Artikkeli | Heidi Jussila | 21.6.2023
Vanhemmuutta tukemalla voidaan edistää tervettä lapsen kehitystä, kasvuolosuhteiden turvallisuutta ja mielenterveyttä.
Lapsen läheisimmissä suhteissaan osakseen saama hoivaava huolenpito on tärkein lapsen kehitystä edistävä tekijä. Lastensuojelun työn tavoitteeksi on lain tasolla asetettu lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelulaki ilmaisee, että vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista, vanhempia on tuettava vanhemmuudessa ja tukea perheille tulisi osoittaa varhain. Laajan tutkimusnäytön perusteella lapsen osakseen saama hoivaava huolenpito on tärkein lapsen kehitystä edistävä tekijä. Lapsen osakseen saama hoivaava huolenpito toteutuu erityisesti hänen läheisimmissä ihmissuhteissaan – suhteissa vanhempiinsa. Lapsuudessa saadulla hyvällä hoivalla on kauaskantoiset vaikutukset; se on yhteydessä yksilön parempaan terveyteen ja hyvinvointiin sekä parempiin edellytyksiin oppia ja ansaita elantonsa elämänmittaisesti. (Britto et al., 2017.)
Perustavanlaatuisesta tärkeydestään huolimatta lapsen hoivaava huolenpito ja siihen liittyen vanhemmuus ovat vaikeasti määriteltäviä käsitteitä. Lastensuojelun työssä usein keskeiseksi työskentelyn tavoitteeksi asetetaan vanhemmuuden tukeminen, mutta tavoite on usein vanhemmille ja lapsille abstrakti ja vaikeaselkoinen. Huomionarvoista on myös se, että ammattilaiset näkevät vanhemmuuden tukemisen eri tavoin riippuen koulutuksestaan, tieteellisestä ja teoreettisesta näkökulmastaan ja kokemuksistaan. Vanhemmuuteen ja hoivaan liittyen monien keskeisten käsitteiden määrittely on vaikeaa, koska ilmiöt ovat monitahoisia sekä sidoksissa lapsen/perheen tilanteeseen ja ajankohtaisiin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin olosuhteisiin, näkemyksiin, arvoihin ja muotoutuneisiin käytäntöihin. Käsitystämme vanhemmuudesta ja hoivasta muovaavat tieteellinen tieto, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset käsitykset, arvostukset ja tilanne sekä kokemuksemme siitä, mikä on riittävän hyvää hoivaa ja vanhemmuutta ja mitkä ovat riittävän hyvän vanhemmuuden ja lapsen hoivan laadulliset ominaisuudet.
Lastensuojelun työhön liittyy usein vaikeita eettisiä pohdintoja; mikä on juuri tämän lapsen kohdalla riittävää vanhemmuutta ja hoivaa, jotta lapsi voisi saavuttaa koko kehityksellisen potentiaalinsa; mikä on riittävän turvallista lapselle; mitkä ovat ne lapsen ja vanhemman edun mukaiset ja vaikuttavat toimet vanhemmuuden tukemiseksi tilanteissa, joissa vanhemmuus vaikuttaa tilapäisesti tai pitkäaikaisesti olevan riittämätöntä vastaamaan lapsen hoivan tarpeisiin; milloin ja miten lapsen turvattomuuteen tai riittämättömään hoivaan puututaan; milloin lapsen etu ohittaa vanhemman oikeuden päättää lapsensa asioista – ja mihin tässä ajassa ja tilanteessa asettuvat riittävän ja riittämättömän rajat sekä päätöksenteon kynnykset, kuka niistä päättää, millä kriteereillä ja mitkä ratkaisut lopulta ovat lapsen edun mukaisia. Lastensuojelun työssä lapsen hoivaa ja vanhemmuutta on tutkittava yhdessä lapsen, vanhempien ja perheen verkoston kanssa sekä moniammatillisen työn avulla avaten koko ajan konkreettisiksi ja ymmärrettäviksi ilmiöiksi lapsen hoivan erilaisia ulottuvuuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä.
