Aapo Pääkkö
VET-perhe- ja pariterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti ja työnohjaaja
Aapo Pääkkö
VET-perhe- ja pariterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti ja työnohjaaja
Olen Aapo Pääkkö VET perhe- ja pariterapeutti, kouluttaja, työnohjaaja ja monitoimimies. Työskentelen Dialogicin kouluttajatiimissä perhe- ja paripsykotererapian kouluttajana ja työnohjaajien sekä perhetyöntekijöiden kouluttajana. Olen kouluttanut perheterapeutteja viidentoista vuoden ajan ja työnohjaajiakin parissakymmenessä koulutuksessa. Lisäksi toimin työnohjaajana mm. lastensuojelussa ja psykiatriassa. Ihmisten kuulluksitulemisen ja dialogisen kohtaamisen edistäminen on minulle tärkeää. Huumori on minulle merkityksellinen asia ja se mahdollistaa hankalista asioista puhumista. Olen mielenlaadultani keskivaikeasti fingerporporilainen.
Anders Adlercreutz
Kansanedustaja, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Anders Adlercreutz
Kansanedustaja, Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Olen kirkkonummelainen kolmannen kauden kansanedustaja, yrittäjä, arkkitehti ja viiden lapsen isä. Toimin RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja Kirkkonummen kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
Anita Puustjärvi
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri
Anita Puustjärvi
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri
Olen lastenpsykiatrian erikoislääkäri, toimin lastenpsykiatrian vastaavana lääkärinä Pohjois-Savon hyvinvointialueilla. Lisäksi luennoin mm. nepsyaiheista ja muusta lastenpsykiatriasta, ja olen ADHD Käypä hoito-suositustyöryhmän puheenjohtaja. Kuulun myös Suomen Lastenpsykiatriyhdistyksen koulutustoimikuntaan, järjestämme koulutuksia kaksi kertaa vuodessa, ks www.lpsy.org. Marraskuussa 23 aiheena ovat Yhteiset lapset. Lisäksi toimin työnohjaajana ja Kelan osa-aikaisena asiantuntijalääkärinä.
Anne Frimodig
Sosiaalityöntekijä (YTM), pari- ja perhepsykoterapeutti
Anne Frimodig
Sosiaalityöntekijä (YTM), pari- ja perhepsykoterapeutti
Olen sosiaalityöntekijä, YTM ja pari- ja perhepsykoterapeutti. Suoritan parhaillaan myös kognitiivisen lyhytterapian erityispätevyyttä. Väitöskirjani, Asiakasarvon tuottaminen lasten sijaishuollon hankinta- ja valintakäytännöissä, tarkastetaan 5/2023 Itä-Suomen yliopistossa. Minulla on Lastensuojelun systeemisen tiimimallin kouluttajapätevyys ja olen aikaisemmin toiminut Lapset puheeksi -kouluttajana. Olen suorittanut myös Terapeuttinen dialogi -koulutuksen ja sen tiimoilta on vahvistunut mentalisaatiotaitojen merkitys vanhempien vuorovaikutustaitojen vahvistajana. Omaan varsin pitkän työkokemuksen lapsi- ja perhepalveluista terapeuttina, lastensuojelun tutkijana ja asiantuntijana. Kokemusta on myös lastensuojelun ja lapsiperhepalvelujen kehittämistyöstä valtakunnan tasolla. Olen töissä julkisella puolella mutta tarjoan koulutus- ja terapiapalveluja myös yksityisesti.
Anne-Mari Jaakola
YTT, erikoistutkija, yliopisto-opettaja, sosiaalityöntekijä
Anne-Mari Jaakola
YTT, erikoistutkija, yliopisto-opettaja, sosiaalityöntekijä
Olen yhteiskuntatieteiden tohtori, erikoistutkija ja sosiaalityön yliopisto-opettaja Turun yliopistossa. Tutkimus- ja opetustyön rinnalla työskentelen osa-aikaisena perhehoidon sosiaalityöntekijänä. Tutkijana, opettajana ja sosiaalityöntekijänä minua kiinnostavat lasten ja perheiden hyvinvointi, heidän yhteiskunnallinen asema sekä sote-palvelujärjestelmän ja ammattilaisten toiminta lastensuojelun toteuttamisessa. Olen tutkinut lapsen tilanteen arviointia, sisältöjä ja tekemisen tapoja väitöskirjassa ja jatkanut arvioinnin tutkimusta Lastensuojelu lapsen etuna ETU-tutkimushankkeessa.
Anniina Kaittila
Erikoistutkija, Turun yliopisto
Anniina Kaittila
Erikoistutkija, Turun yliopisto
Anniina työskentelee erikoistutkijana Turun yliopistossa. Hän on tutkinut lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian avun tarpeessa olevia nuoria ja heidän perheitään, moniammatillista yhteistyötä, perheväkivaltaa ja taloussosiaalityötä. Lisäksi hän on mukana osaamis- ja tukikeskusten valmistelutyössä ja tehnyt asiakastyötä lasten, nuorten ja perheiden kanssa.
Annukka Paasivirta
VTL, erikoissosiaalityöntekijä, erityisasiantuntija Lastensuojelun Keskusliitossa
Annukka Paasivirta
VTL, erikoissosiaalityöntekijä, erityisasiantuntija Lastensuojelun Keskusliitossa
Työskentelen Lastensuojelun Keskusliitossa erityisasiantuntijana lastensuojelun ja lasten kaltoinkohtelun ehkäisyn teemojen parissa. Olen työskennellyt pitkään lastensuojelussa niin asiakas-, kehittämis-, kuin lähijohtajan työssä sekä kuntasektorilla että osaamiskeskuksessa ennen Lastensuojelun Keskusliittoa. Lasten ja nuorten osallisuus lastensuojelussa on ollut yksi tärkeimmistä kehittämisteemoista ja tätä pohdimme viimeksi osana Etelä-Suomen alueen Tulevaisuuden lastensuojelu -hanketta.
Assi Ailoranta
Palvelupäällikkö, sosiaalityöntekijä (VTM)
Assi Ailoranta on sosiaalityöntekijä (VTM), ja työskentelee Profiamin palvelupäällikkönä.
