kohti parempaa tukea ja ymmärrystä.

Mitkä ovat tärkeitä ammatillisia näkökulmia, jotka haluaisit välittää lastensuojelun ammattilaisille?

Ajattelen, että tämä työ vaatii meiltä ikään kuin tuplalinssejä. Toisaalta meidän on tunnettava ja ymmärrettävä laajasti vanhemmuutta, turvallisia kiintymyssuhteita ja lapsen kehitystä, ja osattava tarkastella tilannetta, onko kaikki kunnossa. Toisaalta meidän on käytettävä "traumalinssejä", jotka auttavat meitä tunnistamaan ja hoitamaan perheiden kohtaamia traumaperäisiin esteisiin ja haasteisiin.

Vanhemman omat traumaattiset kokemukset voivat vaikuttaa merkittävästi perhesuhteisiin. On erittäin tärkeää, että ammattilaiset saavat luvan käyttää molempia lähestymistapoja rinnakkain eikä heidän tarvitse valita, tuetaanko vanhemmuutta vai keskitytäänkö traumatisoitumiseen. Jokainen ammattilainen tarvitsee riittävästi tukea esimerkiksi koulutuksen ja työnohjauksen kautta, jotta voi oppia tunnistamaan ja käsittelemään traumatisoitumista perheiden kanssa.

Miten traumatisoituminen näkyy perheissä ja miten voimme parhaiten auttaa lapsia, joiden perhesuhteita leimaa traumatisoituminen?

Se on hyvin laaja kysymys. Erityisesti vanhempien omissa kiintymyssuhteissaan kokemat traumakokemukset, kuten lapsuuden kaltoinkohtelu, voi aiheuttaa laajan kirjon seurauksia. Vanhemmuus voi toimia muistuttajana omista traumakokemuksista, jolloin vaikeat olot nousevat uudelleen pintaan. Vanhemmat voivat pelätä, etteivät he eivät kykene tarjoamaan lapsilleen riittävästi apua tai tukea. Vanhempien voi olla vaikea säädellä vanhemmuudessa ja lapsen kanssa herääviä vaikeita tunteita, kuten pelkoa, avuttomuutta, häpeää, kateutta tai vihaisuutta. Aikaisemmin näitä on ehkä pystynyt välttämään, mutta läheisissä perhesuhteissa niitä herää välttämättä. On tärkeää, että vanhemmat saavat apua vaikeiden tunteiden ja vuorovaikutustilainteiden tunnistamiseen ja keinoja toimia niissä turvallisesti.

Joillakin vanhemmilla voi olla vaikeuksia olla läsnä (dissosiaatio) ja tukea lastaan tunnetasolla. Vanhemmat kuvaavat, että hoitavat kyllä käytännön askareita, mutta eivät tunne todellista yhteyttä lapseensa. Tämä on suojautumista, mutta tuottaa vaikeuksia sekä vanhemmille että lapsille. Vanhemmat voivat vetäytyä etäämmälle tilanteista, joissa lapsi tarvitsee lohtua tai tukea, jos nämä tilanteet herättävät heissä voimakkaita ja vaikeita tunteita. Vaikka vanhemmat eivät tee tätä tahallaan, niin lapsen kannalta tämä voi tarkoittaa, että hän jää yksin vaikeina hetkinä.

Kun tunnistamme miten vanhempien traumakokemukset heijastuvat nykyperheeseen, voimme myös huomioida niitä hoidossa. Tätä ilmiötä on tutkittu laajasti, ja tutkimuksen perusteella on kehitetty erilaisia hoidollisia menetelmiä. Näissä pyritään huomioimaan perheiden haavoittuvuudet ja ottamaan näitä yhteistyön kohteeksi. Usein hyvä tavoite on, että vanhempi ymmärtäisi, miten hänen aikaisemmat kokemuksensa vaikuttavat tämän hetken vanhemmuuteen. Toivomme, että tuen ja hoidon avulla menneisyys ei enää niin voimakkaasti värittäisi perheen nykyistä vuorovaikutusta ja että vanhemmat voisivat paremmin keskittyä pitämään huolta itsestään ja vastaamaan lastensa tämän hetken tarpeisiin.

