Yhteistyösuhde lapsen kanssa

Lapsuus on aivan erityinen ainutlaatuinen aika elämänkaaressa, johon liittyy kasvu, kehitys, uuden oppiminen, suojelun, hoivan ja huolenpidon tarve, leikki, lepo, ilo ja omaksi ainutlaatuiseksi itseksi kasvaminen sekä suhteet, jotka mahdollistavat sen, että lapsi voi saavuttaa koko kehityksellisen potentiaalinsa.

Tämä artikkeli on yhteistyösuhdetta koskevan kahden artikkelin sarjan toinen osa. Sarjan ensimmäisessä artikkelissa nostetaan esille hyvän yhteistyösuhteen kulmakiviä erityisesti vanhempien kanssa tapahtuvassa työskentelyssä.

Lastensuojelussa ihmisoikeussopimukset ja lait määrittävät yhteistyösuhdetta. Lastensuojelun toimintaa keskeisesti määrittävät ihmisoikeussopimukset ja lait sisältävät periaatteita ja säädöksiä, jotka ohjaavat myös lastensuojelun asiakkaiden ja ammattilaisten välistä suhdetta. Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnetuin jaottelu jakaa lapsen oikeudet kolmeen kategoriaan, joita ovat lapsen hyvinvointia (provision), suojelua (protection) ja osallistumista (participation) turvaavat oikeudet. Lapsen oikeuksien luokitteluun on liitetty myös neljäs “p” eli lapselle koituvan vahingon ja harmin välttäminen (prevention of harm). Nämä esitetyt periaatteet kuvaavat tiivistetysti lapsen oikeuksia, joiden on toteuduttava aina myös lapsen ja ammattilaisen välisessä suhteessa: lapsen osallistumisen mahdollistamista, syrjinnän kieltoa, lasta vahingoittavien asioiden välttämistä sekä lapsen suojelun, edun ja välttämättömien tarpeiden turvaamista (lapsenoikeudet.fi, viitattu 27.3.2024). Myös palvelujärjestelmämme on toimittava tavalla, joka jokaisessa käytännössään, päätöksenteossaan, toimintojen rakentamisessa tai kehitystyössään tietoisesti huomioi sen, että jokainen kohtaaminen ja yhteistyösuhde lasten kanssa on rakennettava tavalla, joka turvaa lasten oikeuksien toteutumisen.

Erityisesti lapsen osallisuutta (participation) koskevat lapsen oikeudet pitävät sisällään velvollisuuden lapsen kunnioittamiseen sekä lapsen ikä- ja kehitystasoon sopivan osallistumis- ja itsemääräämisoikeuden turvaamiseen. Lapsen oikeuksien 12 artikla takaa lapselle oikeuden vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa. Päätöksenteossa lapsen näkemykset on myös otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti, ja lapsella on oltava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa joko suoraan tai lasta edustavan tahon välityksellä. Tämä periaate korostaa sitä, että lapsi on aktiivinen toimija ja hänen näkemystään tulee selvittää ja kunnioittaa – vaikka vastuuta päätöksistä ei voikaan siirtää lapsen harteille (lapsenoikeudet.fi, viitattu 27.3.2024). Lastensuojelussa lapsen osallisuus korostuu, sillä lapsi on asianosainen kaikissa häntä koskevissa lastensuojeluasioissa. Iästä riippumatta lapsen näkökulma ja mielipide on selvitettävä ja otettava huomioon ja lasta on pidettävä ajan tasalla häntä koskevissa suunnitelmissa ja toimenpiteissä. Hallintolain 34 §:n mukaan 12 vuotta täyttäneelle lapselle tulee varata tilaisuus tulla kuulluksi (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417; Lastensuojelun käsikirja, viitattu 26.6.2024).

Lastensuojelulaki määrittää myös asiakkaiden ja ammattilaisten välistä suhdetta. Se ohjaa tiukasti ammattilaisia tuen tarjoamisen näkökulmaan. Lastensuojelulaki myös korostaa hienovaraisuutta ja avun saamista viivytyksettä. Se ohjaa turvaamaan lapsen mahdollisuuksia saada ymmärtämystä, hellyyttä ja huolenpitoa sekä osallistua ja vaikuttaa. Laki määrää, että lastensuojelua toteutettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin – ja turvattava lapsen osallistumista. Lain mukaan lapsen mielipiteet on selvitettävä hienovaraisesti sekä siten, että tästä ei aiheudu tarpeettomasti haittaa lapsen ja hänen vanhempiensa tai muiden läheisten ihmisten välisille suhteille (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417). Mielipiteen selvittäminen ei yksinomaan tarkoita (lyhyttä) keskustelua lapsen kokemuksesta vaan on ymmärrettävä sen olevan laajempi prosessi, mikä pitää sisällään lapsen kanssa toimimista ja vuorovaikutuksessa olemista sekä lapsen ja hänen läheisten ihmisten vuorovaikutuksen havainnointia.

Lapsen osallisuuden on määritelty rakentuvan seuraavien elementtien osista: 1) mahdollisuus osallistua tai kieltäytyä; 2) mahdollisuus saada tietoa; 3) mahdollisuus vaikuttaa työskentelyprosessiin; 4) mahdollisuus omien ajatustensa ilmaisemiseen; 5) tuki omien ajatustensa ja mielipiteidensä ilmaisemiseen ja 6) mahdollisuus itsenäisiin päätöksiin (Lastensuojelun käsikirja, viitattu 26.6.2024). Lasten oikeudet ja lasten hyvinvointia turvaavat lait eivät ole sanahelinää, vaan ne ovat palvelujärjestelmämme toimintaa sekä ammattilaisten ja lastensuojelun asiakkaiden suhdetta määrittäviä ja velvoittavia sääntöjä. Lastensuojelun työssä keskeistä on turvata lapsen oikeudet ja osallisuus jokaisessa työskentelyssä, yhteistyösuhteessa ja kohtaamisessa.