Aulikki Kananoja
Ylisosiaalineuvos
Aulikki Kananoja
Ylisosiaalineuvos
Eläkkeellä oleva Helsingin kaupungin sosiaalijohtaja. Koulutus YTM ja Master of Social Service (USA). VTT h.c. Helsingin yliopisto.
Charlotte Pitkänen
Sosiaalityöntekijä (VTM) ja sosionomi (AMK)
Charlotte Pitkänen
Sosiaalityöntekijä (VTM) ja sosionomi (AMK)
Olen valmistunut sosionomiksi vuonna 2010 ja siitä asti työskennellyt lasten suojelun eri tehtävissä niin kuntasektorilla kuin yksityisellä puolellakin. Syksyllä 2022 valmistuin Turun Yliopistolta sosiaalityöntekijäksi (VTM) ja aloitin työt Profiamilla. Ennen Profiamille siirtymistä työskentelin viitisen vuotta sosiaalityöntekijän sijaisuuksissa kaupungilla, viimeiset vuodet lastensuojelun jälkihuollossa ja sijaishuollossa.
Diana Cavonius-Rintahaka
Terveystieteiden tohtori
Diana Cavonius-Rintahaka
Terveystieteiden tohtori
Toimin HUSin lastenpsykiatriassa osa-aikaisena kouluttajana. Koulutan perheohjausmallia, jonka olen kehittänyt ja jota myös tutkinut. Ohjausmalli on Dialoginen perheohjaus, joka on kehitetty perheille, joissa lapsella on jokin neuropsykiatrinen häiriö. Työnohjaan myös HUS työssäni henkilökuntaa.
Lisäksi olen postdoc-tutkija. Jatkan tutkimustyötäni siitä, mihin väitöskirjatutkimus jäi – eli tutkin mitä vaikutuksia lapsen oireiluun on, kun perhe saa Dialogisen perheohjauksen (6 tapaamista). Tutkin onko perheohjausmallilla vaikutuksia lapsen oireiluun, kun vanhemmat ovat saaneet ohjausta ja koko perhe tukea kuuden tapaamisen verran. Väitöskirjassani olen tutkinut Dialogisen perheohjauksen vaikutuksia perheeseen kokonaisuutena vanhempien arvioimana.
Pidän myös yksityisvastaanottoa perhe- ja paripsykoterapeuttina Espoossa ja Turussa.
Elina Valtonen
Kansanedustaja, Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Elina Valtonen
Kansanedustaja, Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Elina Valtonen on Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Helsingin vaalipiirissä. Hän on ulkoasianvaliokunnan jäsen sekä Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja.
Emmi Marttila
Psykologi (PsM)
Emmi Marttila
Psykologi (PsM)
Emmi Marttila on psykologi (PsM) sekä psykoterapeuttikoulutettava (Lasten ja nuorten kognitiivinen psykoterapia).
Emmi Lipponen
Sosiaalityöntekijä (VTM)
Emmi Lipponen
Sosiaalityöntekijä (VTM)
Olen valtiotieteiden maisteri sekä laillistettu sosiaalityöntekijä. Työskentelen lastensuojelun sijaishuollossa.
Enna Toikka
VTT, erikoistutkija ja sosiaalityön opettaja
Enna Toikka
VTT, erikoistutkija ja sosiaalityön opettaja
Olen valtiotieteiden tohtori Turun yliopistosta ja työskentelen tällä hetkellä erikoistutkijana tutkimushankkeessa Lasten ja nuorten arjen kokemukset köyhyydestä ja huono-osaisuudesta kriisien jälkeisessä Suomessa 1800-luvulta nykypäivään. Toimin vakituisessa työssäni sosiaalityön yliopisto-opettajana Turun yliopistossa.
Heidi Jussila
LT, psykiatrian ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri, päihdelääketieteen erityispätevyys
Heidi Jussila
LT, psykiatrian ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri, päihdelääketieteen erityispätevyys
Heidi Jussila on lääketieteen tohtori, psykiatrian ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri. Hän on suorittanut päihdelääketieteen erityispätevyyden. Heidi Jussila selvitti Turun yliopistossa vuonna 2021 tarkastetussa väitöstutkimuksessaan uusia mahdollisuuksia vaikuttaa raskausajan tupakka- ja päihdehäiriöihin liittyvään ylisukupolviseen vastoinkäymisten ketjuun - tarkastelun kohteena olivat erityisesti odottavan äidin raskausaikana heräävä vanhemmuus sekä odottavien äitien kokema stressi. Heidi Jussila on kiinnostunut erityisesti yhteiskunnassamme haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja heidän perheidensä palveluiden kehittämisestä sekä lapsuusiän kuormittavien, haavoittavien tai traumaattisten kokemusten vaikutusten vähentämisestä.
Heidi Järvenpää
Erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö
Heidi Järvenpää
Erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö
Heidi Järvenpää työskentelee valtiovarainministeriön budjettiosastolla erityisasiantuntijana. Hän on työskennellyt kuntien ja hyvinvointialueiden lapsibudjetoinnin hankkeessa sekä tasa-arvoteemojen parissa. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri.
Heidi Parviainen
LT, lastenpsykiatri
Heidi Parviainen
LT, lastenpsykiatri
Olen LT, lastenpsykiatri ja työskentelen Tyksin lastenpsykiatrialla. Työhöni kuuluu erikoissairaanhoitoa tarvitsevien lasten psykiatristen häiriöiden arviointi ja hoidon suunnittelu yleislastenpsykiatrisessa työryhmässä.
Helena Marttila
Kansanedustaja, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Helena Marttila
Kansanedustaja, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Olen ensimmäisen kauden kansanedustaja Espoosta ja taustaltani sosiaalityöntekijä (VTM) ja sosionomi (AMK). Ensimmäinen sosiaalialan työpaikkani oli lastenkodissa ja eduskuntaan siirryin suoraan lastensuojelun avohuollosta. Kansanedustajan tehtävien lisäksi toimin Espoossa kaupunginvaltuutettuna ja Länsi-Uudenmaan aluevaltuustossa ainoana sosiaalityöntekijävaltuutettuna.