Hoivaavan huolenpidon viitekehys (Nurturing care) on Maailman terveysjärjestön, YK:n lastenrahaston, UNICEF:in ja Maailmanpankin luoma viitekehys varhaislapsuuden kehityksen edistämiseksi (World Health Organization, United Nations Children’s Fund, World Bank Group, 2018; Britto et al., 2017). Se sisältää viisi lapsen hoivaavan huolenpidon osatekijää, joita ovat: riittävä ravitsemus, hyvä terveys, responsiivinen eli lapsen tarpeisiin osuvasti ja oikea-aikaisesti vastaava hoiva, lapsen mahdollisuudet oppimiseen sekä lapsen turvallisuus. Huomionarvoista on, että terveys pitää sisällään molempien, sekä lapsen että hänen vanhempiensa terveyden, koska vanhempien vointi ja voimavarat ovat lapsen riittävän hyvän hoivan keskeinen edellytys.
Yhdessä maailman parhaimmista lääketieteellisistä julkaisuista, The Lancet -lehdessä, julkaistiin vuonna 2017 artikkelisarja lasten varhaiskehityksestä ja sen turvaamisesta jalkauttamalla lasten hoivaavan huolenpidon tukeminen laajasti kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan ja päätöksentekoon. Artikkelisarjassa esitetään myös määritelmä hoivaavalle huolenpidolle: Hoivaava huolenpito merkitsee lapsen vakaata hoivaympäristöä, joka on herkkä lapsen terveyteen ja ravitsemukseen liittyville tarpeille, suojaa lasta vaaroilta ja uhkatekijöiltä, tarjoaa mahdollisuuksia oppimiselle, sekä vuorovaikutusta, joka on vastavuoroista ja lapsen tarpeisiin vastaavaa, emotionaalista tukea antavaa ja lapsen kehitystä edistävää (Britto et al., 2017).
Omassa lapsuudessa koettu laiminlyönti, kaltoinkohtelu tai väkivallalle altistuminen on yhteydessä siihen, että vanhemmaksi tullessaan yksilöllä on suurempi riski vaikeuksiin vanhemmuudessa: oman lapsensa tarpeiden laiminlyöntiin, jopa lapsensa kaltoinkohteluun (van Ijzendoorn et al., 2020; Mulder et al., 2018; Greene, Haisley & Wallace, 2020; Assink et al, 2018; Lomanowska et al., 2017). Vanhemman omat lapsuuden kaltoinkohtelukokemukset ja lastensuojelun asiakkuus ovat yhteydessä lapsen kaltoinkohtelun riskiin ja lastensuojelun tarpeeseen (Armfield et al., 2021; Gilbert & Lacey, 2021). Vanhemman omassa lapsuudessaan kokemat kuormittavat kokemukset ja niiden kielteiset vaikutukset vanhemmuuteen on arvioitu keskeiseksi tekijäksi, joka välittää ylisukupolvista vastoinkäymisten ketjua (Narayan et al., 2021). Kaikkiaan ylisukupolvisen vastoinkäymisten ketjujen katkaisemisessa lapsuuden kuormittavien kokemusten ennaltaehkäiseminen on tehokkain tapa vaikuttaa. Ylisukupolvisen laiminlyönnin tai kaltoinkohtelun ketjun katkaiseminen vaatii sitä, että lapsuudessaan kaltoinkohtelua kohdanneet aikuiset saavat tukea ja hoitoa, joilla voidaan vähentää traumakokemusten kielteisiä vaikutuksia vanhemman vointiin ja vanhemmuuteen sekä sitä, että perheet saavat tukea turvallisen vuorovaikutuksen edistämiseksi. Ylisukupolvisten vastoinkäymisten ketjujen katkaisemisen arvioidaan vaativan monikärkistä ja systeemistä lähestymistapaa. (Isobel et al., 2019.) Lapsuudessaan kuormittavia kokemuksia kohdanneiden vanhempien tukeminen on arvioitu keskeiseksi askeleeksi lapsuuden haavoittavien kokemusten ennaltaehkäisyn näkökulmasta (Dube, 2018; Gilbert & Lacey, 2021; Narayan et al., 2021).
