Traumatietoinen kohtaaminen lastensuojelussa

Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus tarjota asiakkaalle korjaavia kokemuksia, välttää uudelleen traumatisoimista sekä edistää traumoista toipumista. Tämä artikkeli on traumatietoisuutta koskevan neljän artikkelin sarjamme kolmas osa.

Traumojen yleisyys lastensuojelun kentällä korostaa traumatietoisuudelle keskeisten elementtien, kuten turvan, luottamuksen, voimaantumisen, valinnanvapauden ja yhteistyösuhteen tärkeyttä. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus tarjota asiakkaalle korjaavia kokemuksia, välttää uudelleen traumatisoimista sekä edistää traumoista toipumista. Traumatietoisen linssin läpi tarkasteltuna vaikeatkin tilanteet saavat uusia näkökulmia ja merkityksiä.

Traumatietoisuus luotiin viitekehykseksi, jonka periaatteet tarkoitettiin vastaamaan traumaa kokeneiden tarpeisiin (Leitch 2017, 2–3; Levenson 2017, 106; Knight 2019, 79–80; Atwool 2019, 26; Unick, Bassuk, Richard & Paquette 2019, 135; Levenson 2020, 288–290; Steinkopf ym. 2020, 2–3). Traumatietoinen hoito ajatellaan ja nähdään toimintana, jossa palveluita tuottava toimija kehittää ja ylläpitää systeemin kaikkien yksilöiden kykyä tiedostaa ja tunnistaa traumojen vaikutuksia sekä asiakkaissa että työntekijöissä ja joka reagoi traumakokemuksiin ja niiden vaikutuksiin siten, että vältetään yksilöiden uudelleen traumatisoitumista ja edistetään traumasta toipumista (Barto ym. 2018, 151; Bargeman, Smith & Wekerle 2021, 4).

Traumatietoista hoitoa ei kehitetty tarkoin määritellyksi hoitomuodoksi, vaan traumatietoisella hoidolla tarkoitetaan lähestymistapaa, joka pohjaa ihmisten vahvuuksiin ja jolle on ominaista ymmärrys traumoista ja niiden vaikutuksista, toipumista edistävä reagointi trauman mahdollisiin vaikutuksiin sekä pyrkimys luoda traumakokemuksia kohdanneille ihmisille mahdollisuuksia rakentaa uudelleen toimijuuden ja kontrollin kokemusta. Traumatietoisuudella ajatellaan olevan viisi keskeistä elementtiä: luottamus, turva, valinnanvapaus, yhteistyö ja voimaantuminen. Traumatietoisuus muokkautuu eri aloilla traumainformoidun lähestymistavan periaatteiden implementoinnin ja ammattilaisten koulutuksen myötä omanlaisiksi käytännöiksi. Yhteistä on, että näiden elementtien mukaisten toimintatapojen sisällyttämisellä asiakaskohtaamisiin pyritään vastaamaan asiakkaan mahdollisten traumakokemusten myötä syntyneisiin kokemuksiin heikentyneestä voimasta, kontrollista ja turvasta, sekä mahdollisesti lisääntyneisiin pelon tunteisiin. Traumatietoisuuteen liittyvä kirjallisuus on lähestymistavan kuvaamisen jälkeen kasvanut merkittävästi ja edellä mainittujen viiden elementin lisäksi kirjallisuudessa on listattu muitakin traumatietoisuuden periaatteita, kuten toivo ja kunnioitus. Huolimatta siitä, kuinka suuria vaikeuksia yksilö on elämässään kohdannut, jokaisella ihmisellä on vahvuutensa ja toiveita tulevaisuuttaan koskien - ja hän on jossain kohdin elämäänsä selvinnyt haasteistaan. Asiakastyön aika- ja resurssipaineet ohjaavat usein ammattilaista käymään suoraan käsiksi ongelmiin ja toisinaan myös asiakkaat voivat sitä odottaa, mutta keskeistä olisi pysähtyä myös sen äärelle, mikä on auttanut asiakasta selviytymään aiemmin. (Leitch 2017, 4–6; Levenson 2017, 106; Knight 2018, 79-80, 82; Atwool 2019, 26; Unick, Bassuk, Richard & Paquette 2019, 135; Levenson 2020, 288–290, 293–296; Steinkopf ym. 2020, 2-3.)