Ajattelen, että perheiden haasteiden ohella lastensuojelutarpeen taustalla on usein palvelujärjestelmän epäonnistumisia ja toimimattomuutta. Tämän korjaaminen on ollut yksi keskeisiä syitä, miksi olen lähtenyt mukaan politiikkaan.
Heli Pohjasniemi
Psykoterapeutti (kognitiivinen käyttäytymisterapia), psykologi (PsM)
Heli Pohjasniemi
Psykoterapeutti (kognitiivinen käyttäytymisterapia), psykologi (PsM)
Olen työskennellyt lasten, nuorten ja perheiden parissa vuodesta 2002 alkaen mm. koulupsykologina, lastenpsykiatrialla, lastenneurologialla ja lastensuojelupsykologina. Täydennyskoulutuksena minulla on kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutus, ja parhaillaan opiskelen moniammatillisessa oikeuspsykologian erikoistumiskoulutuksessa. Tällä hetkellä teen pääasiassa kuntoutustyötä kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeuttina lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Lastensuojelutyössä pidän tärkeänä hyvää kohtaamista ja kokemusta kuulluksi tulemisesta, minkä lisäksi toivoisin moniammatillisen työotteen edelleen lisääntyvän ja kehittyvän alalla.
Henna Komonen
Toimitusjohtaja, sosiaalityöntekijä (VTM), lakimies (OTM)
Henna Komonen
Toimitusjohtaja, sosiaalityöntekijä (VTM), lakimies (OTM)
Olen koulutukseltani sosiaalityöntekijä ja lakimies. Olen työskennellyt sosiaalialan kentällä moninaisissa tehtävissä yli 10 vuoden ajan ja toiminut Merikratos oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2019 alkaen. Sydäntäni lähellä ovat erityisesti lapsen oikeudet, sosiaalipalveluiden laatu ja vaikuttavuus sekä sosiaalialan työn tekeminen eettisesti kestävällä tavalla.
Iida-Maria Bimberg
Osallisuus-, yhdyspinta- ja hyvinvointikoordinaattori Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella, Sosionomi AMK, Sosionomi YAMK-opiskelija
Iida-Maria Bimberg
Osallisuus-, yhdyspinta- ja hyvinvointikoordinaattori Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella, Sosionomi AMK, Sosionomi YAMK-opiskelija
Olen innostuva ja kehittämishaluinen sosiaalialan työntekijä. Erityisenä mielenkiinnon kohteenani on pakolaisperheiden tuen muotojen kehittäminen. Ihmislähtöisyys, systeemisyys ja perhekeskeisyys ovat työtäni ohjaavia näkökulmia.
Jaakko Seikkula
Psykoterapian emeritusprofessori
Jaakko Seikkula
Psykoterapian emeritusprofessori
Jaakko Seikkula on psykoterapian professori emeritus Jyväskylän yliopistosta ja hän on toiminut myös psykologian professorina Agderin yliopistossa Norjassa. Hänellä on pitkä kokemus perheterapiakouluttajana Suomessa ja kansainvälisesti, ja hän on ollut aktiivisesti kehittämässä avoimen dialogin koulutusjärjestelmää n. 30 maassa.
Jaana Laukkanen
Voimavarakeskeinen työnohjaaja (STOry), KKT-Psykoterapeutti, Sosiaalityöntekijä (VTM) ja Sosionomi (AMK)
Jaana Laukkanen
Voimavarakeskeinen työnohjaaja (STOry), KKT-Psykoterapeutti, Sosiaalityöntekijä (VTM) ja Sosionomi (AMK)
Olen lasten, nuorten ja aikuisten kanssa työskentelevä kognitiivinen käyttäytymisterapeutti ja työnohjaaja, jonka ammatilliset juuret ovat vahvasti lastensuojelun kentällä. Pohjakoulutukseltani olen sosiaalityöntekijä ja sosionomi. Olen työskennellyt lastensuojelussa ohjaajan, sosiaalityöntekijän ja esihenkilön tehtävissä lastensuojeluprosessin eri vaiheissa julkisella ja yksityisellä sektorilla. Lisäksi työkokemusta on kertynyt nuorisopsykiatrialta ja sosiaalialan korkeakouluopetuksen tehtävistä. Lastensuojelutyö kulkee edelleen erilaisessa roolissa osana työtäni niin kuntoutustyössä kuin työnohjaajanakin. Ammatillinen mielenkiintoni kohdistuu ajankohtaisesti
erilaisiin hyvinvoinnin kysymyksiin ja miten voimme sitä tukea. Lastensuojelutyössä haluan olla mukana tukemassa työntekijöiden ammatillisen kehittymisen ja työhyvinvoinnin vahvistamisen kautta lasten ja perheiden hyvinvointia.
Johanna Linner Matikka
Yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM), laillistettu sosiaalityöntekijä sekä sosionomi-diakoni (AMK)
Johanna Linner Matikka
Yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM), laillistettu sosiaalityöntekijä sekä sosionomi-diakoni (AMK)
Olen taustaltani yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM), laillistettu sosiaalityöntekijä sekä sosionomi-diakoni (AMK). Olen opiskellut myös positiivista psykologiaa ja joogaopettajaksi. Tällä hetkellä teen väitöskirjatutkimusta lähisuhdeväkivallasta toipumisesta Itä-Suomen yliopistossa kestävän hyvinvoinnin tutkimusryhmässä (linkki) ja työskentelen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Kehittämispäällikkönä. Minulla on kaksi lasta ja asun Helsingissä.
Johanna Lukkarila
Psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Seinäjoen nuorisopsykiatrian poliklinikka
Johanna Lukkarila
Psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Seinäjoen nuorisopsykiatrian poliklinikka
Psykologi Johanna Lukkarila on ollut mukana kehittämässä MONNI-hankkeen OMA TIIMI-kokeilua ja juurruttamassa OMA TIIMI-toimintamallia nuorisopsykiatrian ja maakunnan lastensuojeluyksiköiden yhteisten asiakkuuksien kentälle.