Vanhemmuuteen liittyvien ylisukupolvisten ilmiöiden ja vanhemmuuden kehityksellisen luonteen vuoksi vanhemmuutta ei voi tarkastella vain tässä hetkessä, vaan vanhemmuuden tutkiminen edellyttää myös kehityksellistä tarkastelua ja sen pohtimista, minkälaisten kokemusten ja elämäntapahtumien muovaavana vanhempi on tullut vanhemmaksi. Lapsuudessaan kaltoinkohtelua kohdanneita vanhempia voidaan tukea tutkimalla yhdessä heidän kanssaan vanhemmuutta ja samalla tekemällä ymmärrettävämmäksi niitä vaikeitakin tunnekokemuksia ja -reaktioita, joita vanhempi kohtaa vanhemmuudessaan ja vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa. Näin voidaan tukea vanhempaa kiinnittymään lapsensa hoivaamiseen sekä vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä suhdetta (Siverns & Morgan, 2019).
Vanhemmuus tarkoittaa dynaamista vuorovaikutusta lapsen, perheen, vanhemman menneisyyden ja nykyisyyden, vanhemman elämäntilanteen, perheen laajemman yhteisön, koko yhteiskunnan, vanhemman käytettävissä olevien voimavarojen sekä ajassa näkyvien arvojen, asenteiden ja arvostusten välillä. Lapset ovat tarpeiltaan erilaisia ja lapsen tarpeista riippuu se, millaista hoivaa lapsi tarvitsee ja mikä on riittävää vanhemmuutta. Lapsissa on myös yksilöllisiä eroja siinä, miten hoivaympäristö heihin vaikuttaa ja kuinka paljon he tarvitsevat hoivaympäristöltään tukea kohdatessaan perheen vastoinkäymisiä tai kuormittavia elämänkokemuksia (Nelson et al., 2020; van IJzendoorn, 2020). Lastensuojelun työssä on tärkeä ymmärtää, että lapset voivat olla eri tavoin herkkiä kuormittaville kokemuksille ja hoivaympäristön muotoutumiselle. Lapset ovat myös erilaisia siinä, kuinka paljon he tarvitsevat tukea selviytyäkseen vastoinkäymisten aikana tai niiden jälkeen - osa lapsista tarvitsee erityisen paljon ja vahvaa itsensä ulkopuolelta rakentuvaa resilienssiä - eli käytännössä vakaiden, turvallisten ja hoivaavien ihmissuhteiden tuomaa tukea ja suojaa (van IJzendoorn, 2020; Garner et al., 2021).
Vanhempi voi myös uupua vanhemmuudessa, jos hänen käytössään olevat voimavarat ovat riittämättömät vanhemmuudelle asetettuihin vaatimuksiin nähden. Vanhemmuuden uupumus (parental burnout) on ilmiö, joka liittyy siihen, että vanhempi altistuu pitkäaikaiselle vanhemmuudessa koetulle stressille ja kuormitukselle. Vanhemmuuden uupumuksella on kolme ulottuvuutta: 1) syvä uupumus vanhemmuudessa / vanhemman roolissa, 2) etääntyminen lapsesta tunnetasolla, 3) kokemus siitä, ettei pysty toimimaan toimivalla tavalla vanhempana niin, että asiat menisivät eteenpäin tai sujuisivat. Vanhemmuuden uupumus on yhteydessä vanhemman haluun paeta tilannetta sekä huonovointisuuteen: uniongelmiin, päihdeongelmiin, itsemurha-ajatuksiin sekä parisuhteen ongelmiin ja vieraantumiseen puolisosta. Uupumus vanhemmuudessa on erityisen tärkeä tunnistaa, koska se on yhteydessä lapsen kaltoinkohteluun ja laiminlyöntiin (Mikolajczak et al., 2018). Uupumiselle vanhemmuudessa voivat altistaa vanhemman täydellisyyden tavoittelu ja vaativuus itseä kohtaan vanhemmuudessa, neuroottisuus, tunne- ja stressinsäätelyn haasteet, mutta myös tilannekohtaiset tekijät, kuten lapsen erityistarpeet, toisen vanhemman tuen sekä arjen käytännöllisen avun puuttuminen, sosiaalisen tuen niukkuus, vanhemman työtilanne tai se, että vanhempi on kotona lapsensa kanssa (Mikolajczak & Roskam, 2018).