Yhteiskunnallinen ja henkilökohtainen käsityksemme lapsesta ja lapsuudesta määrittää yhteistyösuhdetta sekä yhteistyösuhteen tavoitteita. Yhteiskunnassamme on vuosikymmenien saatossa vallinnut erilaisia lapsuuskäsityksiä ja lapsikäsityksiä, jotka ovat määritelleet sitä, miten lapset ovat tulleet tai tulevat nähdyiksi, kuulluiksi, kohdatuiksi, kohdelluiksi, miten ovat muotoutuneet aikuisten ja lasten väliset suhteet, ja mikä on ollut lapsen asema ja suhde toisiin ihmisiin ja ympäristöön (Hohti, 2013; Pulkkinen, 2017; Lapsitutkimuksen työryhmä, 2023). Meidän aikaamme kuuluu holistinen lähestymistapa ja lapsuuskäsitys, jossa lapsen kasvua tarkastellaan useilla hyvinvoinnin osa-alueilla (fyysinen, sosiaalinen, emotionaalinen, kognitiivinen, esteettinen, eettinen ja henkisyyteen liittyvä) sekä huomioidaan lapsen kasvuympäristö, tärkeät suhteet sekä lapsen omaan aktiivisuus. Ajankohtaiseen eurooppalaiseen Alliance for Childhood European Network Group –organisaation esittämään lapsikuvaan kuuluvat mm. seuraavat ajatukset (Alliance for Childhood European Network Group, viitattu 2024; Pulkkinen, 2017):

Lapsella on sisäsyntyinen potentiaali kasvaa, oppia ja kommunikoida sekä osallistua omalla tavallaan ja omine oikeuksineen ja velvollisuuksineen yhteisönsä toimintaan.
Lapsi on aktiivinen toimija omassa elämässään ja suhteessa toisiin ihmisiin.
Lapsi ei ole kohde, jota tungetaan aikuisen valitsemaan muottiin.
Aikuiset, jotka ovat herkkiä lapsen tarpeille, auttavat lapsen ainutlaatuisuuden kehkeytymisessä.
Lapsen vuorovaikutuksen ja suhteiden laatu aikuisiin ja toisiin lapsiin vaikuttaa heidän kasvuunsa ihmisinä joko myönteisesti tai kielteisesti.
Lapset luovat kanssamme maailmaa ja muuttavat sitä.
Inhimillinen kehitys on yksilön ainutlaatuisuuden kehkeytymisprosessi, johon vaikuttavat keskenään vuorovaikutuksessa olevat biologiset, psykologiset, sosiaaliset, kulttuuriset, henkiset ja yhteiskunnalliset tekijät.

Lastensuojelun työtä täytyy johtaa tavalla, joka tunnustaa lapsen turvallisten, vakaiden ja hoivaavien suhteiden ensiarvoisen tärkeyden, edistää niitä ja niiden jatkuvuutta sekä tukee ammattilaisten edellytyksiä suhdeperustaiseen työhön. Kansainvälisessä tieteellisessä kirjallisuudessa on viime aikoina kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että kumppanuus perheiden ja yhteisöjen kanssa sekä lapsen turvallisten, vakaiden ja hoivaavien suhteiden tukeminen on välttämätöntä lapsuuden kielteisiä kokemuksia kohdanneiden lasten auttamisessa. Uudet ajatukset pitävät sisällään myös paradigman muutoksen: lapsen vakaiden, turvallisten ja hoivaavien suhteiden edistäminen ei ainoastaan vähennä lapsen kokeman kuormituksen kielteisiä vaikutuksia lapseen, vaan myös lisää lapsen resilienssiä eli edistää prosessia kohti lapsen hyvää pärjäämistä ja kukoistusta vaikeuksien aikana tai niiden jälkeen. Kuormitusta kohdanneiden lasten kohdalla tärkeää on tunnistaa ja madaltaa lapseen, perheeseen ja yhteisöön liittyviä esteitä lapsen hoivaaville, vakaille ja turvallisille suhteille, mikä tapahtuu erityisesti rakentamalla kunnioittavia ja välittäviä terapeuttisia suhteita lapsiin, perheisiin ja yhteisöihin. Tämä lähestymistapa nostaa suhteet työskentelyn keskiöön ja edellyttää, että ammattilaisilla on riittävästi aikaa lasten ja heidän vanhempiensa kohtaamiseen, mahdollisuus yhteistyösuhteiden pidempiaikaiseen jatkuvuuteen sekä oppimisprosessiin, joka tukee ammattilaisen taitoja kommunikoida ja toimia suhteessa lasten ja perheiden kanssa kunnioittavalla sekä yhteistyöhön ja luottamukseen perustuvalla tavalla (Garner & Yogman, 2021).

Suhde ammattilaisen ja lapsen välillä tarvitsee tuekseen taitavaa traumatietoista ammattilaisten ja organisaatioiden johtamista. Lastensuojelun työssä yhteistyösuhde lapsen ja ammattilaisen välillä on ensiarvoisen tärkeä, jotta voidaan lapsen kokemukset ja tarpeet huomioiden kokonaisvaltaisella tavalla edistää lapsen hyvinvointia sekä hoivaavia, vakaita ja turvallisia suhteita. Lapsen tilannetta edistävän suhdeperustaisen työn mahdollistaminen vaatii sitä, että lastensuojelutyötä johdetaan tavalla, joka tunnustaa lapsen suhteiden ensiarvoisen tärkeyden, pyrkii kaikessa päätöksenteossa ja käytännöissään huomioimaan suhteiden edistämisen tavoitteen, määrittelee lasten kohtaamisessa noudatettavia arvoja, periaatteita ja menetelmiä sekä edellyttää, että ne näkyvät ja elävät päivittäisessä työssä korkeatasoisena ammatillisena keskusteluna, kohtaamisosaamisena ja vaikuttavana tukena lapselle.

Lastensuojelutyön johtamisessa on keskeistä myös tiedostaa, että ammattilaisen ja lapsen väliseen yhteistyösuhteeseen vaikuttavat tiedostetusti tai tiedostamattamme ajassamme vaikuttavat lapsikäsitykset ja sen lisäksi ammattilaisen henkilökohtaiset lapsuuskokemukset ja niiden myötä syntyneet käsityksemme. Käsitykseemme lapsesta ja lapsuudesta, ja siten myös suhteeseemme työssämme kohtaamiemme lasten kanssa, voivat vaikuttaa omat elämänkokemuksemme. Hiljattain julkaistu kansainvälinen systemaattinen katsaus osoitti, että sosiaalityöntekijöistä yli 30% on kokenut lapsuudessaan kasaantuvia kuormittavia kokemuksia. Tutkimukset, jotka ovat vertailleet lastensuojelun ammattilaisten ja muun väestön lapsuuskokemuksia, ovat osoittaneet, että lastensuojelun ammattilaisten keskuudessa kasaantuvia kielteisiä lapsuuskokemuksia kohdanneiden osuus on selvästi suurempi kuin yleisväestössä (25% versus 13%). (Mercer ym. 2023.) Lapsuuden läheisissä suhteissa syntyneet katkokset ja traumakokemukset ovat kaikkiaan auttamistyön ammattilaisilla yleisempiä kuin muissa töissä työskentelevillä. Sekä sosiaali- että terveydenhuollon ammattilaisilla omat kuormittavat lapsuuskokemukset voivat olla tärkeä motivaation lähde uravalintaan suuntautua kohti auttamistyötä (Bryce ym., 2023). Toisaalta omakohtaiset kielteiset lapsuuskokemukset voivat olla myös ammattilaiselle haavoittuvuuden lähde, joka lisää riskiä hyvinvoinnin ongelmiin, kuormittumiseen ja sijaistraumatisoitumiseen sekä näiden myötä työkyvyn heikkenemiseen ja heikompaan pysyvyyteen alalla (Bryce ym., 2023; Mercer ym. 2023; Molnar ym., 2020).