Johannes Jahnukainen
sosionomi (YAMK), erityisasiantuntija Lastensuojelun Keskusliitossa
Johannes Jahnukainen
sosionomi (YAMK), erityisasiantuntija Lastensuojelun Keskusliitossa
Työskentelen Lastensuojelun Keskusliitossa erityisasiantuntijana lastensuojeluun ja osallisuuteen liittyvien teemojen parissa, sekä lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden ja heiltä saatavan arvokkaan tiedon parissa. Olen tyäurani aikana työskennellyt lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollossa, sekä sosiaalityöntekijänä että sosiaaliohjaajana. Työtehtäviini on aina kuulunut myös kehittämistyö lasten ja nuorten osallisuuden parissa, sekä kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen.
Jussi Sudenlehti
Psykoterapeutti, kirjailija yrityksessä Sudenlehti Artnscience
Jussi Sudenlehti
Psykoterapeutti, kirjailija yrityksessä Sudenlehti Artnscience
Jussi Sudenlehti on psykoterapeutti, tietokirjailija ja kirjailija, joka työskentele lastensuojelussa konsulttina ja työnohjaajana. Hänen uusin kirjansa Hullut aikuiset (2023) käsittelee mielenterveyttä lapsen näkökulmasta ja tarjoaa keinoa keskustella mielen järkkymisestä ja keinoja käsitellä mielenterveyden tabuja.
Jussi Saramo
Kansanedustaja, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Jussi Saramo
Kansanedustaja, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Jussi Saramo on 43-vuotias vantaalainen toisen kauden kansanedustaja ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Hän toimi opetusministerinä 17.12.2020–29.6.2021.
Kaarina Mönkkönen
Vanhempi yliopistonlehtori, YTT dosentti, Itä-Suomen yliopisto
Kaarina Mönkkönen
Vanhempi yliopistonlehtori, YTT dosentti, Itä-Suomen yliopisto
Kaarina Mönkkönen toimii opetus- ja tutkimustehtävissä Itä- Suomen yliopistossa, sosiaalityön oppiaineessa. Hänen opetus- ja tutkimusaiheita ovat dialoginen asiakastyö, moniammatillinen yhteistyö, draamalähtöinen simulaatiopedagogiikka, monitieteinen oppiminen, työyhteisötaidot, sekä ihmisten arvokkuuden ja merkityksellisyyden kokemukset. Hän on julkaissut useita kirjoja asiakastyön vuorovaikutuksessa. Vuonna 2023 tulossa julkaisuun kaksi uutta kirjaa, Työyhteisötaidot digiajassa (Gaudeamus) ja Arvoa ja arvottomuutta (Gaudeamus). Kotisivu: https://timelessflow.wordpress.com/
Kirsi Mustonen
LT, lastenneurologi ja lastenpsykiatri, lasten ja nuorten psykoterapeutti
Kirsi Mustonen
LT, lastenneurologi ja lastenpsykiatri, lasten ja nuorten psykoterapeutti
Olen lastenneurologian ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri sekä lasten ja nuorten psykoterapeutti. Työuraani on kuulunut työskentelyä lastenneurologian ylilääkärinä Pohjois-Karjalassa, perheneuvolan ylilääkärinä Helsingissä sekä lastenpsykiatrian ylilääkärinä Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Koen, ettei meitä lastenpsykiatreja ja psykoterapeutteja tule koskaan olemaan riittävästi vastaamaan lasten mielenterveystyön tarpeisiin. Lastenpsykiatreista on eläköitymässä lähivuosina 70 % ja minä olen mukana tässä joukossa. Osaamista on katoamassa, koska tätä erikoisalaa ei koeta houkuttelevaksi ja meistä on lisääntyvästi pulaa. Nyt yksittäisiin toimijoihin kohdistuu liikaa paineita ja ylisuuria odotuksia. Havahduin jo kymmenisen vuotta sitten näihin kysymyksiin ja havaitsin myös lähetemäärien kasvun. Tämän vuoksi olen pitkällisen koostamistyön tuloksena kehittänyt Terapeuttisen dialogin (TD) kokonaisuuden. Mielestäni vastuu lasten mielen hyvinvoinnista kuuluu vanhemmille, joiden tukena ovat lasten parissa toimivat soten ja sivistystoimen ammattilaiset. TD:n avulla kaikki vastuulliset aikuiset voivat olla mukana kasvattamassa mielenterveyden arvokasta pääomaa tulevaisuutta varten.
Laura Yliruka
Lastensuojelun kehittämispäällikkö, laillistettu sosiaalityöntekijä (VTT, dosentti)
Laura Yliruka
Lastensuojelun kehittämispäällikkö, laillistettu sosiaalityöntekijä (VTT, dosentti)
Toimin lastensuojelun kehittämispäällikkönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella Erityispalvelut yksikön lastensuojelun osaamiskeskittymässä. Tällä hetkellä työn alla on lastensuojelun sosiaalityön asiakasmitoitusten vaikutusten seuranta ja arviointi. Systeemisen, suhdeperusteisen, dialogisen ja ihmisoikeusperusteisen orientaation edistäminen lastensuojelussa on kiinnostuksen kohteenani. Toimitan myös Lastensuojelun käsikirjaa. Olen yhteiskehittämisen ja käytäntöihin kytkeytyvän tutkimuksen asiantuntija - minulla on dosentuuri käytäntötutkimuksesta Itä-Suomen yliopistossa. Tätä ennen olen toiminnut parikymmentä vuotta sosiaalityön käytännön opetuksen ja käytäntötutkimuksen tehtävissä Helsingin yliopistolla ja Heikki Waris -instituutissa. Stakesissa/THL:ssä olen toiminut myös sosiaalialan arvioinnin, työolojen kehittämisen ja Kuvastin-itse- ja vertaisarviointimenetelmän kansallisen levittämisen hankkeessa.