Sosiaaliset tekijät, erityisesti huono-osaisuus, voi vaikuttaa vanhemmuuteen – vanhemmuutta uhkaavat erityisesti köyhyys ja syrjintä (Gross et al., 2021). Niiden seurauksena vanhemmat kokevat stressiä ja kykenevät voimavarojensa niukkuuden vuoksi vähemmän panostamaan vanhemmuuteen. Vähäiset voimavarat voivat tarkoittaa pieniä tuloja, vanhemman vaikeuksia huolehtia lapsen riittävästä ravitsemuksesta, asumisolosuhteista ja muista tarpeista, vanhemman kouluttamattomuutta, kielitaidon tai jopa riittävän lukutaidon puuttumista. Vanhemman köyhyys ja huono-osaisuus tarkoittavat usein myös sitä, että lapsen asuinympäristö ja yhteisö voivat pitää sisällään vähemmän vanhemmuutta sekä lapsen kasvua ja kehitystä tukevia voimavaroja.
Taloudellinen niukkuus ja huono-osaisuus synnyttävät vanhemmalle ja koko perheelle kuormitusta, joka syntyy sekä perheen sisäisten haasteiden että perheen ulkopuolisten kuormitustekijöiden vaikutuksesta (Gross et al., 2021). Taloudellinen niukkuus on myös tekijä, joka heijastuu vanhemman psyykkiseen hyvinvointiin ja vanhemmuuteen – erityisesti pienituloiset raskaana olevat naiset ja pienten lasten äidit ovat erityiset alttiita sairastumaan depressioon ja heillä on myös usein vaikeuksia saada tarvitsemaansa hoitoa, mikä heikentää heidän edellytyksiään vanhemmuudessa (Smith & Mazure, 2021). Perheen heikko rahatilanne voi heijastua vanhemman kasvatuskäytäntöihin, perheen arkeen ja rutiineihin sekä lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutussuhteeseen niitä kuormittaen. Vanhemmuutta tukevat toimet arvioidaan keskeiseksi keinoksi vähentää köyhyydestä ja huono-osaisuudesta koituvaa epätasa-arvoa lasten kasvussa ja kehityksessä (Gross et al., 2021).
On keskeistä muistaa, että emme voi kokonaan poistaa ihmisten – lasten tai aikuisten elämästä – kärsimystä, kuormitusta ja vastoinkäymisiä. Elämä ei ole aina ehjää ja kaunista; sairaudet ja vastoinkäymiset voivat koskettaa lasta tai vanhempaa, vanhempien väliset ihmissuhteet voivat olla vaikeita ja päättyä eroon, vanhemmat erehtyvät ja voivat toimia epäsuotuisalla tavalla tai väärin vanhemmuudessa – usein tahattomasti ylisukupolvisten ilmiöiden ja ajankohtaisten kuormitustekijöiden vaikutuksesta. Tutkimusnäyttö siitä, että interventioilla voidaan vaikuttaa suotuisasti vanhemmuuteen ja lapsen hoivaavaan huolenpitoon, on varsin vankkaa (Britto et al. 2017; van Ijzendoorn et al., 2020; Chen & Chan, 2016; Jeong et al, 2021; van Ijzendoorn et al., 2020). Vanhemmuutta tukemalla voidaan edistää tervettä lapsen kehitystä (Jeong et al., 2021), kasvuolosuhteiden turvallisuutta (van Ijzendoorn et al., 2020; Chen & Chan, 2016) ja mielenterveyttä (Arango et al., 2018). Kuormittuneiden vanhempien voinnin ja voimavarojen tukeminen voi parantaa vanhemmuuden laatua ja edistää lapsen kehitystä (Letourneau et al., 2017). Lapsen kaltoinkohtelua voidaan ennaltaehkäistä ja vähentää interventioilla, ja vaikuttavimpia ovat ohjelmat, jotka sisältävät vanhemmuustaitojen ohjausta (van Ijzendoorn et al., 2020). Lapsuusiän kuormittavia kokemuksia kohdanneiden lasten tukemisessa vanhemmuutta ja mielenterveyttä tukevat interventiot arvioidaan vaikuttavimmiksi (Marie-Mitchell & Kostolansky, 2019). Lapsen resilienssiä voidaan vahvistaa vanhemmuutta tukemalla (Traub & Boynton-Jarrett, 2017).