Lastensuojelun ammattilainen kohtaa työssään traumatisoituneita lapsia ja myös altistuu kertomuksille lasten kokemista traumatapahtumista. Yhteistyösuhde näiden lasten kanssa on vuorovaikutusprosessi, joka vaikuttaa ja heijastuu myös ammattilaiseen, joskus hyvinkin syvällisellä tavalla (Molnar ym, 2020). Lastensuojelun ammattilaiset tarvitsevat traumatietoista johtamista, joka huomioi ammattilaisten elämänhistorian sekä kokemukset, jotka syntyvät yhteistyösuhteessa traumatisoituneiden lasten ja heidän perheidensä kanssa. Tutkimustietoon perustuvia johtamisen ja työpaikan käytäntöjä sekä ammattilaisten hyvinvointia, resilienssiä ja työkykyä tukevia suojatekijöitä on jo tunnistettu (Molnar ym. 2020, kts myös artikkeli Traumatietoinen organisaatio ja johtaminen lastensuojelutyössä). Niiden vahvistaminen ovat keskeistä, jotta voidaan mahdollistaa hoivaavia, vakaita ja turvallisia suhteita lastensuojelun ammattilaisten ja lasten välillä lastensuojelun vaativassa työssä.

Lapsen ja lapsuuden kohtaaminen lapsen edun mukaisella tavalla. Lapsilähtöisyys merkitsee lasta aktivoivien kasvutapahtumien rakentamista perustuen lapsen tai nuoren kehitysvaiheista käytössä olevaan tietoon, lapsesta tehtyihin havaintoihin sekä syvälliseen pyrkimykseen ymmärtää lasta ja laajemmin ihmisyyttä. Lapsilähtöiseen työskentelyyn kuuluu lapsen kunnioitus, lapsen persoonallisuuteen tutustuminen ja sen arvostaminen, lapsen kasvun ja aktiivisen toimijuuden tukeminen, suuntautuminen lapsen kiinnostuksen kohteiden mukaiseen ja lapsen hyvinvointia edistävään toimintaan, usko lapsen kykyihin, potentiaaliin ja ylipäänsä moninaisten lahjakkuuksien olemassaoloon (Pulkkinen, 2017). Lapsikeskeisyydellä viitataan ensisijaisesti lapsen oikeuksien ja oikeusturvan toteutumiseen sekä lapsen näkökulman huomioiseen häneen liittyvien asioiden hoitamisessa (Jaakola ym., 2023).

Ajankohtaisen arvion perusteella suomalaiset lastensuojelun ammattilaiset onnistuvat lapsikeskeisyydessä varsin hyvin. Suomalaisen hiljattain julkaistun tutkimuksen perusteella suomalaisessa lastensuojelun palvelujärjestelmässä lapsen tilanteen arvioiminen on laaja-alaista, ja tutkimukseen perustuva arvio lastensuojelun prosessien lapsikeskeisyydestä on varsin myönteinen (Jaakola ym., 2023). Toisaalta tutkimustieto viittaa siihen, että parannettavaakin on. Esimerkiksi kouluterveyskyselyyn perustuvat tutkimukset ovat osoittaneet, että erityisesti sijoitettujen lasten kohdalla hyvinvoinnin tukemisessa ja lasten oikeuksien toteutumisessa on vielä paljon tehtävää (Ikonen ym., 2020). Laadullinen tutkimus huostassa olevien nuorten kokemuksista on osoittanut, että sosiaalityöntekijää jää näille nuorille usein etäiseksi ja osa lapsista ja nuorista on kohdannut sijaishuoltopaikassa turvattomuutta, kokemustensa vähättelyä, epäoikeudenmukaisuutta ja osattomuutta. Erityisesti sijaishuoltopaikan muutoksia kokeneiden nuorten kokemuksissa korotuvat katkokselliset ihmissuhteet ja luottamuksen menettäminen (Laakso, 2019).

Katsausartikkelissaan Bijleveld kollegoineen (2013) on arvioinut, että henkilökohtainen suhde sosiaalityöntekijän ja lapsen välillä on todennäköisesti tärkein tekijä, joka mahdollistaa lapsen osallistumista lastensuojelutyön kontektissa. Toisaalta katsauksen perusteella sosiaalityöntekijöiden tulkinnat siitä, mitä lapsen osallistuminen tarkoitti, olivat vaihtelevia. Joskus sosiaalityöntekijät rajoittivat lapsen osallistumista liittyen sosiokulttuuriseen kuvaan ja käsitykseen siitä, että lapsi on haavoittuvainen ja suojelun tarpeessa. Organisaation toimintaan liittyvät tekijät, kuten sosiaalityöntekijöiden vaihtuminen ja ammattilaisten riittämätön aika lasten kohtaamiseen, heikensivät edellytyksiä ammattilaisen ja lapsen välisen suhteen kehittymiselle ja siten myös lapsen osallistumiselle. Katsauksen perusteella lapsille ja nuorille oli erityisen tärkeää, että sosiaalityöntekijä kuunteli tarkasti ja ohittamatta heidän näkemyksiään, vaikka ei aina toiminutkaan lapsen tai nuoren näkemysten mukaisesti. Lapset pitivät arvossa sosiaalityöntekijän saatavilla oloa, luotettavuutta ja sitä, että sosiaalityöntekijä jakoi heille tietoa lapselle tärkeistä asioista. Lastensuojelun toimintaa koskevana parannusehdotuksena lapset toivoivat, että heitä otettaisiin enemmän mukaan päätöksentekoon, kun heidän asioistaan päätetään.

