Tieteessä: Alakoulun opettajan valmius kohdata neurokirjon oppilas

Positiivisen palautteen merkitys, erilaiset vuorovaikutuksen keinot, rutiinin ja struktuurin keinot sekä apuvälineet helpottavat mielekkään arjen rakentumista lapsilla ja nuorilla, joilla on neuropsykiatrinen häiriö.

Tieteessä-juttusarjassa tutustaan alan tuoreisiin tutkimuksiin ja opinnäytteisiin sekä ihmisiin niiden taustalla. Haluamme nostaa esiin uusinta tietoa ja näkökulmia, jotka liittyvät lasten suojeluun tai lasten ja perheiden turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Tällä kertaa Elina Palomäki kertoo opinnäytetyöstään Alakoulun opettajan valmius kohdata neurokirjon oppilas: Opi puhumaan nepsyä -opas opettajalle.

Kerro lyhyesti itsestäsi?

Olen Elina Palomäki, tuore sosionomi sekä ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Olen opintojen ajan työskennellyt lastensuojelun erityisen tason sijaishuoltoyksiköissä, mutta nykyään työskentelen hyvinvointialueella koulukuraattorina. Haaveilen myös toiminimen perustamisesta ja muutamasta nepsy-asiakkaasta, joiden kanssa saisi sekä ylläpitää että kehittää omia taitoja nepsy-valmentajana. Jatkaminen sosiaalityön opintojen pariin on myös viimeaikoina ollut aktiivisesti mielessä. Oikein isona minusta tulee psykoterapeutti.

Mitä lastensuojelun kentällä toimivien ammattilaisten kannattaa tietää opinnäytetyöstäsi?

Opinnäytetyöni tuotti toiminnallisena osuutena opettajille suunnatun oppaan, joka kokoaa erilaisia keinoja, työkaluja ja välineitä nepsy-lapsen kanssa toimimiseen. Vaikka opas onkin suunnattu koulumaailmaan, voi sitä soveltavaa lähes kenelle vain nepsyjen kanssa työskentelevälle. 

Positiivisen palautteen merkitys, erilaiset vuorovaikutuksen keinot, rutiinin ja struktuurin keinot sekä apuvälineet helpottavat mielekkään arjen rakentumista lapsilla ja nuorilla, joilla on neuropsykiatrinen häiriö. Käytännön keinojen lisäksi tärkeänä osana opinnäytetyötäni pidän tietoisuuden lisäämistä. Jokaisen ammattilaisen olisi tärkeää ymmärtää, mistä neuropsykiatriset häiriöt johtavat. Vaikka moni osaa nimetä, että nepsy-häiriöt ovat aivorakenteiden poikkeamista johtuvia häiriöitä, ei moni kuitenkaan sisäistä tätä kovin syvällisesti. Usein voi kuulla, miten vaikka ADHD-nuoren vanhempia saatetaan parjata huonosta tai rajattomasta kasvatuksesta, tai nuorta vain haluttomuudesta käyttäytyä toivotulla tavalla. En tokikaan sano sitä, ettei kasvatuksella tai muilla ympäristötekijöillä olisi merkitystä, mutta kyllä jokaisen ammattilaisen olisi syytä sisäistää aivojen rakenteiden merkitys häiriön synnylle. Kun asian sisäistää, pystyy myös avoimemmin tarkastella erilaisia arkea helpottavia keinoja. Pystymme oikeastaan vaikuttamaan myös melko paljon omalla toiminnallamme nepsy-lapsen arkeen myönteisellä tavalla. Ammattilaisina meidän olisi hyvä löytää ne oikeat keinot juuri kyseiselle lapselle tai nuorelle, jotta hänen arkensa erityisyyden kanssa olisi sujuvampaa.

Jos neuropsykiatriset häiriöt tuntuvat vielä vähän vierailta, lukisin opinnäytetyöstäni ehdottomasti teoriaosuuden. Teoriaosuudesta löytyy myös mielenkiintoinen haastattelu asiantuntija Hannu Lauermalta, joka korostaa sitä, miksi neuropsykiatristen häiriöiden huomioiminen on niin valtavan tärkeää. Opinnäytetyöstä löytyy niin ikää myös omat alaotsikot kehun merkityksestä, vuorovaikutuksen keinoista, rutiinin ja struktuurin merkityksestä ja apuvälineistä. Johtopäätöksistä voi lukea kattavan koonnin koko tutkimuksesta ja omista johtopäätöksistäni.

Mikä oli helpointa ja mikä vaikeinta?