Vanhemmuutta tukevat intervention ovat vaikuttavia tapoja auttaa myös esimerkiksi silloin, kun lapsella on todettu ADHD (Coates et al., 2015), haastavaa käyttäytymistä (Leijten et al., 2019; Leijten et al., 2022) tai kun nuori uhkaa ajautua päihteiden käyttöön (Allen et al., 2016). Vanhemmuuden tukeminen voi myös parantaa raskaus- ja vauva-aikana masennusoireista kärsivien äitien mielentervettä (Adina et al., 2022). Vanhemmuutta tukevat interventiot on osoitettu vaikuttaviksi myös sijaisvanhempien tukemisessa; ne vähentävät sijaisvanhempien kokemaa stressiä, vahvistavat sijaisvanhempien sensitiivisyyttä, myönteisiä kasvatuskäytäntöjä sekä sijaisvanhemman tietoja ja taitoja toimia lapsen kanssa sekä vähentävät sijoitetun lapsen käytöshaasteita (Schoemaker et al., 2020).
Vanhemmuuden tukeminen edellyttää moniammatillista työtä ja kumppanuutta perheiden kanssa. Lastensuojelun työssä moniammatillisuutta tarvitaan erityisesti sen vuoksi, että vanhemmuuden tutkiminen ja tukeminen lastensuojelussa voisi kattaa mahdollisimman monta lapsen hoivan ja vanhemmuuden keskeistä osa-aluetta. Lasten hoivan ja turvallisuuden edistäminen sekä vanhemmuuden tukeminen eivät ole vain yhden ammattiryhmän työtä; siihen tarvitaan useita tieteellisiä, teoreettisia ja käytännöllisiä näkökulmia, laajapohjaista vuoropuhelua eri näkökulmien yhdistämiseksi sekä erilaisten lasten hoivaa vahvistavien interventioiden ja tuen muotojen yhdistämistä ”paketeiksi” (Britto et al., 2017; Shonkoff et al., 2012). Vanhemmuuden tukeminen edellyttää ammattilaisilta huomattavaa nöyryyttä vaikean työn äärellä; kohtaamme työssämme usein asioita, joista tutkimustietoa ei vielä ole riittävästi, tai teemme toimia, ratkaisuja ja päätöksiä, joiden vaikutuksia yksilöiden tasolla emme varmasti voi tietää, vaikka käyttäisimme parasta mahdollista tietoa päätöksenteon tukena. Ammattilaisilta vaaditaan valmiutta tutkia vanhemmuutta yhdessä vanhempien kanssa, kykyä kuunnella ja kuulla, sietää keskeneräisyyttä ja epävarmuutta, harkita ja sitoutua tuen tarjoamisen näkökulmaan; lastensuojelun työn tavoite on riittävän hyvä vanhemmuus – ei täydellinen, aina toimiva, ehjä ja rikkumaton – vaan aito, kehittyvä, lapsen tarpeet huomioiden riittävän hyvä ja turvallinen. Vanhemmuuden tukemisessa kaikkein tärkeintä on ammattilaisten aito pyrkimys yhteistyöhön ja kumppanuuteen niiden vanhempien kanssa, jotka tukea tarvitsevat; vain siten voidaan edistää lapsen turvallisia, vakaita ja hoivaa tarjoavia suhteita (Garner A, Yogman, 2021).