Lapsen ja ammattilaisen välinen luottamus on yhteistyösuhteen perusta. Lapsi voi kertoa ammattilaiselle ajatuksistaan, kokemuksistaan ja tunteistaan vasta silloin, kun hän voi luottaa ammattilaiseen ja arvioi ammattilaisen toimivan luottamuksensa arvoisella tavalla. Luottamussuhde lapsen ja ammattilaisen välille rakentuu vastavuoroisesti ja molemminpuolisesti; lapsi alkaa luottaa siihen, että ammattilainen puhuu totta, kertoo tärkeät asiat, perustelee ja, vaikka ei aina voisikaan toimia lapsen tahdon mukaisesti, kuuntelee vilpittömästi. Toisaalta ammattilaisen on osoittauduttava luottamuksen arvoiseksi osoittamalla lapselle, että virheistä tai vaikeista asioista huolimatta lapsi voi luottaa siihen, että ammattilainen pysyy rinnalla eikä lapsi jää yksin ja että lapsi ja perhe voivat saada apua ongelmien ratkaisemiseksi. Vastavuoroiseen luottamussuhteeseen kuuluvat myös asioiden tekeminen tai ratkaiseminen yhdessä ja jaetut kokemukset sekä se, että lapsen kanssa keskustellaan hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa sopivalla tavalla siitä, miksi perheessä työskennellään, mitä työskentelyllä tavoitellaan ja mitä lapsen elämässä on tapahtumassa. Lapset ovat usein hyvin herkkävaistoisia luottamuksen suhteen. Ammattilaisen lasta kohtaan osoittama aito kiinnostus, arvostus ja luottamus kasvattavat lasta vastuullisuuteen; kun joku luottaa, on oltava luottamuksen arvoinen.

Ammattilaisen ja lapsen välille rakentuva luottamus on lapselle tärkeä kokemus suhteessa olemisesta, joka osaltaan rakentaa lapsen resilienssiä eli auttaa selviytymään vastoinkäymisissä. Tukea antava luottamuksellinen suhde perheen ulkopuoliseen aikuiseen voi kannatella myös myöhemmin elämässä; on ollut olemassa aikuinen, joka uskoi minuun! Valitettavasti palvelujärjestelmämme ei aina tue luottamusta lapsen ja ammattilaisen välillä; ammattilaiset ja palvelut vaihtuvat, eikä kenestäkään ammattilaisesta muodostu lapselle tuttua, turvallista, jatkuvaa ja luotettavaa tukijaa tilanteissa, joissa lapsen elämään liittyy perheen vaikeuksia tai muuta kuormittavaa. Luottamukselliseen yhteistyösuhteeseen ammattilaisen ja lapsen välillä erityisesti traumatapahtumia kokeneiden lasten kohdalla tarvitaan luottamusta suhteen pysyvyyteen ja jatkuvuuteen.

Lastensuojelussa lapsen ja ammattilaisen väliseen yhteistyösuhteen rakentamiseen tarvitaan aikaa edetä lapsen tahtiin, leikkisyyttä, hyväksyntää, uteliaisuutta ja empatiaa. Luottamukseen perustuvan yhteistyösuhteen muodostaminen lapsen tai nuoren kanssa on vaativa ja huomattavaa ammattitaitoa edellyttävä prosessi. Se ei ole hetkellinen työtehtävä - vuorovaikutussuhteen muodostaminen lapsen kanssa, lapsen kohtaaminen lapsen ja lapsuuden ehdoilla ja lapsen kokemusten selvittäminen vaativat aikaa. Lapselle ja nuorelle on tärkeää, että työntekijä ei katoa, vaan pysyy ja ottaa levollisesti vastaan lapsen kertoman ja kokeman siinä tahdissa ja silloin kun se lapselle tai nuorelle sopii. Yhteistyösuhteen rakentaminen lapsen kanssa edellyttää ammattilaiselta lapsen ikä- ja kehitystason huomioimista, lapsen ja lapsuuden erityispiirteiden tuntemista ja huomioon ottamista sekä lapsen mahdollisten lojaliteettiristiriitojen ymmärtämistä.

Yhteistyösuhde lapsen kanssa rakentuu konkreettisista kohtaamisista ja jaetuista kokemuksista - yhteistyösuhde vaatii läsnäoloa. Lapsen kanssa työskennellessään ammattilainen tarjoaa lapselle välittömän kokemuksen hoivasta, huolenpidosta, turvallisuudesta ja suojelusta teoillaan, suhtautumisellaan, puhellaan ja läsnäolollaan. Työntekijän on oltava valmis leikkiin, heittäytymiseen ja omien ennakko-oletusten karistamiseen. Yhteistyösuhde lapsen kanssa ja tutkimusmatka lapsen kokemuksiin edellyttää työntekijältä ei-tietämisen asennetta. Työntekijän tulee tutkia omia ennakkoasenteitaan, ja olla valmis kohtaamaan lapsen kokemus aidosti hyväksyen, sellaisena kuin se lapsen esiin tuomana avautuu. Vuorovaikutuksellisen kehityspsykoterapian (Dyadic Developmental Psychotherapy, DDP) kehittäjän Daniel Hughesin sekä traumatisoituneiden lasten ja heidän perheidensä kanssa pitkään työskennelleen ja menetelmää edelleen kehittäneen psykologin Kim Goldingin mukaan traumatisoituneiden lapsen kanssa työskentelyä ohjaavat asenteet ja suhtautuminen korostavat leikkisyyttä, hyväksyntää, uteliaisuutta ja empatiaa (Golding, 2020). Käytännön työssä toiminnallisuus, leikki ja luovat menetelmät ovat keskeisiä työtapoja ja väyliä olla suhteessa lapsen kanssa. Lasten kanssa työskentelyn tulisi aina sisältää lapsen tai nuoren ikään sopivaa leikkiä, ilon hetkiä, naurua ja huumoria – muutoin työskentelystä tulee lapselle kuormitustekijä muiden kuormitustekijöiden rinnalle.

Lastensuojelussa lapsilähtöisyys alkaa siitä, että pohditaan missä ja miten lapsi tai nuori voi tulla nähdyksi ja kohdatuksi lapsilähtöisellä ja traumatietoisella tavalla. Yhteistyösuhteen muodostaminen lapsen kanssa alkaa siitä, että luodaan olosuhteita, joissa lapsi voi tulla kohdatuksi lapsilähtöisesti ja joissa kohtaamisista muodostuu lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta edistävä yhteistyösuhde ja kasvutapahtuma. Oman kokemukseni perusteella arkipäivän ajattelemattomuudet voivat olla lapsilähtöisyyden esteenä. Työskennellessäni terveydenhuollossa lapset saapuivat usein vastaanotolle kesken koulupäivän, jolloin kouluruokailu oli saattanut jäädä väliin, tai koulupäivänsä jälkeen, jolloin lapsi oli nälkäinen ja väsynyt. Terveydenhuollon yksikön budjettiin ei kuitenkaan kuulunut rahoitusta pillimehuille tai välipalapatukoille, joita monesti olisi tarvittu hoivan ja huolenpidon osoittamiseksi lapselle, joka koulupäivän jälkeen nälkäisenä saapui vastentahtoisesti vastaanotolle puhumaan hyvinkin vaikeista tai haavoittavista asioista. Joskus myös lasten kanssa työskentelyyn käytettävissä olevat tilat ja fyysiset puitteet saattavat olla lapsen kohtaamista vaikeuttavia – valkoiset toimistomaiset vastaanottohuoneet tai kokoustilat muodostavat ansan, joissa esimerkiksi ylivilkas lapsi on usein tuomittu epäreilusti epäonnistumaan käyttäytymisessään; pitkään paikallaan pysymisen vaatimus on lapselle mahdoton, eivätkä tilat mahdollista levottoman liikehdinnän kanavoimista tavalla, joka tukisi lapsen osallistumisen mahdollisuuksia.