Lea Pulkkinen
Psykologian professori
Lea Pulkkinen
Psykologian professori
Lea Pulkkinen väitteli Jyväskylän yliopistossa psykologian alalta vuonna 1969. Hän eteni siellä psykologian professoriksi, akatemiaprofessoriksi ja Ihmisen kehitys ja sen riskitekijät -huippututkimusyksikön johtajaksi (1997–2005). Hän toimi alansa kansainvälisen järjestön presidenttinä vuosina 1991–1996. Hän on tutkimuksessaan seurannut samojen henkilöiden kehitystä lapsuudesta keski-ikään. Hän on saanut kotimaisia ja kansainvälisiä tunnustuksia, kuten Suomen Tiedepalkinnon vuonna 2001, Aristoteles-palkinnon 2003 ja Suomalaisen Tiedeakatemian kunniapalkinnon 2023 elämäntyöstään. Hänellä on julkaisuja noin 600, joista viimeisimpiä ovat kirjat: Lapsen hyvinvointi alkaa kodista (2022, PS-kustannus), Tutkijan omakuva (2022, Teos) ja Ihmisen psykologinen kehitys (2023, PS-kustannus), jonka hän on toimittanut yhdessä Timo Ahosen ja Isto Ruoppilan kanssa.
Kuvaaja: Liisa Takala
Leo Nyqvist
Sosiaalityön emeritusprofessori
Leo Nyqvist
Sosiaalityön emeritusprofessori
Sosiaalityön emeritusprofessori Leo Nyqvist on toiminut Turun yliopistossa runsaan 30 vuoden ajan tutkijana ja opettajana. Hänen kiinnostuksensa kohteina ovat olleet muun muassa lasten- ja nuorten ongelmat, nuorisorikollisuus ja lähisuhdeväkivalta. Hän on toiminut kouluttajana eri ammattiryhmille näissä kysymyksissä. Turun hallinto-oikeuden asiantuntijajäsen lastensuojeluasioissa 1998-2021.
Lulu Ranne
Kansanedustaja, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Lulu Ranne
Kansanedustaja, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Lulu Ranne on toisen kauden kansanedustaja Hämeenlinnasta. Koulutukseltaan Ranne on diplomi-insinööri. Ranne toimii eduskuntatyönsä lisäksi alue- ja kaupunginvaltuutettuna sekä maakuntahallituksen varapuheenjohtajana.
Maija Haapala
Erityisasiantuntija Pesäpuu ry, sosiaalityöntekijä (YTM) ja sosionomi (AMK)
Maija Haapala
Erityisasiantuntija Pesäpuu ry, sosiaalityöntekijä (YTM) ja sosionomi (AMK)
Maija Haapala (YTM) on väitöskirjatutkija, laillistettu sosiaalityöntekijä ja sosionomi (AMK). Työkokemusta Maijalla on lastensuojelusta 10 vuotta.
Maija työskentelee erityisasiantuntijana Pesäpuu ry:n Hatkassa -hankkeessa. Vapaa-ajallaan hän tekee TikTokissa @sossut -tilillä vaikuttamistyötä lastensuojelutietoisuuden lisäämiseksi, lastensuojelun mielikuvien muuttamiseksi ja lasten oikeuksien edistämiseksi.
Marjo Pajari
Pari- ja perhepsykoterapeutti, sosiaalityöntekijä (YTM)
Marjo Pajari
Pari- ja perhepsykoterapeutti, sosiaalityöntekijä (YTM)
Olen pari- ja perhepsykoterapeutti, sosiaalityöntekijä (YTM) ja sairaanhoitaja. Työskentelen Profimilla osana moniammatillista tiimiä. Minulla on työkokemusta myös perheneuvolasta kymmenen vuoden ajalta. Lisäksi olen työskennellyt lastensuojelun projektityössä ja sairaanhoitajana somaattisten sairauksien osastoilla.
Parisuhteeseen liittyvät asiat ovat olleet lähellä sydäntäni koko lapsiperhetyöurani ajan. Työssäni pidän tärkeänä myös ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin huomioimista sekä kehon viestien ääreen pysähtymistä.
Lisäkoulutukseni liittyvät vakauttavaan trauma- ja kriisiosaamiseen sekä psykofyysiseen psykoterapiaan.
Marjo Alatalo
Projektipäällikkö, laillistettu sosiaalityöntekijä ja erikoissosiaalityöntekijä (YTL) lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoisala
Marjo Alatalo
Projektipäällikkö, laillistettu sosiaalityöntekijä ja erikoissosiaalityöntekijä (YTL) lapsi- ja nuorisososiaalityön erikoisala
Työskentelen hankerahoituksilla kehittämis- ja asiantuntijatehtävissä. Vaikka hallinnollinen kotipesäni ja työni painopisteet ovat Helsingin lastensuojelussa ja perhesosiaalityössä, tehtäviini sisältyy laaja-alaisesti lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämistä. Luotsaan mm. lähisuhdeväkivalta ja kaltoinkohtelu lapsiperheessä sekä päihteet ja riippuvuudet lapsiperheessä palveluketju-kokonaisuuksia ja lapsiperhepalvelujen sosiaalihuollon ammattilaisten tilannearviointiosaamisen vahvistamiseen tähtäävää projektia. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen kehittämisessä olen mukana esimerkiksi Helsingin lastensuojelun ja perhesosiaalityön sekä HUS lasten- ja nuorisospsykiatrian yhteisen HEHKU-toimintamallin kautta. Kehittämistyöni keskiössä on lasten ja nuorten tuen ja hoidon tarpeista lähtevän palvelujen integraation ja ammattilaisten osaamisen vahvistaminen tutkittuun tietoon ja näyttöön perustuen. Strategiset, tutkimusperusteiset kehittämistyön ohjenuorani ovat kolmen toisiaan vahvistavan orientaation kokonaisuus: lapsikeskeisyys, systeemisyys ja suhdeperustaisuus. Innostun uutta luovasta, rohkeastakin kokeilemisesta ja yhteiskehittämisestä! Minulle on tärkeää, että kehittämistyötä voidaan tehdä riittävän pitkäjänteisesti, jotta sillä voidaan saada aikaan konkreettisia, käytännön asiakastyötä tekevien ammattilaisten perustehtäviin istuvia ja asiakkaiden tarpeisiin vastaavia tuloksia.