Tämä on osa kymmenen artikkelin sarjasta lastensuojelun vaikuttavuustekijöistä.
Viitteet:
Adina J, Morawska A, Mitchell AE, McBryde M. Effect of Parenting Interventions on Perinatal Depression and Implications for Infant Developmental Outcomes: A Systematic Review and Meta-Analysis. Clin Child Fam Psychol Rev. 2022 Jun;25(2):316-338. doi: 10.1007/s10567-021-00371-3. Epub 2021 Sep 27. PMID: 34580804.
Allen ML, Garcia-Huidobro D, Porta C, Curran D, Patel R, Miller J, Borowsky I. Effective Parenting Interventions to Reduce Youth Substance Use: A Systematic Review. Pediatrics. 2016 Aug;138(2):e20154425. doi: 10.1542/peds.2015-4425. PMID: 27443357; PMCID: PMC4960727.
Arango C, Díaz-Caneja CM, McGorry PD, Rapoport J, Sommer IE, Vorstman JA, McDaid D, Marín O, Serrano-Drozdowskyj E, Freedman R, Carpenter W. Preventive strategies for mental health. Lancet Psychiatry. 2018 Jul;5(7):591-604. doi: 10.1016/S2215-0366(18)30057-9. Epub 2018 May 15. PMID: 29773478.
Armfield JM, Gnanamanickam ES, Johnston DW, Preen DB, Brown DS, Nguyen H, Segal L. Intergenerational transmission of child maltreatment in South Australia, 1986-2017: a retrospective cohort study. Lancet Public Health. 2021 Jul;6(7):e450-e461. doi: 10.1016/S2468-2667(21)00024-4. Epub 2021 Apr 30. PMID: 33939966.
Assink M, Spruit A, Schuts M, Lindauer R, van der Put CE, Stams GJM. The intergenerational transmission of child maltreatment: A three-level meta-analysis. Child Abuse Negl. 2018 Oct;84:131-145. doi: 10.1016/j.chiabu.2018.07.037. Epub 2018 Aug 4. PMID: 30086419.
Britto PR, Lye SJ, Proulx K, Yousafzai AK, Matthews SG, Vaivada T, Perez-Escamilla R, Rao N, Ip P, Fernald LCH, MacMillan H, Hanson M, Wachs TD, Yao H, Yoshikawa H, Cerezo A, Leckman JF, Bhutta ZA; Early Childhood Development Interventions Review Group, for the Lancet Early Childhood Development Series Steering Committee. Nurturing care: promoting early childhood development. Lancet. 2017 Jan 7;389(10064):91-102. doi: 10.1016/S0140-6736(16)31390-3. Epub 2016 Oct 4. PMID: 27717615.
Barrett J, Fleming AS. Annual Research Review: All mothers are not created equal: neural and psychobiological perspectives on mothering and the importance of individual differences. J Child Psychol Psychiatry. 2011 Apr;52(4):368-97. doi: 10.1111/j.1469-7610.2010.02306.x. Epub 2010 Oct 1. PMID: 20925656.
Coates J, Taylor JA, Sayal K. Parenting Interventions for ADHD: A Systematic Literature Review and Meta-Analysis. J Atten Disord. 2015 Oct;19(10):831-43. doi: 10.1177/1087054714535952. Epub 2014 Jun 10. PMID: 24915737.
Garner A, Yogman M; COMMITTEE ON PSYCHOSOCIAL ASPECTS OF CHILD AND FAMILY HEALTH, SECTION ON DEVELOPMENTAL AND BEHAVIORAL PEDIATRICS, COUNCIL ON EARLY CHILDHOOD. Preventing Childhood Toxic Stress: Partnering With Families and Communities to Promote Relational Health. Pediatrics. 2021 Aug;148(2):e2021052582. doi: 10.1542/peds.2021-052582. PMID: 34312296.