Mitä kaikkea on lapsen tai nuoren hankalan käyttäytymisen takana? Erityisen tärkeää on muistaa, että lapsen tai nuoren kuormittuminen tai traumatisoituminen voi näkyä monenlaisena suhteessa olemisen hankaluuksina; ylivireytenä, tunnesäätelyn ongelmina, käytöshaasteina ja erityisesti nuoruusiässä riskikäyttäytymisenä (Traumaperäinen stressihäiriö. Käypä hoito –suositus; Maercker ym., 2022). Lapsen hankalalta tuntuva käytös ja toiminta voi olla lapsen suojarakenne tai yksinkertaisesti edustaa toimimattomuudessaan parasta, mitä lapsi osaa ja mihin hän pystyy. Usein lapsen hankala käytös ilmentää lapsen tarvetta nähdyksi tulemiseen, suojaan, turvaan, hoivaan, kuormituksen vähentämiseen ja säätelyapuun. Kun lapsen edellä kuvatut tarpeet tulevat suhteissa useammin ja riittävän toistuvasti täytetyksi, lapsen kasvun ja kehitykseen esteet vähitellen madaltuvat ja uusien taitojen oppiminen sekä sopeutumista vaikeuttavista selviytymiskeinoista luopuminen mahdollistuvat. Lapsen kanssa työskennellessä korostetaan vahvuuksia, sivuuttamatta haasteita. Ammattilaisen on kyettävä luomaan ja ylläpitämään lapsen mielessä toivoa siitä, että jonakin päivänä vaikeatkin asiat voi olla ovat ymmärrettävämpiä ja tuntua helpommilta.

Lastensuojelussa lapsen ja ammattilaisen yhteistyösuhdetta määrittävät vahvasti olosuhteet, jotka liittyvät lapsen tärkeisiin suhteisiin ja kasvuympäristöön. Lastensuojelun työssä yhteistyösuhteessa lasten ja nuorten kanssa on tärkeä huomioida fyysisiä olosuhteita ja tarpeita, mutta vieläkin tärkeämpää on kiinnittää huomiota siihen, että lapsi voi kokea yhteistyösuhteen ammattilaiseen toteutuvan turvallisessa ilmapiirissä ja siten, että hänen lähimmät ihmisensä hyväksyvät suhteen. Lastensuojelun työ toteutuu suhteissa – ne ovat silta, jonka varassa apua ja tukea lapselle ja perheelle voidaan tarjota. Lastensuojelun työssä toimimme suhteissa ja asioiden yhteyksissä. Vanhempien suhtautuminen lastensuojeluun, ammattilaisiin sekä lapsen ja ammattilaisen väliseen suhteeseen on merkityksellistä ja vaikuttaa siihen, millä tavalla lapsen kanssa voidaan työskennellä ja millä tavalla lapsi voi tulla suhteeseen ammattilaisten kanssa. Toisinaan myös lapsen vanhempien välinen suhde voi heijastua lapsen ja ammattilaisten välisiin suhteisiin esimerkiksi silloin, kun vanhempien keskinäisiä välejä rasittaa huoltoriita tai muu vaikea konflikti. Vanhemman epäluottamuksen sävyttämä tai vastustava asenne lastensuojelua, lastensuojelun ammattilaisia ja työskentelyä kohtaan vaatii aina pysähtymistä, aitoa asian kohtaamista sekä tietoista työtä yhteistyön ja luottamuksen rakentamiseksi – lapsen on hyvin vaikea olla suhteessa ammattilaiseen, jos hänellä ei ole vanhempiensa lupaa kertoa elämästään totuudenmukaisesti tai lapsen mieltä painavat perheen vaietut vaikeudet, ymmärrys vanhemman epäluottamuksesta lastensuojelun ammattilaisia kohtaan, vanhemman pelot esimerkiksi lapsen huostaanotosta tai lojaliteettiristiriidat.

Lapsen kokemuksen äärellä oleminen tarkoittaa myös sen pohtimista, onko lapsen mahdollista kertoa kokemuksistaan tai kykyä siihen - ammattilaisen tulee kriittisesti pohtia sitä, ettei hän ylläpidä tilannetta tai rakennetta, joka on lapselle kuormittava. Lapsen kokemien mahdollisten lojaliteettiristiriitojen tutkiminen, ymmärtäminen ja huomioiminen on keskeistä lapsen ja ammattilaisen välisessä suhteessa. On väkivaltaista lasta kohtaan, jos työskentely aiheuttaa lapselle vakavaa lojaliteettiristiriitaa suhteessa vanhempiin tai lisää lapsen kuormitusta ylivoimaiseksi. Yleensä silloin yhteistyösuhteen rakentaminen lapsen kanssa vaatii sitä, että vanhempien kanssa työskennellään samanaikaisesti; tarvitaan läpinäkyvyyttä, turvallisuutta ja luottamuksen rakentamista, jotta vanhempi voi luopua omista suojarakenteistaan ja muodostuu tilaa sille, että vanhempi voi pysähtyä ja tavoittaa torjumatta lapsensa tosiasiallisia kokemuksia ja tarpeita. Luottamukseen perustuva ja riittävän turvalliseksi koettu suhde ammattilaisen ja vanhempien välillä on yleensä edellytys sille, että vanhempi hyväksyy työskentelyn lapsen kanssa ja lapsella on siten ikään kuin vanhempiensa lupa olla suhteessa ammattilaiseen.

