Lapsen tilanteen arvioiminen ja vaikuttava auttaminen

Toimenpiteet, joilla lasta pyritään auttamaan kohdentuvat sitä paremmin, mitä tarkemmin lapsen tilanne tunnistetaan arvioinnin avulla.

Lapsen tilanteen arvioiminen on vaativa ja korkeatasoista ammatillista osaamista edellyttävä tehtävä. Arvioinnilla selvitetään ja tehdään ymmärrettäväksi lapsen tilanteessa vaikuttavia asioita ja varmistetaan lapsen ja perheen tarvitsemaa apua ja sen kohdentumista päätöksenteossa. Lapsen etu on arvioinnin ensisijainen arvolähtökohta. Arvioinnilla on tarkoitus saada aikaan laadullista muutosta lapsen tilanteessa niin, että se ei arvioinnin ja sitä seuraavan päätöksenteon seurauksena ainakaan heikkene.

Arviointia sisältyy lastensuojeluprosessin eri vaiheisiin niin lapsiperhesosiaalityössä kuin lastensuojelussa. Se on osa työskentelyä lapsen ja perheen kanssa ja siihen sisältyy aina myös lapsen erityisen suojelutarpeen selvittäminen. Arviointi edellyttää ammattilaisilta herkkyyttä tunnistaa lapsen tilanteessa vaikuttavia asioita. Arviointia voi kuitenkin haastaa lapsen tilanteessa vaikuttavien asioiden moniselitteisyys ja kompleksisuus. Siksi arviointiin tarvitaan tarkkuutta lasta koskevassa tiedonkäsittelyssä, päättelyssä ja harkinnassa.

Olen tutkinut arviointia väitöstutkimuksessa ja jatkanut aiheen parissa Tampereen yliopiston ja SOCCAn Lastensuojelu lapsen etuna ETU-tutkimushankkeessa. Arvioinnin tutkiminen on vienyt minut moniin ajatuskulkuihin sen tärkeydestä lapsen suojelutehtävän onnistuneisuudessa. Tutkijana ja sosiaalityöntekijänä ajattelen, että hyvä ja laadukas arvioinnin tekeminen on edellytys vaikuttavalle lastensuojelutehtävän toteuttamiselle. Osaavien ammattilaisten lisäksi siihen tarvitaan arviointityötä tukevia organisatorisia rakenteita ja johtajuutta. Lasten suojelutehtävällä tarkoitan lastensuojelua ja lapsiperhesosiaalityötä sekä monialaista sote- ja sivistysalan työtä, jolle lasten suojelutehtävä myös kuuluu.

Tutkijana olen viehättynyt sosiaalityön pioneerin Mary Richmondin (1861-1928) ajattelusta arvioinnista. Hänen yksilö- ja tapauskohtaisentyön metodi oli alku tutkimusperustaiselle auttamisprosessille ja tavoitteelliselle arvioinnin työtavalle. Richmondin ajattelussa arviointi ei ollut yksittäinen tapahtuma, vaan analyyttinen ja systemaattinen (tutkimus)prosessi, jolla arvioinnissa tehdyille havainnoille annettiin merkitys. Tavoitteena oli yksilön sosiaalisen tilanteen määrittäminen kokoamalla yhteen tietoa ja muodostamalla johtopäätöksiä yksilön tilanteen ymmärtämiseksi ja ratkaisemiseksi. 

Richmondin ajatukset arvioinnista toimintana, (tutkimus)prosessina ja menetelmänä ovat lastensuojelutyössä edelleen ajankohtaisia. Arvioinnin tarkoituksena on tehdä määrittelyä, joka auttaa ymmärtämään lapsen tilanteessa vaikuttavia asioita ja arvioimaan lapsen ja perheen avun tarvetta. Arvioinnin ja päätöksenteon prosessit limittyvät toisiinsa. Ne edellyttävät sosiaalityöntekijältä päättelyn ja harkinnan taitoja sekä taitoa muodostaa lapsesta tietoa, joka on luotettavaa ja riittävän tarkkaa päätöksentekoa varten. Toimenpiteet, joilla lasta pyritään auttamaan kohdentuvat sitä paremmin, mitä tarkemmin lapsen tilanne tunnistetaan arvioinnin avulla. Arvioinnin tarkkuutta terävöittää laaja ja kattava lapsen ja perheen tilanteessa vaikuttavien asioiden huomioon ottaminen. 

Mitä tietoa lapsesta huomioidaan arvioinnissa?

Olen käyttänyt arvioinnin tutkimiseen laajoja sosiaalityöntekijöille 2010 ja 2020 lukujen alussa kohdennettuja kyselyaineistoja. Olen tutkinut kyselyaineistoilla arvioinnin sisältöä, osaamista, tekemisen tapoja ja lähtökohtia sekä vuosien 2010 ja 2020 vertailuna arvioinnissa havaittavia muutoksia ja kehityssuuntia. 

Sosiaalityöntekijät arvioivat lapsen tilanteessa useimmiten ja eniten lapsen sosiaalista kasvuympäristöä kuten läheissuhteita, perheen tukiverkostoja ja vuorovaikutusta. Vaikuttaa siltä, että sosiaalisen kasvuympäristön tuki lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille on yksi tärkeimpiä arvioinnissa huomioitavista asioista. Sosiaalityöntekijät tekevät arviointia hyvinvointi- ja tarvelähtöisesti. He huomioivat arvioinnissa ensisijaisesti muita kuin riskitekijöitä, kuten vanhemman tai lapsen väkivaltaisuutta. Sosiaalityöntekijät kuitenkin ottavat huomioon laaja-alaisesti eri asioita, kuten lapsen ominaisuuksia, sosiaalista asemaa ja läheissuhteita, vaikka arvioinnissa on riski- ja tarvelähtöisiä painotuseroja. 

