Kirjavinkki: Vaikket suojellut minua kaikelta - Mape Morottaja

Miksi lapsi rakastaa äitiään, vaikka tämä kohtelee kaltoin? Millainen aikuinen lapsesta kasvaa?

Mape Morottajan keväällä julkaistu kirja Vaikket suojellut minua kaikelta kertoo seitsemän naisen selviytymistarinan tuhoavasta äitiydestä. 

Niinan äiti kärsi mielenterveysongelmista ja halusi kuolla. Eevan äiti ei jaksanut 13 lapsen kanssa ja kohteli Eevaa kaltoin varsinkin henkisesti. Liinu, Hanne ja Sari elivät päihteiden keskellä: Liinu pelasti äidin itsemurhalta, Hanne joutui hyväksikäytetyksi, Sari laiminlyödyksi. Lilli kärsi nälästä ja kylmyydestä, Meri yltäkylläisyydestä ja verissä päin tappelevista vanhemmistaan. Kirjassa elämäntarinansa kertovien henkilöiden ja heidän läheistensä nimet on muutettu yksityisyyden suojelemiseksi.

Kirjan lapset on jouduttu pelastamaan vanhemmiltaan, adoptoitu, sijoitettu lastenkoteihin, pahoinvoiviin sijaisperheisiin, hakkaavien kasvattivanhempien armoille, mutta myös rakastaville isovanhemmille, huolehtiviin perheisiin ja rajat asettaviin laitoksiin, joissa sai joka päivä ruokaa. Jokainen naisista on kaikesta huolimatta rakastanut äitiään, ja kaikilla on ollut halu ymmärtää äitinsä valintoja.

Osa naisista vajosi itsekin syvälle mielen rikkoutuessa tai päihteiden viedessä, mutta lopulta he pääsivät pinnalle. Suurimmalla osalla oli joku, joka välitti: rakastava mummi, huolehtiva opettaja tai sylissä pitävä lastenkodin hoitaja. Toisille apuna on ollut vakaa mieli, taistelijan luonne, sarkastinen huumori tai usko ihmisen hyvyyteen – kaikesta huolimatta.

Yhteistä naisille on, että suhde äitiin on ollut vaikuttavin ja merkittävin suhde heidän elämässään – niin hyvässä kuin pahassa. Kirjan naisilla on monia traumaattisia kokemuksia, ja vaikkei heitä suojeltu kaikelta, jokainen heistä lopulta selvisi ja toipui. Vaikka tarinat ovat raastavia, niissä elää toivo.

Kirjaan on haastateltu myös asiantuntijoita, kuten psykiatrian ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri Heidi Jussilaa, joka työskentelee lastensuojelun asiakkaana olevissa perheissä psyykkisesti oireilevien lasten ja aikuisten kanssa. Hän kertoo, millaiset lapsuuden haitalliset kokemukset aiheuttavat tuhoa lapselle ja kuinka kauaskantoisia ja yhteiskunnallisestikin merkittäviä vaikutuksia niillä on.

Mape Morottaja on tehnyt pitkän uran Ylellä toimittajana, käsikirjoittajana ja ohjaajana.

Kirja sai syntynsä TV-sarjaan Tuhkimotarinoita liittyvistä, Morottajan mieleen jääneistä naisten tarinoista. Tuhkimotarinoita on Ylen tuottama naisten muuttumisohjelma. Sarjassa vahvat ja rohkeat naiset ovat selviytyneet jostain elämän aallokosta kuten alkoholismista, hyväksikäytöstä, lapsen menetyksestä, etenevästä sairaudesta, uraunelmien rikkoutumisesta, petollisesta rakkaudesta, uskosta tai häpeästä. Naiset ovat kulkeneet pitkän matkan kohti henkistä muutosta.

Tarinoita oli paljon, joista jokainen olisi ansainnut tulla julkaistuksi, mutta kirjaan lopulta päätyneitä tarinoita yhdisti henkilöiden tuhoava suhde äitiin. Henkilöiden taustoista paljastui lapsuudessa koettua kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä.

Kuva: Studio Anna-Liisa Nikus, Like

Pääsimme kuulemaan Mape Morottajan ajatuksia ja kokemuksia siitä, miten kirja on otettu vastaan ja millaista palautetta hän on saanut. 

–  Olen ollut yllättynyt, miten laajasti ihmiset ovat kirjaa lukeneet. Aihe on selkeästi tärkeä ja lähes jokaisella tuntuu olevan jotain kosketuspintaa aiheeseen. Moni muistaa omasta lapsuudestaan sen tytön tai pojan, josta on miettinyt, mitenhän sillä kotona menee.

Kirja voi toimia vertaistukena monelle mutta samalla se on myös kasvutarina. Kirja luo ymmärrystä siihen, minkälaisessa todellisuudessa tänäkin päivänä moni lapsi voi elää. Neljän seinän sisällä voi tapahtua ihan mitä vain ja lapset osaavat harvoin lähteä kertomaan niistä ulospäin. Varsinkaan jos ei osata kysyä.

Monissa palautteissa on todettu, että kirja pitää lukea pienissä palasissa, mitä kirjan rakenne myös tukee. Henkilötarinoiden väleissä on asia-artikkeleita, jotka maadoittavat tarinat tutkittuun tietoon.

Kirjassa on käyty läpi lastensuojelua ja siihen liittyviä asioita. Ammattilaisilta saatu palaute tarinoiden rankkuudesta on yllättänyt.

– He ovat varmasti nähneet ja kokeneet monenlaista mutta ehkä on eri asia tehdä sitä työkseen, kuin lukea yhteen pakettiin kootut pitkään jatkuneet kaltoinkohtelukokemukset. Lastensuojelutyö on tärkeää ja arvostan sitä työtä tekeviä. Ammattilaisten mielestä alalla työskentelevien olisi hyvä lukea tämä kirja. Siitä tuli aika hyvä mieli. Olenkin saanut sosiaalialalla työskenteleviltä useita kutsuja tulla puhumaan kirjasta ja sen synnystä.

– Minulle on ollut tärkeää kuulla, että tässä kirjassa on palautteen mukaan ollut kaikesta huolimatta myös toivo läsnä.

Naisten tarinat ovat hyvin erilaisia keskenään ja kaikilla heistä on erilaisia ongelmia, ja selviytymis- ja ratkaisukeinoja. Lukijoilla on palautteen mukaan tullut olo, että rankkuudestaan huolimatta kirjan pystyy lukemaan siitä välittyvän toivon tunteenkin vuoksi.  

– Olen saanut paljon hyvää palautetta, mikä on tosi hienoa ja todella tärkeää etenkin näille naisille, jotka ovat avautuneet kertomaan oman tarinansa. Kukaan ei ole tuomittu siihen, mitä lapsuudessa on tapahtunut. Aina voi löytää parempaa ja saada korjaavia kokemuksia.

– Kukaan ihminen ei ole läpeensä hyvä tai paha. Kauheista tapahtumista huolimatta kirjan äideissäkin oli paljon hyvää, myös tarinansa kertoneiden naisten itsensä mielestä. Uskon, ettei yksikään äiti halua epäonnistua äitinä mutta kukaan ei valitettavasti voi onnistua sataprosenttisestikaan. Kirjassa on paljon armollisuutta. Armollisuutta sekä itseä että äitejä kohtaan.

– Ehkä tämä on ymmärrystä lisäävä kirja tai niin minä ainakin toivoisin.

Luentopyynnöt ja kysymykset: mape@morottaja.fi