Tärkeää on myös, että vanhempi näkee arvon ammattilaisen ja lapsen välisellä suhteella ja luottaa siitä seuraavan jotain hyvää lapselle. Suhde ammattilaisen ja lapsen välillä on vuorovaikutuksessa ammattilaisen ja vanhempien välisen suhteen kanssa, ja näissä suhteissa tapahtuvan työskentelyn tavoitteina voidaan pitää lapsen tarpeiden ja kokemusten saattamista valokeilaan, puhumaan oppimista, jaetun ymmärryksen saavuttamista, lapsen kasvun esteiden tunnistamista ja madaltamista ja sitä, että lapsi voi saavuttaa turvallisten, vakaiden ja hoivaavien suhteiden varassa koko kehityksen potentiaalinsa. Mikäli lapsen ja vanhempien etu on asianmukaisen intervention jälkeenkin sovittamattomassa ristiriidassa, ammattilaisen työtä ja suhdetta lapseen ohjaavat lapsen oikeuksien ja lastensuojelulain kunnioittaminen ja noudattaminen sekä lisäksi toivottavasti myös paras käytettävissä oleva tutkimustieto siitä, millainen työskentely tai ratkaisut todennäköisesti voivat olla lapsen edun mukaisia.

Kohtaamista ja työskentelyä lapsen vaikeiden haavoittavien kokemusten ja olosuhteiden äärellä - kysy ja kuuntele. Lapset eivät useinkaan kerro omia kokemuksiaan ja näkemyksiään kenelle tahansa ja milloin vain, vaikka asia olisikin hyvin tärkeä lapsen hyvinvoinnin tai suojelun kannalta. Lapsen kaltoinkohtelun yleisyyden on todettu olevan 30-100 kertaa korkeampi tutkimuksissa, joissa ihmiset itse raportoivat lapsuudessaan kokemastaan kaltoinkohtelusta, verrattuna tutkimuksiin, joissa arviot lapsen kaltoinkohtelun yleisyydestä perustuvat viranomaisten tietoon tulleisiin tapauksiin (van Ijzendoorn ym., 2020). Lasten elämässä siis tapahtuu huolestuttavan usein sellaisia kurjia ja haitallisia asioita, jotka eivät milloinkaan tule ammattilaisten tietoon (van Ijzendoorn ym., 2020: Lemaigre ym., 2017). Esimerkiksi lapsuudessa kokemastaan seksuaalisesti kaltoinkohtelusta kertoo lapsuutensa aikana vain noin kolmannes uhreista (Lemaigre ym., 2017). Lapsen suhteilla häntä lähellä oleviin aikuisiin, myös ammattilaisiin, ovat keskeinen merkitys siinä, kertooko lapsi kokemastaan seksuaalisesta kaltoinkohtelusta. Lasta estää kertomasta kokemastaan seksuaalisesta kaltoinkohtelusta riittämätön tuki lähiaikuisilta ja ammattilaisilta. Toisaalta lapsen seksuaalisen kaltoinkohtelun esille tulemista edistää se, että ammattilaisella on rohkeutta kysyä asiasta suoraan ja lapsi kokee luottavansa henkilöön, joka kysyy häneltä asiasta. Tutkimuksen perusteella läheinen, luottamuksellinen ja tukea antava suhde voi edistää sitä, että lapsi kertoo kokemastaan kaltoinkohtelusta. Kaikkiaan sitä, että lapsi voi kertoa kokemastaan seksuaalisesta kaltoinkohtelusta edistää se, että ammattilainen kysyy asiasta, kuuntelee lasta aktiivisesti, tarjoaa tukea ja toimii tavalla, joka vähentää lapsen kokemaa syyllisyyttä, häpeää ja pelkoja asian esille tulemisen negatiivisista seurauksista (Lemaigre ym., 2017).

Lapsen haavoittavien kokemusten äärellä ammattilainenkin voi kokea riittämättömyyttä ja osaamattomuutta. Yhteistyösuhde lapsen kanssa sekä lapsen kokemusten selvittäminen ja vastaanottaminen voivat vaatia ammattilaiselta erityisen paljon silloin, kun ammattilainen selvittää ja kohtaa lapsen kokemia haavoittavia, kuormittavia ja traumaattisia asioita. Vuonna 2018 julkaistussa metasynteesissä Albaek kollegoineen tarkasteli ammattilaisten kokemuksia lapsen haitallisten kokemusten selvittämisestä. Synteesinä laadullisista tutkimuksista oli, että ammattilaisille lapsen kaltoinkohtelukokemusten selvittäminen on kokemuksena kuin kävely miinakentän läpi lapsen kanssa; se on kulkemista lapsen kanssa keskellä vaarallista maastoa, jossa vastassa ovat lapsen kohtaamat pahat asiat ja samanaikaisesti ammattilaisen omat riittämättömyyden tunteet sekä pelot siitä, mihin asioiden selvittely johtaa ja voiko se pahentaa lapsen tilannetta entisestään.

Laadullisen tutkimuksen perusteella lapsen kaltoinkohtelukokemusten tullessa esille ammattilainen herää pohtimaan, kuinka varma hän on lapsen kertomasta, voivatko lapsen kertomat asiat saattaa lapsen vaaraan, ja mitä vaikutuksia kaltoinkohtelun paljastumisella on esimerkiksi lapsen perhesuhteisiin tai olosuhteisiin. Ammattilaista mietityttävät myös juridiset seuraukset. Ammattilainen kokee epävarmuutta ja riittämättömyyttä; lapsen traumakokemusten selvittely ja tilanteeseen vastaaminen tuntuvat vaikeilta, ja oma koulutus ja osaaminen riittämättömältä työtehtävän vaikeuteen nähden. Näissä tilanteissa ammattilaisen emotionaalinen kuormitus voi näkyä erilaisina reaktioina; tunteiden vaimentamisena, puhumisen välttelynä, epäuskona ja toimintakyvyttömyytenä johtuen negatiivisten reaktioiden pelosta. Ammattilaiset voivat myös välttää puhumista lapsen kaltoinkohtelusta tai käyttävät kieltä, joka etäännyttää lapsen kokemista asioista; voidaan esimerkiksi puhua lapsen tilanteesta sen sijaan, että puhuttaisiin lapsen kaltoinkohtelusta. Joskus voi myös käydä niin, että me ammattilaisina näemme vain sen, mitä pystymme omien suojarakenteidemme puitteissa näkemään, vaikka lasta koskettavat haavoittavat kokemukset olisivat hyvin ilmeisiä. Myös organisaation toiminta heijastuu ammattilaisten kokemuksiin; lapsen kaltoinkohtelukokemusten selvittely herättää ammattilaisessa riittämättömyyden tunteen, jos töitä tuntuu olevan liikaa tai aikaa lapsen kaltoinkohtelukokemuksien selvittämiseen ja lapsen kohtaamiseen on riittämättömästi. (Albaek ym., 2018.)