Traumatietoisuus auttaa ammattilaisia tunnistamaan myös lasten kehityksen keskeisiä esteitä. On tärkeää, että osaamme tunnistaa traumaperäisiä oireita. Usein auttavaa on jo se, että ammattilaiset eivät pelkää kysyä ja kuulla traumakokemuksista ja oireista. Siihen ammattilaisetkin tarvitsevat hyviä kannattelevia rakenteita esimerkiksi työyhteisöissä. Tarvitaan hoitosysteemien kehitystyötä, jossa traumaoireet voidaan paitsi tunnistaa, lapsia ja heidän perheitään voidaan myös ohjata näitä huomioivaan hoitoon. Tämä lisää ammattilaisten turvallisuutta.

Vanhemmat hyötyvät siitä, että saavat tietoa ja tukea jo varhaisessa vaiheessa. Kun tietää, miten traumatisoituminen vaikuttaa vanhemmuuteen, häpeä ja itsesyytökset voivat vähentyä Tavoitteena on tarjota vanhemmille työkaluja ja tukea vanhemmuuden haasteiden käsittelemiseen.

Mikä työssäsi on ajankohtaista?

Merkittävä ajankohtainen asia on kirjan "Traumatisoituminen ja perhesuhteet" valmistuminen. Tämä kirja on ollut pitkäaikainen unelma Traumaterapiakeskuksessa, ja olemme työskennelleet sen parissa intensiivisesti vuodesta 2022 lähtien. Kirjan idea syntyi tarpeesta luoda suomenkielinen teos, joka kokoaisi yhteen kattavan tutkimustiedon ja käytännön kokemuksen siitä, miten varhaiset stressi- ja traumakokemukset vaikuttavat lapsen kehitykseen ja perhesuhteisiin. Huomasimme, että vastaavaa teosta ei ollut vielä saatavilla suomeksi, ja tämä kannusti meitä tuomaan tämän tärkeän aiheen laajemman yleisön saataville.

Kirja on artikkelikokoelma, joka yhdistää tutkimuspohjaisen nykytiedon ja hoidollisen asiantuntemuksen. Yksi keskeinen kysymys, jonka esitimme kaikille kirjoittajille, oli: "Mitä haluaisit, että ammattiin opiskeleva tai ammattilainen tietää tästä aiheesta silloin, kun perhe kävelee heidän ovestaan sisään?" Tällä kysymyksellä pyrimme varmistamaan, että kirjan sisältö on mahdollisimman käyttökelpoinen monille eri ammattilaisille, jotka työskentelevät perheiden parissa ja kohtaavat traumatisoitumisen seurauksista kärsiviä perheitä. Halusimme, että tämä kirja elää ammattilaisten mielissä ja auttaa heitä ymmärtämään ja tukemaan perheitä paremmin.

Kirja on jaettu teemoihin, jotka kattavat perhesuhteiden koko kirjon raskauden ajasta lapsuuteen ja nuoruuteen. Aluksi käsitellään vanhemmaksi tulemisen ilmiöitä ja valmistautumista synnytykseen sekä vauva-aikaa, jolloin pohdimme vauvan näkökulmaa ja sitä, millaista vauvalle on kasvaa suhteissa, joista riittävä säätely puuttuu. Tämän jälkeen tarkastellen traumatisoitumisen vaikutuksia ja siltä suojaavia tekijöitä lapsuuden ja nuoruuden eri vaiheissa. Perhesysteemi-näkökulmasta käsitellään muun muassa vanhemmuutta, parisuhteita, yhteisvanhemmuutta, ja sodan vaikutuksia perheisiin.