Gilbert R, Lacey R. Intergenerational transmission of child maltreatment. Lancet Public Health. 2021 Jul;6(7):e435-e436. doi: 10.1016/S2468-2667(21)00076-1. Epub 2021 Apr 30. PMID: 33939967.
Greene CA, Haisley L, Wallace C, Ford JD. Intergenerational effects of childhood maltreatment: A systematic review of the parenting practices of adult survivors of childhood abuse, neglect, and violence. Clin Psychol Rev. 2020 Aug;80:101891. doi: 10.1016/j.cpr.2020.101891. Epub 2020 Jul 23. PMID: 32745835; PMCID: PMC7476782.
Gross RS, Messito MJ, Klass P, Canfield CF, Yin HS, Morris PA, Shaw DS, Dreyer BP, Mendelsohn AL. Integrating Health Care Strategies to Prevent Poverty-Related Disparities in Development and Growth: Addressing Core Outcomes of Early Childhood. Acad Pediatr. 2021 Nov-Dec;21(8S):S161-S168. doi: 10.1016/j.acap.2021.04.005. PMID: 34740424; PMCID: PMC8574213.
Isobel S, Goodyear M, Furness T, Foster K. Preventing intergenerational trauma transmission: A critical interpretive synthesis. J Clin Nurs. 2019 Apr;28(7-8):1100-1113. doi: 10.1111/jocn.14735. Epub 2019 Jan 7. PMID: 30556334.
Jeong J, Franchett EE, Ramos de Oliveira CV, Rehmani K, Yousafzai AK (2021) Parenting interventions to promote early child development in the first three years of life: A global systematic review and meta-analysis. PLoS Med 18(5): e1003602. https://doi.org/10.1371/journal.pmed.1003602
Leijten P, Gardner F, Melendez-Torres GJ, van Aar J, Hutchings J, Schulz S, Knerr W, Overbeek G. Meta-Analyses: Key Parenting Program Components for Disruptive Child Behavior. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry. 2019 Feb;58(2):180-190. doi: 10.1016/j.jaac.2018.07.900. Epub 2018 Nov 26. PMID: 30738545.
Leijten P, Melendez-Torres GJ, Gardner F. Research Review: The most effective parenting program content for disruptive child behavior - a network meta-analysis. J Child Psychol Psychiatry. 2022 Feb;63(2):132-142. doi: 10.1111/jcpp.13483. Epub 2021 Jul 9. PMID: 34240409.
Levey EJ, Gelaye B, Bain P, Rondon MB, Borba CP, Henderson DC, Williams MA. A systematic review of randomized controlled trials of interventions designed to decrease child abuse in high-risk families. Child Abuse Negl. 2017 Mar;65:48-57. doi: 10.1016/j.chiabu.2017.01.004. Epub 2017 Jan 19. PMID: 28110205; PMCID: PMC5346446.
Lomanowska AM, Boivin M, Hertzman C, Fleming AS. Parenting begets parenting: A neurobiological perspective on early adversity and the transmission of parenting styles across generations. Neuroscience. 2017 Feb 7;342:120-139. doi: 10.1016/j.neuroscience.2015.09.029. Epub 2015 Sep 16. PMID: 26386294.
Marie-Mitchell, A., & Kostolansky, R. (2019). A systematic review of trials to improve child outcomes associated with adverse childhood experiences. American journal of preventive medicine, 56(5), 756-764.
Mikolajczak M, Brianda ME, Avalosse H, Roskam I. Consequences of parental burnout: Its specific effect on child neglect and violence. Child Abuse Negl. 2018 Jun;80:134-145. doi: 10.1016/j.chiabu.2018.03.025. Epub 2018 Apr 5. PMID: 29604504.
Mikolajczak M, Roskam I. Parental burnout: Moving the focus from children to parents. New Dir Child Adolesc Dev. 2020 Nov;2020(174):7-13. doi: 10.1002/cad.20376. Epub 2020 Oct 21. PMID: 33084244.