Toisaalta lapsen kaltoinkohtelunkokemusten selvittämisessä ja tilanteeseen vastaamisessa ammattilaista voivat auttaa taidot yhteistyösuhteen rakentamisessa lapsen kanssa, reflektiivinen työtapa ja ammattilaisten omat hyvät tunnesäätelytaidot. (Albaek ym., 2018; Gillespie, 2019). Lapsen kaltoinkohtelun tai muiden haavoittavien kokemusten tultua ilmi ammattilaisessa herää herkästi tarve oikaista vääryydet ja korjata kuntoon lasta koskettavat uhat ja ongelmat, mutta sen sijaan vaikuttavampaa työtä on todennäköisesti kysyä lapselta ja perheeltä heidän omia ratkaisuehdotuksiaan. Lapsen kokeman kaltoinkohtelun tai traumakokemusten tultua esille, ammattilaisen voi käyttää lapsen ja perheen kanssa käydyissä keskusteluissa kompassinaan tuen tarjoamisen suuntaa, joka amerikkalaisen lastenlääkäriyhdistyksen materiaaleissa on ilmaistu kirjaisyhdistelmällä HELP (Hope, Empathy, Language, Loyalty, Permission, Partnership, Plan). Lapsen suojelemiseen liittyvien velvoitteiden lisäksi työhön ja keskusteluun lapsen kaltoinkohtelukokemusten äärellä kuuluvat: toivon ylläpitäminen; empatia; lapsen ja perheen omien sanojen käyttäminen; ammattilaisen luotettavuus tuen järjestämisessä; asiakkaan luvan ja suostumuksen kysyminen asioiden syvällisempään selvittelyyn ja tarjottuun tukeen tai tuen esteiden yhteinen tutkiminen; kumppanuus lapsen ja perheen kanssa; suunnitelman laatiminen yhdessä siitä, millaista apua lapsi ja perhe tarvitsevat huomioiden lapsen kaltoinkohtelun taustalla vaikuttavat juurisyyt sekä tieteellinen tieto vaikuttavista tuen muodoista. (Gillespie, 2019; American Academy of Pediatrics, 2017).

Ammattilainen tarvitsee joskus tukea, jotta yhteistyösuhde lapsen kanssa voi muodostua lapsen tilannetta myönteiseen suuntaan edistäväksi. Vaikuttaa kuitenkin myös hyvin tärkeältä kaikkien lastensuojelussa työskentelevien ammattilaisten ja asiakkainamme olevien lasten kannalta, että työyhteisöissämme on mahdollista reflektoida turvallisessa, lämpimässä ja sallivassa ilmapiirissä myös niitä neuvottomuuden ja riittämättömyyden kokemuksia, joita ammattilaisille herää yhteistyösuhteessa lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ja nuorten kanssa – se voi auttaa meitä toimimaan ja kommunikoimaan lapsen tilannetta edistävällä tavalla suhteessa silloinkin, kun yhteistyösuhde lapseen ja siihen sisältyvät asiat tuntuvat melkein siltä kuin kuljettaisi lasta miinakentän läpi.

Suhde kodin ulkopuoliseen tukea ja neuvoja antavaan aikuiseen voi olla hyvinvointia synnyttävä suotuisa ja suojaava lapsuusiän kokemus. Viimeaikainen tutkimus on osoittanut, että kielteiset ja suotuisat lapsuuskokemukset ovat jokseenkin riippumattomia kokemuksia; monet lapset kokevat molempia, eikä toisen esiintyminen sulje pois toista. Lapsuuden suotuisia kokemuksia ei ole yksiselitteisesti määritelty, mutta niiden osalta tieteellisessä kirjallisuudessa on esitetty listauksia siitä, mitkä tekijät tutkimusperustaisesti arvioidaan lapsen resilienssiä edistäviksi kokemuksiksi. Tällaisia ovat mm. vakaa ja turvallinen kotiympäristö, myönteiset perhesuhteet, ennustettavat päivärutiinit, myönteiset ja tukea antavat suhteet opettajaan, ikätovereihin, naapureihin ja muihin kodin ulkopuolisiin aikuisiin, jotka voivat tarjota tukea ja neuvoja lapselle. Myös myönteiset kokemukset yhteisössä sekä lapsen myönteinen käsitys itsestään ovat suotuisa lapsuuskokemuksia. Lapselle tai nuorelle mahdollisuudet iloita ja pitää joskus hauskaa ovat tärkeitä suotuisa kokemuksia. Suotuisa lapsuuskokemus voi olla tukea antava suhde kodin ulkopuoliseen aikuiseen (Narayan, 2018; Crandall ym. 2019; Han ym. 2023).

On arvioitu, että palveluiden kohdentaminen suotuisien lapsuusiän kokemusten vahvistamiseen tarjoaa julkisille sosiaali- ja terveydenhuollon ohjelmille mahdollisuuden vaikuttaa lasten hyvinvointia edistävällä tavalla. Aina emme voi suojata lasta kuormittavilta tai traumaattisilta lapsuudenaikaisilta kokemuksilta, mutta voimme pyrkiä ympäröimään lapsen suotuisilla kokemuksilla ja siten lisätä hänen mahdollisuuksiaan hyvinvointiin myös pitkällä aikavälillä. Suotuisat lapsuuskokemukset ennustavat parempaa hyvinvointia riippumatta lapsuuden vastoinkäymisistä (Crandall ym., 2019; Han ym., 2023). Lastensuojelun ammattilaisen tehtävä on lapsen suojeleminen, mutta lastensuojelun ammattilainen voi toivottavasti myös olla se aikuinen, joka neuvoo, auttaa ja tukee lasta sekä tarjoaa kokemuksia, joihin liittyy iloitseminen ja lapsen itsetunnon vahvistuminen – tällaisella suotuisalla suhteella voi olla elämänmittaisesti lapsen hyvinvointia vahvistava vaikutus.

Mikä lastensuojelussa on vaikuttavaa?

Tämä on osa kymmenen artikkelin sarjasta lastensuojelun vaikuttavuustekijöistä.

Tue varhaisessa vaiheessa
Tue moniammatillisesti
Tue vanhemmuutta
Tue vanhempien mielenterveyttä
Toteuta interventiot kotikäynnein
Vahvista lapsen ja perheen sosiaalista tukea
Rakenna lapsen resilienssiä
Edistä lapsiperheiden sosioekonomista tilannetta
Vahvista yhteistyösuhdetta ja asiakkaan sitoutumista palveluihin
Hyödynnä traumainformoitua lähestymistapaa

Viitteet:

American Academy of Pediatrics. Mnemonic for common factors communication methods: HELP. Adapted from American Academy of Pediatrics. Addressing Mental Health Concerns in Primary Care: A Clinician’s Toolkit. Elk Grove Village, IL: American Academy of Pediatrics; 2010. Updated May 2017. Viitattu 20.6.2024. Verkkojulkaisu osoitteessa: https://downloads.aap.org/AAP/PDF/Mneumonic_for_Common_Factors_Communication_Methods_Help.pdf

Albaek AU, Kinn LG, Milde AM. Walking Children Through a Minefield: How Professionals Experience Exploring Adverse Childhood Experiences. Qual Health Res. 2018 Jan;28(2):231-244. doi: 10.1177/1049732317734828.