Lapsen kehitystä ja historiaa koskeva tieto on tekijä, jota sosiaalityöntekijät huomioivat arvioinnissa selkeästi vähemmän. Vanhemman taustahistoriaa ja esimerkiksi vanhemman omia väkivaltakokemuksia selvitetään vain harvoin. Lapsen ja vanhemman historiatiedon huomioinnin vähyys on pysynyt lähes samana vuosien 2010 ja 2020 välillä. Myös lapsen riskitekijöiden huomioimisen vähyys on pysynyt ennallaan. 

Olisiko mallinnus ratkaisu yhdenmukaisempaan arviointiin?

Suomessa lastensuojelulaki ei sisällä normittavia ohjeita arvioinnin tekemiseen tai lastensuojelua vaativiin tilanteisiin, vaan laki antaa sosiaalityöntekijöille ja muille sosiaalihuollon ammattilaisille valtuutuksen perustaa arviointi ja päätöksenteko asiantuntijuuteen ja harkintaan. Toisin kuin useissa muissa maissa, suomalaiseen lastensuojeluun ei ole vakiintunut valtakunnallista arvioinnin sisältöjä ja tekoa ohjaavaa mallia, temaattista runkoa tai välinettä. 

Olen tutkimuksestani havainnut, että arvioinnin systemaattisessa tekemisessä on vaihtelua sosiaalityöntekijöiden ja työyksiköiden välillä ja arviointia pohjataan teoreettiseen ajatteluun vain harvoin. Olen tutkimustulosteni pohjalta pohtinut, voitaisiinko systemaattisella ja mallinnukseen pohjautuvalla arvioinnilla varmistaa yhdenmukaisempaa arvioinnin toteuttamista ja saavuttaa käytäntöjä, joissa kaikkien lasten ja perheiden kohdalla varmistettaisiin tietyt arvioinnin osa-alueet, kuten lapsen riskejä kartoittavat tiedot väkivallasta ja kaltoinkohtelusta. Olen myös pohtinut, voisiko mallinnettu arviointi auttaa sosiaalityöntekijöitä ja muita ammattilaisia huomioimaan tarkemmin vaikeita asioita, joita koskeva tieto voi muuten jäädä selvittämättä ja jonka johdosta arvioinnin epätarkkuus ja virheiden mahdollisuus voi kasvaa.  Näin tehden arvioinnilla luotaisiin asiakasturvallisuutta ja varmistettaisiin lapsen tarvetta erityiseen suojeluun. 

Arviointikäytäntöjen kehittäminen mallinnettuun arviointiin pohjautuen ei vaarantaisi ammatilliseen asiantuntemukseen ja joustavaan harkintaa perustuvaa arviointia, vaan se vahvistaisi ja terävöittäisi sitä. Tutkimukseni mukaan sosiaalityöntekijät luottavat tekemäänsä arviointiin ja arviointi on heidän näkemyksen mukaan varsin laadukasta. Mallinnuksella varmistettaisiin arvioinnin arvopohjan yhdenmukaisuutta, lapsen oikeuksien toteutumista ja lapsikeskeisempää käytäntöä. Lapsen etu, hyvinvointi, kasvun ja kehityksen edellytykset sekä turvallisuus ovat ensisijaisia arviointia suuntaavia arvolähtökohtia. Mallintamalla arviointi tulisi sidotuksi vahvemmin tutkimusperustaiseen menettelyyn, jolloin se lähenisi metodisuutta, jota Mary Richmond kehitti yksilö- ja tapauskohtaisen työn mallinnuksessa jo viime vuosisadan alussa. 

Sotealojen integraatio ja hyvinvointialueuudistus tulevat tulevaisuudessa muokkaamaan palvelujärjestelmässä tehtävää lapsen tilanteen arviointia. Palveluintegraatiolla tavoitellaan monialaisen osaamisen vahvistamista niin arvioinnissa kuin muussakin työskentelyssä. Sen tarkoitus on pyrkiä tunnistamaan aiempaa tarkemmin lasten, nuorten ja perheiden tilanteiden vaikeutumista ja tehostamaan erityisosaamista palvelutarpeisiin vastaamisessa. Tavoitteena on, että palveluintegraatiolla ja monialaisella osaamisella voidaan vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin uhkien seurauksiin.  Arvioinnin tietoperustan vahvuus ja yhtenevät arvioinnin tekemisen käytännöt ovat pohja arvioinnin korkeatasoiselle osaamiselle ja lasten ja nuorten avuntarpeiden tunnistamiselle. Laadukas arviointi ja ammatillinen osaamisen sen tekemisessä sekä arvioinnin rakenteita tukeva organisaatio ovat tutkimukseni mukaan avaintekijöitä lastensuojelutehtävän onnistuneisuudelle ja luovat edellytyksiä lasten ja nuorten auttamisen onnistuneisuudelle ja vaikuttavuudelle. 

Lähteet:

Jaakola, Anne-Mari & Pösö, Tarja (2022) Lapsen tilanteen arvioiminen lastensuojelussa: analyysi asiakasturvallisuuden näkökulmasta. Janus vol. 30 (4), 359–375. https://doi.org/10.30668/janus.114926

Jaakola, Anne-Mari (2022) Lapsen tilanteen arvioinnin tekemisen tavat lastensuojelussa. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 30(1), 87-91. https://doi.org/10.30668/janus.109519

Jaakola, Anne-Mari (2020) Lapsen tilanteen arviointi lastensuojelun sosiaalityössä. Publications of the University of Eastern. Finland. Kuopio: University of Eastern Finland.

Richmond, M. E. (1971). What is social case work? New York: Arno Press & The New York Times.

Richmond, M. E. (1917). Social diagnosis. New York: Russell Sage Foundation.