Kirjan viimeisessä osiossa keskitymme hoidollisiin näkökulmiin. Olemme saaneet sekä suomalaisia että kansainvälisiä asiantuntijoita kirjoittamaan siitä, mikä auttaa traumatisoituneita perheitä. Tämä osio on erityisen tärkeä, sillä se tarjoaa käytännönläheisiä näkökulmia ja keinoja, joita ammattilaiset voivat hyödyntää työssään.

Kirjoittajien valintaprosessi oli koko tiimin yhteinen ponnistus. Pyysimme mukaan meitä inspiroineita kliinikoita ja tutkijoita, jotka ovat alansa asiantuntijoita esimerkiksi ylisukupolvisten riskien kysymyksissä, haitallisten lapsuudenkokemusten (ACEs) tutkimuksessa tai kiintymyssuhdeasioissa. Kirjoittajat työskentelevät eri tasoilla perheiden parissa, peruspalveluista vaativaan lastensuojeluun ja ensikotityöhön.

Olemme traumaterapiakeskuksessamme tehneet pitkään töitä ryhmämuotoisten mallien parissa vakavasti traumatisoituneiden hoitamiseksi. Tällä hetkellä kehitämme yhteistyössä THL:n turvakotipalveluiden kanssa ryhmämuotoista mallia, joka lisää traumaymmärrystä ja auttaa ehkäisemään uudelleen traumatisoitumista.

Toinen tärkeä kehityskohde on ennaltaehkäisy. Olemme miettimässä muiden asiantuntijatahojen kanssa, miten tulisi mahdolliseksi tunnistaa ja tukea vanhempia, jotka kärsivät traumaoireista raskausaikana. Tämä voisi estää vaikeat kokemukset esimerkiksi synnytyksessä tai vauvan kanssa.  

Mikä on tärkein viestisi lastensuojelun ammattilaisille, jotta huomisen lastensuojelu olisi parempaa?

Kun työ on erityisen kuormittavaa ja haastavaa, on tärkeää löytää jokin kiintopiste, johon voi suunnata katseensa. Minulle tämä kiintopiste on usko siihen, että voimme katkaista ylisukupolvisen traumatisoitumisen ketjun keskittymällä traumaperäisten perhesuhteiden ilmiöiden tunnistamiseen ja hoitamiseen. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että meillä on riittävät ja hyvät puitteet työmme toteuttamiseen. Se ei ole reilua, jos meillä on suuret tavoitteet mutta liian vähän resursseja niiden saavuttamiseksi. Kuvitellaan kuitenkin, että puitteet olisivat kunnossa. Silloin voisimme rohkeasti käsitellä vaikeita aiheita. Ei ole aina tarpeen käydä yksityiskohtaisesti läpi vanhempien menneitä traumakokemuksia, mutta voimme antaa arvoa ja ymmärrystä sille, miten nämä kokemukset haastavat turvallisia perhesuhteita nykyhetkessä.

Yhteistyön vanhempien kanssa tulisi keskittyä yhteiseen tietopohjaan, selkeyteen ja ennustettavuuteen, kunnioitukseen ja empatiaan. Samalla meidän tehtävämme on tavoitella lapsen kokemusta, aina kohdusta lähtien. Vanhemmilla voi omista syistään olla suuria esteitä tai kuormitusta, jotka vaikuttavat heidän kykyynsä huomioida lapsen tarpeet.

Työntekijöiltä tämä vaatii rohkeutta, ja siksi he tarvitsevat riittävästi ammatillista tukea ja rakenteita, jotka lisäävät turvallisuuden tunnetta ja itsetuntemusta.

Traumatisoituminen ja perhesuhteet -kirjan videovälitteisessä seminaarissa 24.5. kuullaan asiantuntijoiden puheenvuoroja kirjan aiheista. Puhujina ovat Sanna Isosävi, Eeva-Leena Kataja, Heidi Jussila, Tuija Korhonen, Anna-Maija Lampinen, Petteri Mankila, Pirjo Tuhkasaari ja Daniel Schechter. Lue lisää