Helpointa opinnäytetyössäni oli ehdottomasti aiheen valinta. Olin sisällyttänyt sosionomi-opintoihini neuropsykiatrisen valmentaja –opinnot ja olin päässyt tietynlaiseen “nepsy-kuplaan” sisälle, josta ei ollut poispääsyä. Huomasin voivani puhua aiheesta vaikka kuinka pitkään, ja olin jo valmiiksi lukenut aiheesta paljon kirjallisuutta. Haastavaksi kuitenkin osoittautui se, että nyt kaikelle sille tiedolle mitä päähän oli päntätty, oli löydettävä kirjallisuuslähteet sivunumeroineen. Tällaiselle hieman tarkkaamattomalle ja kärsimättömälle sielulle tehtävä tuntui aluksi mahdottomalta, mutta pikkuhiljaa lähteetkin alkoivat löytää paikkansa. Toinen vaikea kohta tuli eteen projektin loppupuolella, jolloin jo lähes kaikki tarvittava tieto oli kirjoitettu sanoiksi ja luulin jo olevani lähes valmis. Sain ohjaajaltani kuitenkin musertavan palautteen työn hajanaisuudesta ja hankalista lauserakenteista. Pienen romahduksen jälkeen kuitenkin työ parsittiin yhtenäiseksi ja suurimmat ongelmat lauserakenteissakin saatiin korjattua. Useiden tuntien kova työ opinnäytetyön hiomisessa kuitenkin palkittiin lopuksi.

 
Mitkä ovat tutkielmasi tärkeimmät johtopäätökset?

Tutkimuksesta voitiin päätellä, että alakoulujen arkea kuormittavat erityisesti motorinen levottomuus sekä keskittymisen ja hahmottamisen haasteet. Näiden lisäksi myös oppimiseen liittyvät haasteet, tunne- ja sosiaaliset taidot, aistiyliherkkyys ja itsetuntoon liittyvät haasteet nähtiin kouluarkea haastavina tekijöinä. Useat opettajien nimeämistä haasteista ovat sekä aktiivisuuden ja tarkkaavuden häiriöön että autismikirjoon liittyviä piirteitä. Vastauksista tulikin esiin hyvin haasteiden yleisyys. Toinen tärkeä havainto oli se, että opettajat saavat liian vähän koulutusta neuropsykiatrisiin häiriöihin, varsinkin jos huomioidaan haasteiden yleisyys luokissa. Osa opettajista osasi nimetä hyvin erilaisia keinoja, välineitä ja työkaluja nepsy-lapsen tukemiseen, mutta tiedon käytäntöön vieminen osoittautui haasteelliseksi.

Itse tärkeimpänä havaintona pidän aineiston tulosten hajanaisuutta. Aineistosta ei voitu vetää yhtäläistä johtopäätöstä opettajien taitavasta osaamisesta liittyen neurokirjon häiriöihin, mutta ei myöskään erityisen huonosta osaamisesta. Aineistoon mahtui molempia ääripäitä sekä jotain siltä väliltä. Tämä on kuitenkin mielestäni merkittävä tieto: tällä hetkellä näyttää siltä, että neurokirjon lapsen oppiminen ja tulevaisuus voi olla ikään kuin sattumasta kiinni, onko juuri hänen opettajansa valmius neurokirjon häiriöiden tukemiseen riittävä. Tämä tekee koulunkäynnistä tällä hetkellä todella epäreilua neurokirjon oppilaille, eikä voida sanoa, että jokaisella olisi yhtäläinen mahdollisuus oppimiseen.

 
Miten työsi tuloksia voisi soveltaa käytäntöön, ja miten ne voisivat tehdä lastensuojelusta parempaa? 

Koko opinnäytetyöni on hyvin käytännönläheinen ja peilaa hyvin vahvasti itse käytännön työhön. Lastensuojelussa tehdään usein töitä lasten ja nuorten kanssa, joilla on neuropsykiatrinen häiriö. En usko, että kovikaan moni ammattilainen voisi enää sanoa, ettei koskaan olisi työskennellyt nepsyn kanssa. Siksi onkin tärkeää, että me ammattilaiset tiedämme, millaisten asioiden parissa työskentelemme, ja miten voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa positiivisesti asiakkaan auttamisessa, oli kyseessä sitten lapsi, nuori, tai vanhempi.

Huomaamalla hyvän, käyttämällä kenties pieniä kuvatukikortteja, yksinkertaisilla ohjeilla, päivästruktuurin luomisella ja apuvälineillä voimme saada arjesta sujuvampaa, palkitsevampaa ja mielekkäämpää. Keinot ovat pieniä muutoksia tekemiseemme, mutta voivat saada aikaan suuren vaikutuksen. Yhdellekkään lapselle tai nuorelle näistä keinoista ei ole haittaa, mutta joillekkin nämä pienet muutokset voivat mahdollistaa koko arjen toiminnan.

Erilaisten vuorovaikutuksen keinojen ja rutiinin sekä struktuurin vakiinnuttaminen osaksi päivittäistä tekemistä, voi helpottaa huomattavasti nepsy-asiakkaan arkea, mutta toisesta näkökulmasta myös ammattilaisen työtä. Ymmärtäessämme toisen erityisiä tarpeita ja pystyessämme vastaamaan niihin, sekä asiakas että ammattilainen voittaa. Lastensuojelussa olemme usein merkittävässä roolissa nuoren elämän kannalta. Nepsy-tietoisuus ja arjen sujuvoittaminen pienillä, yksinkertaisilla asioilla voi tehdä meistä ammattilaisen, joka muuttaa nepsy-nuoren elämän suunnan.

Linkki opinnäytetyöhön Theseuksessa