Mulder TM, Kuiper KC, van der Put CE, Stams GJM, Assink M. Risk factors for child neglect: A meta-analytic review. Child Abuse Negl. 2018 Mar;77:198-210. doi: 10.1016/j.chiabu.2018.01.006. PMID: 29358122.
Narayan AJ, Lieberman AF, Masten AS. Intergenerational transmission and prevention of adverse childhood experiences (ACEs). Clin Psychol Rev. 2021 Apr;85:101997. doi: 10.1016/j.cpr.2021.101997. Epub 2021 Feb 28. PMID: 33689982.
Nelson CA, Scott RD, Bhutta ZA, Harris NB, Danese A, Samara M. Adversity in childhood is linked to mental and physical health throughout life. BMJ. 2020 Oct 28;371:m3048. doi: 10.1136/bmj.m3048. PMID: 33115717; PMCID: PMC7592151.
Marie-Mitchell A, Kostolansky R. A Systematic Review of Trials to Improve Child Outcomes Associated With Adverse Childhood Experiences. Am J Prev Med. 2019 May;56(5):756-764. doi: 10.1016/j.amepre.2018.11.030. Epub 2019 Mar 21. PMID: 30905481.
Schoemaker NK, Wentholt WGM, Goemans A, Vermeer HJ, Juffer F, Alink LRA. A meta-analytic review of parenting interventions in foster care and adoption. Dev Psychopathol. 2020 Aug;32(3):1149-1172. doi: 10.1017/S0954579419000798. PMID: 31366418.
Shonkoff, J. P., Garner, A. S., Siegel, B. S., Dobbins, M. I., Earls, M. F., McGuinn, L., ... & Committee on Early Childhood, Adoption, and Dependent Care. (2012). The lifelong effects of early childhood adversity and toxic stress. Pediatrics, 129(1), e232-e246
Siverns K, Morgan G. Parenting in the context of historical childhood trauma: An interpretive meta-synthesis. Child Abuse Negl. 2019 Dec;98:104186. doi: 10.1016/j.chiabu.2019.104186. Epub 2019 Sep 27. PMID: 31569030.
Smith MV, Mazure CM. Mental Health and Wealth: Depression, Gender, Poverty, and Parenting. Annu Rev Clin Psychol. 2021 May 7;17:181-205. doi: 10.1146/annurev-clinpsy-071219-022710. PMID: 33962537.
Traub F, Boynton-Jarrett R. Modifiable Resilience Factors to Childhood Adversity for Clinical Pediatric Practice. Pediatrics. 2017 May;139(5):e20162569. doi: 10.1542/peds.2016-2569. PMID: 28557726.
van IJzendoorn MH, Bakermans-Kranenburg MJ, Coughlan B, Reijman S. Annual Research Review: Umbrella synthesis of meta-analyses on child maltreatment antecedents and interventions: differential susceptibility perspective on risk and resilience. J Child Psychol Psychiatry. 2020 Mar;61(3):272-290. doi: 10.1111/jcpp.13147. Epub 2019 Oct 30. PMID: 31667862; PMCID: PMC7065145.
Heidi Jussila
Psykiatrian, lastenpsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri (LT)
Heidi Jussila
Psykiatrian, lastenpsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri (LT)
Heidi Jussila on lääketieteen tohtori, psykiatrian ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri. Hän on suorittanut päihdelääketieteen erityispätevyyden. Heidi Jussila selvitti Turun yliopistossa vuonna 2021 tarkastetussa väitöstutkimuksessaan uusia mahdollisuuksia vaikuttaa raskausajan tupakka- ja päihdehäiriöihin liittyvään ylisukupolviseen vastoinkäymisten ketjuun - tarkastelun kohteena olivat erityisesti odottavan äidin raskausaikana heräävä vanhemmuus sekä odottavien äitien kokema stressi. Heidi Jussila on kiinnostunut erityisesti yhteiskunnassamme haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja heidän perheidensä palveluiden kehittämisestä sekä lapsuusiän kuormittavien, haavoittavien tai traumaattisten kokemusten vaikutusten vähentämisestä.