Markus Lohi
Kansanedustaja, Keskustan eduskuntaryhmä
Markus Lohi
Kansanedustaja, Keskustan eduskuntaryhmä
Markus Lohi on toiminut keskustan kansanedustajana vuodesta 2011 lähtien. Lohi asuu perheineen Rovaniemellä ja hänet on valittu eduskuntaan Lapin vaalipiiristä. Viime vaalikaudella Lohi toimi sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana. Lohi on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri ja toimi ennen kansanedustajuuttaan lakiasiainjohtajana. Lohi on myös Keskustan varapuheenjohtaja.
Mia Laiho
Kansanedustaja, Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Mia Laiho
Kansanedustaja, Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Mia Laiho on Kokoomuksen kansanedustaja ja lääketieteen tohtori. Edellisellä hallituskaudella hän toimi sosiaali-ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana. Ennen eduskuntaa hän on johtanut Helsingin päivystystoimintoja sisältäen sekä terveydenhuollon että sosiaali-ja kriisipäivystyksen.
Mikko Ailoranta
Toimitusjohtaja, sosiaalityöntekijä (VTM)
Mikko Ailoranta on sosiaalityöntekijä (VTM) ja Profiamin toimitusjohtaja. Mikko on toiminut lastensuojelun kentällä toistakymmentä vuotta, työskennellen alkuarvioinnista avo-, sijais- ja jälkihuoltoon, sekä erityisesti moniammatillisten lastensuojelupalveluiden kehittämis- ja johtamistehtävissä.
Minna Kerminen
Sosionomi YAMK
Minna Kerminen
Sosionomi YAMK
Minnalla on yli kymmenen vuoden monipuolinen työkokemus lastensuojelutyöstä ja hän työskentelee Profiamilla osana moniammatillista tiimiä.
Mirva Keinänen
Sosionomi (AMK), NEPSY-valmentaja
Mirva Keinänen
Sosionomi (AMK), NEPSY-valmentaja
Olen koulutukseltani lähihoitaja, sosionomi (AMK) ja neuropsykiatrinen valmentaja. MinD-ohjaajaksi valmistun syyskuussa -22.
Olen ollut sivutoiminen yrittäjä 5 vuotta, päätyönäni olen ammatillisen perhekodin vanhempi. Oma yritykseni, Tmi Iloluotain, tuottaa kotiin vietäviä sosiaalihuoltolainmukaisia palveluja sekä neuropsykiatrista valmennusta. Toimin myös osana Profiamin moniammatillista tiimiä. Toteutan myös tilauksesta terveysmetsäkävelyitä. Lisäksi koulutan aiheista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt lastensuojelussa sekä neuropsykiatrisista erityispiirteistä ja niiden merkityksestä. Uusimpana olen aloittamassa ryhmämuotoista työtä, hevosavusteista Mind-vertaisryhmän ohjausta. MinD-opintojeni pätevöitymisosiossa minulla on nyt elokuussa alkamassa neuropsykiatrisesti erityisten lasten vanhempien ryhmä.
Uskon vahvasti, että perhetyössä ja neuropsykiatrisessa valmennuksessa tärkeintä on kasvattaa yhteistä ymmärrystä.
Noora Kannisto
Psykososiaalisen tuen koordinaattori, Kliininen asiantuntija
Noora Kannisto
Psykososiaalisen tuen koordinaattori, Kliininen asiantuntija
Työni tällä hetkellä on psykososiaalisen tuen kansallinen ja alueellinen kehittäminen sekä monialaisen yhteistyön ja monialaisten konsultaatiomallien implementointi ja kehittäminen.
Barnahus- hanke (2019-2025) on STMn rahoittama ja THLn koordinoima hanke, jossa tehostetaan lapsiin kohdistuvien väkivaltaepäilyjen selvitysprosesseja sekä väkivaltaa kokeneiden lasten tukea ja hoitoa. (https://barnahus.fi/)
Aiemmin olen työskennellyt muun muassa sosiaali- ja kriisipäivystyksen lähisuhdeväkivaltatyössä, lastensuojelun avohuollon moniammatillisessa erityistyöryhmässä sekä monipuolisesti sosiaalihuollon ja psykiatrian tehtävissä niin lasten, nuorten, aikuisten kuin erityisryhmienkin parissa.
Onni Westlund
Kehittämispäällikkö Pesäpuu ry, sosionomi (AMK)
Onni Westlund
Kehittämispäällikkö Pesäpuu ry, sosionomi (AMK)
Työskentelen kehittämispäällikkönä valtakunnallisessa lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry:ssä. Viimeiset viisi vuotta olen työskennellyt erityisesti lastensuojelun sijaishuollossa asuvien ja asuneiden nuorten osallisuuteen ja kokemusasiantuntijuuteen liittyvien kysymysten äärellä. Vuoden 2022 maaliskuun alusta alkaen siirryn Pesäpuussa uuteen Hatkassa – Sijaishuoltopaikasta luvatta poistuminen ja sinne palaamatta jättäminen -kehittämishankkeeseen. Lastensuojelu on intohimoni ja suurin kiinnostuksen kohteeni. Mulla on asiat ihan hyvin, joten tykkään tehdä niitä asioita, jotka koen itse merkityksellisenä. Töiden ohella opiskelen sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan maisteriohjelmassa Itä-Suomen yliopistossa, puuhastelen parissa hallituksessa ja ylläpidän Facebookissa Sosionomien uraverkosto ja Sosiaalialan viestintäverkosto -ryhmiä. Vapaa-ajalla kiinnostaa kirjat, sarjat ja kavereiden kanssa hassuttelu.
Pekka Holm
Sosiaalityöntekijä, vet-perheterapeutti ja lastenpsykoterapeutti
Pekka Holm
Sosiaalityöntekijä, vet-perheterapeutti ja lastenpsykoterapeutti
Olen toiminut yksityisyrittäjänä 33 vuotta, joista viimeiset 15 Dialogic-kouluttajayhteisön johtajana.
Olen toiminut kymmenien perheterapia- ja työnohjaajakoulutusten johtajana. Olen saanut tehdä myös yhteistyötä monien – erityisesti - lastensuojelu- sekä lasten- ja nuorten psykiatrian työntekijöiden ja tiimien kanssa kouluttajana, työnohjaajana että konsulttina tilanteissa, jossa työntekijöiden lisäksi läsnä asiakkaita ja heille rakkaita ihmisiä. Jonka lisäksi olen yrittänyt olla avuksi monille lapsille ja perheille toimiessani terapeuttina.