Bijleveld GG van, Dedding CWM, Bunders‐Aelen JFG. Children’s and young people’s participation within child welfare and child protection services: A state-of-the-art review. Child Fam Soc Work. 2015;20: 129–138.

Bryce, I., Pye, D., Beccaria, G., McIlveen, P., & Du Preez, J. (2023). A systematic literature review of the career choice of helping professionals who have experienced cumulative harm as a result of adverse childhood experiences. Trauma, Violence, & Abuse, 24(1), 72-85.

Crandall, A., Miller, J. R., Cheung, A., Novilla, L. K., Glade, R., Novilla, M. L. B., ... & Hanson, C. L. (2019). ACEs and counter-ACEs: How positive and negative childhood experiences influence adult health. Child abuse & neglect, 96, 104089.

Garner A, Yogman M; COMMITTEE ON PSYCHOSOCIAL ASPECTS OF CHILD AND FAMILY HEALTH, SECTION ON DEVELOPMENTAL AND BEHAVIORAL PEDIATRICS, COUNCIL ON EARLY CHILDHOOD. Preventing Childhood Toxic Stress: Partnering With Families and Communities to Promote Relational Health. Pediatrics. 2021 Aug;148(2):e2021052582. doi: 10.1542/peds.2021-052582.

Gillespie RJ. Screening for Adverse Childhood Experiences in Pediatric Primary Care: Pitfalls and Possibilities. Pediatr Ann. 2019 Jul 1;48(7):e257-e261. doi: 10.3928/19382359-20190610-02.

Golding, K., & Hughes, D. (2020). Dyadic Developmental Psychotherapy (DDP): Using relationships to heal children traumatized within their early relationships. Viitattu 20.6.2024. Verkkojulkaisu osoitteessa: https://ddpnetwork.org/backend/wp-content/uploads/2020/02/Dyadic-Developmental-Psychotherapy-DDP-Golding-and-Hughes-Adoption-UK-2020.pdf

Han D, Dieujuste N, Doom JR, Narayan AJ. A systematic review of positive childhood experiences and adult outcomes: Promotive and protective processes for resilience in the context of childhood adversity. Child Abuse Negl. 2023 Oct;144:106346. doi: 10.1016/j.chiabu.2023.106346.

Hohti, R. (2013). Lapsuuden rajat. Duodecim, 129(23), 2519-2525.

Jaakola, A. M., Pölkki, P., & Vornanen, R. (2023). Lapsen tilanteen arvioinnin osatekijät ja lapsikeskeisyys suomalaisilla sosiaalityöntekijöillä. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 88 (2023):5‒6

Laakso, R. “Ne näki musta” Huostassa olevien lasten hyvinvointi ja sijaishuoltoon liittyvät kokemukset. Raportti 1/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-267-3

Lapsen oikeudet. https://www.lapsenoikeudet.fi/

Lapsitutkimuksen työryhmä. Tavallinen lapsuus kaventuu, kun tavoitellaan täydellistä lapsuutta. Verkkojulkaisu 29.06.2023. Viitattu 18.6.2024. Löytyy osoitteesta: https://www.lapsenoikeudet.fi/blogi/tavallinen-lapsuus-kaventuu-kun-tavoitellaan-taydellista-lapsuutta/#lahteet

Lastensuojelun käsikirja. https://thl.fi/julkaisut/kasikirjat/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lapsen-osallisuus

Lemaigre C, Taylor EP, Gittoes C. Barriers and facilitators to disclosing sexual abuse in childhood and adolescence: A systematic review. Child Abuse Negl. 2017;70: 39–52. pmid:28551460

Maercker, A., Cloitre, M., Bachem, R., Schlumpf, Y. R., Khoury, B., Hitchcock, C., & Bohus, M. (2022). Complex post-traumatic stress disorder. The lancet, 400(10345), 60-72

Mercer L, Cookson A, Simpson-Adkins G, van Vuuren J. Prevalence of adverse childhood experiences and associations with personal and professional factors in health and social care workers: A systematic review. Psychol Trauma. 2023 Sep;15(Suppl 2):S231-S245. doi: 10.1037/tra0001506.

Molnar BE, Meeker SA, Manners K, Tieszen L, Kalergis K, Fine JE, Hallinan S, Wolfe JD, Wells MK. Vicarious traumatization among child welfare and child protection professionals: A systematic review. Child Abuse Negl. 2020 Dec;110(Pt 3):104679. doi: 10.1016/j.chiabu.2020.104679.

Narayan AJ, Rivera LM, Bernstein RE, Harris WW, Lieberman AF. Positive childhood experiences predict less psychopathology and stress in pregnant women with childhood adversity: A pilot study of the benevolent childhood experiences (BCEs) scale. Child Abuse Negl. 2018 Apr;78:19-30. doi: 10.1016/j.chiabu.2017.09.022.

Pulkkinen, Lea. Yhteinen lapsikäsitys johtamisen perustana. Konferenssiesityksen kirjallinen versio Jatkuuko lasten hyvinvoinnin menestystarina? –konferenssissa 28.3.2017. Osoitteesta: ﷟thttps://yhdenvertaisuus.fi/documents/1271139/1953486/Pulkkinen_yhteinen+lapsik%C3%A4sitys_artikkeli.pdf/522d8e38-a54f-44b8-98c9-fff216b8a045/Pulkkinen_yhteinen+lapsik%C3%A4sitys_artikkeli.pdf.pdf

Ikonen, R., Eriksson, P., Heino, T. Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi ja palvelukokemukset. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 35/2020. Hel- sinki 2020. Viitattu 20.6.2024. Verkkojulkaisu osoitteessa https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140595/URN_ISBN_978-952-343-570-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y

van IJzendoorn, M. H., Bakermans‐Kranenburg, M. J., Coughlan, B., & Reijman, S. (2020). Annual research review: Umbrella synthesis of meta‐analyses on child maltreatment antecedents and interventions: Differential susceptibility perspective on risk and resilience. Journal of child psychology and psychiatry, 61(3), 272-290.