Pia Köpsi
Kokemusasiantuntija, kokemuskumppani
Pia Köpsi
Kokemusasiantuntija, kokemuskumppani
Piia Pekola
Erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö
Piia Pekola
Erityisasiantuntija, valtiovarainministeriö
Piia Pekola työskentelee valtiovarainministeriön budjettiosastolla erityisasiantuntijana. Yleisten finanssipolitiikan valmisteluun liittyvien tehtävien lisäksi hän työskentelee hyvinvointialueiden taloutta koskevien kysymysten parissa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri, terveystieteiden maisteri ja filosofian tohtori (terveystaloustiede).
Pinja Kokkonen
Sairaanhoitaja (AMK), Terveystieteiden maisteri (TtM)
Pinja Kokkonen
Sairaanhoitaja (AMK), Terveystieteiden maisteri (TtM)
Olen työskennellyt nuorten ja aikuisten mielenterveyden parissa vuodesta 2007 (mielenterveystyö, johtaminen, kouluttaminen, kehittäminen). Ammatillisesti olen kiinnostunut mielenterveyden näkemisestä voimavarana, sen sijaan, että mielenterveys nähtäisiin vain sairauden oireiden puuttumisena. Mielestäni lasten ja nuorten mielenterveyden vahvistaminen alkaa vanhempien hyvinvoinnin tukemisesta, ja perheen hyvän vuorovaikutuksen vahvistamisesta.
Pipsa Vario
Kehittämispäällikkö Pesäpuu ry, lastentarhaopettaja (KM)
Pipsa Vario
Kehittämispäällikkö Pesäpuu ry, lastentarhaopettaja (KM)
Pipsa Vario työskentelee Valtakunnallisessa lastensuojelun kehittäjäyhteisö Pesäpuu ry:ssä kehittämispäällikkönä. Hänen työnsä painopiste on alle 12-vuotiaiden lasten osallisuuden ja kohtaamisen kehittäminen lastensuojelussa. Koulutukseltaan Pipsa on lastentarhanopettaja (KM).
Päivi Petrelius
Yrittäjä, työnohjaaja ja kouluttaja, sosiaalityöntekijä (YTT)
Päivi Petrelius
Yrittäjä, työnohjaaja ja kouluttaja, sosiaalityöntekijä (YTT)
Olen yrittäjä, työnohjaaja ja kouluttaja, taustaltani sosiaalityöntekijä YTT. Työskentelen omassa yrityksessäni, Curiosassa. Teen pääosin ryhmätyönohjausta systeemisellä, dialogisella ja voimavarakeskeisellä työotteella.Koulutan ja valmennan työyhteisöjä ja organisaatioita lapsi- ja perhepalveluissa ja kouluissa systeemiseen työotteeseen. Olen aikaisemmin työskennellyt mm. Espoon kaupungilla lastensuojelun asiantuntijana ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella lastensuojelun kehittämispäällikkönä.
Saara Jaskari
Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti (ET), toimintaterapeutti (YAMK) ja työnohjaaja
Saara Jaskari
Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti (ET), toimintaterapeutti (YAMK) ja työnohjaaja
Saaralla on 30 vuoden monipuolinen kokemus lapsiperheiden kanssa työskentelystä, erityisesti raskaus-, vauva- ja pikkulapsityöstä.
Saija Kivisalo
Kokemusasiantuntija, kokemuskumppani
Saija Kivisalo
Kokemusasiantuntija, kokemuskumppani
Sami Luoto
Projektipäällikkö Varsinais-Suomen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushanke
Sami Luoto
Projektipäällikkö Varsinais-Suomen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushanke
Olen puolileikilläni ilmaissut viettäneeni hiljan ehkäisevän työn 25-vuotisjuhlaa, sillä tein vuonna 1997 Tampereen yliopistoon kasvatustieteen kandin työni otsikolla päiväkodin ja lastensuojelun yhteistyön kehittäminen. DNA:ssani lienee myös jonkinlainen kehittäjäkoodi, sillä säännöllisesti olen löytänyt itseni varhaiseen tukeen liittyvistä erilaisista hankkeista ja projekteista.
Tällä hetkellä olen virkavapaalla vuoden 2023 loppuun päiväkodin johtajan työstäni ja saan työskennellä erittäin kiinnostavan perhekeskuskokonaisuuden parissa. Projektipäällikön tehtävä oli myös luonnollinen jatkumo edelliselle Lupa auttaa -hankekaudelle, jossa työskentelin varhaiskasvatuksen agenttina.
Järjestökenttä on itselleni erityisen läheinen ja tuttu sillä työskentelin yli 15 vuotta Pelastakaa Lapsissa tukihenkilö- ja tukihenkilötoiminnan parissa. Historiassani on myös työkokemusta sosiaalityöntekijän ja lastentarhanopettajan tehtävistä. Koko työhistoriani yhteisenä nimittäjänä on ollut kysymys, miten perheet voisivat saada riittävän varhain kaipaamaansa apua ja tukea.
Sanna Teiro
Sosiaalityöntekijä, työnohjaaja
Sanna Teiro
Sosiaalityöntekijä, työnohjaaja
Koulutukseltani olen sosiaalipsykologi, pätevöitymiskoulutuksen (1995) kautta laillistettu sosiaalityöntekijä, yhteisödynaamisen viitekehyksen työnohjaaja (StoRy), johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) suorittanut ja THL:n systeemisen työotteen kouluttaja. Olen 57-vuotias perusitähelsinkiläinen HIFK:n kannattaja. Työuraa Helsingin kaupungilla vakinaisesti vuodesta 1993.
Sanni Niemelä
Sosiaalityöntekijä VTM
Sanni Niemelä
Sosiaalityöntekijä VTM
Olen valmistunut sosiaalityöntekijäksi Turun yliopistosta vuonna 2018. Työkokemusta sosiaalityöntekijän tehtävistä minulle on karttunut erityisesti pakolaistaustaisten maahanmuuttajien aikuis- ja lapsiperhesosiaalityöstä sekä lisäksi lastenpsykiatrialta ja lastensuojelusta.
Sanni Salonen
Sosiaalityön yliopisto-opettaja, sosiaalityöntekijä (VTM)
Sanni Salonen
Sosiaalityön yliopisto-opettaja, sosiaalityöntekijä (VTM)
Olen koulutukseltani sosiaalityöntekijä (VTM) sekä sosionomi (AMK), lisäksi olen suorittanut opettajan pedagogisen pätevyyden. Olen työskennellyt moninaisten lapsiperhepalveluiden ja lastensuojelun kentällä niin sosiaalityöntekijänä, sosiaaliohjaajana kuin varhaiskasvattajana ennen siirtymistäni sosiaalityön yliopisto-opettajaksi Turun yliopistoon. Opetustehtäväni painottuvat sosiaalityöntekijöiden käytännön työhön ja muun muassa ammattietiikkaan sekä systeemiseen työotteeseen. Opetustyöni ohessa tutkimukselliset kiinnostuksenkohteeni suuntautuvat lastensuojelun ja rakenteellisen sosiaalityön kentälle.
Sari Essayah
Kansanedustaja, Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä
Sari Essayah
Kansanedustaja, Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä
Sari Essayah on neljännen kauden kansanedustaja Pohjois-Savosta. Hän on työskennellyt myös Euroopan parlamentin jäsenenä. Sari on koulutukseltaan ekonomi ja työskennellyt ennen poliittista uraansa muun muassa laskentapäällikkönä ja tilintarkastajana. Hänet tunnetaan myös urheilu-urastaan. Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi aikuista tytärtä.
Satu Mäki-Fossi
Perheiden palveluiden palvelualuejohtaja, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Satu Mäki-Fossi
Perheiden palveluiden palvelualuejohtaja, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Toimin perheiden palveluiden palvelualuejohtajana Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri pääaineena sosiaalityö. Olen työskennellyt vuodesta 2009 alkaen monipuolisissa sote-alan asiakas-, johtamis- ja kehittämistehtävissä painopisteenä perhepalvelut. Palveluiden laadun parantaminen ja verkostomainen, monialainen, systeeminen johtaminen ovat mielenkiinnon kohteitani.
Sofia Virta
Kansanedustaja, Vihreä eduskuntaryhmä
Sofia Virta
Kansanedustaja, Vihreä eduskuntaryhmä
Sofia Virta on toisen kauden vihreiden kansanedustaja ja pienen tyttären yksinhuoltaja. Virralle tärkeintä politiikassa on turvallisen lapsuuden sekä ehjän nuoruuden puolustaminen. Hän on taustakoulutukseltaan opettaja (KM), uusperheneuvoja ja käynyt psykoterapiakoulutuksen. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. lastensuojelun ja vaativan perhetyön parissa, mielenterveys- ja päihdetyössä, opettajana sekä opetus- ja terapia-alan yrittäjänä.
Sointu Möller
YTL, lapsi- ja nuorisosiaalityöhön erikoistunut sosiaalityöntekijä, työyhteisöjen ja johtamisen kehittämisen työnohjaaja
Sointu Möller
YTL, lapsi- ja nuorisosiaalityöhön erikoistunut sosiaalityöntekijä, työyhteisöjen ja johtamisen kehittämisen työnohjaaja
Sointu Möller on työskennellyt lasten, nuorten ja perheiden palveluissa sosiaalityöntekijänä, kehittäjänä, kouluttajana ja johtajana usealla vuosikymmenellä. Tällä hetkellä hän työskentelee Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen johtajana.
Terhi Viljanen
Psykologi (PsM, YTM), psykoterapeutti
Terhi Viljanen
Psykologi (PsM, YTM), psykoterapeutti
Olen työskennellyt psykologina, osana moniammatillista tiimiä, vuodesta 2015 alkaen.
Tuula Kaarela-Korhonen
Tuottaja
Olen Parempaa lastensuojelua -sivuston tuottaja, toimittaja ja editoija. Lisäksi työskentelen Profiamin verkosto- ja viestintävastaavana.
Tuula Savikuja
Filosofian maisteri
Tuula Savikuja
Filosofian maisteri
Olen Tuula Savikuja, FM, erityispedagogiikan lehtori, opettajien kouluttaja, tietokirjailija ja Suomen Tourette- ja OCD-yhdistyksen toiminnanjohtaja.
Tuuli Lamponen
Yhteiskuntatieteiden tohtori, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
Tuuli Lamponen
Yhteiskuntatieteiden tohtori, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
YTT, Tuuli Lamponen (HY) työskentelee Helsingin yliopistossa sosiaalityön yliopistonlehtorina. Lisäksi Lamponen toimii lastensuojelun sosiaalityön erikoistumiskoulutuksen lehtorina Tampereen yliopistossa. Hänellä on kokemusta lastensuojelun asiakas- ja kehittämistyöstä, sekä työnohjaajana toimimisesta. Lamposen tutkimuskiinnostus kiinnittyy lastensuojelussa tapahtuvaan arviointiin ja päätöksentekoon sosiaalityön ammatillisena ja institutionaalisena tehtävänä. Väitöskirjatutkimuksessaan hän tarkasteli sosiaalityöntekijöiden päätöksentekoa kiireellisten sijoitusten kohdalla.
Veera Vettenranta
Sosiaalityöntekijä (VTM)
Veera Vettenranta
Sosiaalityöntekijä (VTM)
Olen työskennellyt Helsingin lastensuojelussa erilaisissa sosiaalityön tehtävissä vuodesta 2008 lähtien. Tätä ennen hain kokemusta mm. Vantaan ja Helsingin aikuissosiaalityöstä, sairaalan sosiaalityöntekijän tehtävistä sekä Kuntaliiton kehittämisestä. Tällä hetkellä olen johtavana sosiaalityöntekijänä Toivossa, joka on Helsingin lastensuojelun keskitetty yksikkö vakavasti rikoksilla, käytöksellä ja päihteillä oireilevien nuorten sosiaalityölle ja kuntouttaville palveluille.
Haluatko tuoda keskusteluun oman ajatuksesi tai täysin uuden näkökulman? Ota meihin rohkeasti yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tuula.rautio@profiam.fi