Turva traumatietoisuuden perusperiaatteena tarkoittaa fyysistä ja emotionaalista turvaa. Emotionaalinen turvallisuus syntyy yhteistyösuhteesta, jossa asiakkaan kokemus saa osakseen validointia, ymmärrystä ja tukea. Suhteen ennakoitavuus, luotettavuus ja häpeältä suojaaminen (engl. non-shaming) lisäävät asiakkaan turvan tunnetta. Työntekijän vuorovaikutuksen tulisi olla aitoa, eikä siinä saisi olla viitteitä tuomitsevuudesta tai uhkaavuudesta. Traumaattisista tapahtumista keskustellaan asiakkaalle sopivassa tahdissa, niiden merkitystä pohdiskellen. Työntekijän tulee olla kiinnostunut myös asiakkaan resilienssiä edistävistä tekijöistä sekä aiemmista ja nykyisistä tukevista ja suojaavista ihmissuhteista. Asiakkaan itsesäätelyä voidaan edistää rytmittämällä traumaattisia kokemuksia ja resilienssiä koskevia kysymyksiä: kysymällä ensin rauhoittumista edistäviä kysymyksiä ja vasta sen jälkeen mahdollisesti hermostoa aktivoivan kysymyksen, jonka jälkeen uudestaan rauhoittamista edistäviä kysymyksiä. Työntekijän havaitsemat sensoriset vihjeet, kuten asiakkaan hengitys, lihasjäykkyys, kasvojen väritys ja eleet ja asennot ohjaavat työntekijää kysymysten asettelussa ja tukemaan asiakkaan itsesäätelyä. (Leitch 2017, 5–6; Knight 2019, 82; Levenson 2020, 290, 293.) Traumatietoinen organisaatio huomioi myös fyysisen turvan näkökulmasta muun muassa toimiston huonekalujen asettelun ja yleisten tilojen viihtyisyyden ja työskentelytilojen yksityisyyden. Minimoimalla fyysisen ympäristön vaara- ja riskitekijät ja edistämällä viihtyisyyttä, voidaan asiakkaille viestiä, että tässä tilassa on turvallista olla. (Knight 2019, 82; Levenson 2020, 290, 293.)

Luottamus edellyttää avoimen ja rehellisen kommunikoinnin ylläpitämistä sekä työntekijän asettamia ja ylläpitämiä selkeitä ja johdonmukaisia rajoja. Luottamuksellisuutta tulee varjella siinä laajuudessa kuin se suinkin on aina mahdollista. Niissä tilanteissa, joissa luottamuksellisuutta joudutaan rikkomaan, tulisi asia kertoa ja selittää asiakkaalle etukäteen, mikäli vain mahdollista. Moni traumatisoitunut asiakas ei kykene luottamaan siihen, että toiset ihmiset olisivat lojaaleja, tukea antavia, hoivaavia tai vastuullisia. Asiakkaan aiemmat kokemukset hoiva- ja muista ihmissuhteista vaikuttavat usein siihen, miten hän on vuorovaikutuksessa auttavan tahon kanssa. Asiakkaan traumakokemuksiin voi usein liittyä luottamuksen menetys hoivaaviin tai auktoriteettiasemassa oleviin ihmisiin. Yhteistyösuhde ammattilaiseen tarjoaa mahdollisuuden korjaavalle kokemukselle luottamuksellisten suhteiden luomisessa. Ystävällinen ja kunnioittava kohtaaminen rakentaa luottamusta ja ihmisten välistä turvallisuutta. Työntekijä voi tarkoituksellisesti havainnoida asiakkaan mahdollisesti heikosti toimivia selviytymiskeinoja ja ottaa niitä lempeästi puheeksi asiakkaan kanssa. Luottamuksellisessa suhteessa asiakas voi mallintamisen ja korjaavien kokemusten myötä löytää ja oppia toimivampia keinoja. Luottamukseen liittyy myös asiakkaan auttaminen luottamaan itseensä sekä kykyynsä kehittyä tunteidensa säätelyssä ja elämäänsä liittyvien ongelmien ratkaisemisessa. (Knight 2019, 82; Levenson 2020, 293, 296.)

Voimaantuminen. Työskentelysuhteen tulisi olla asiakasta voimaannuttava; sen tulisi sallia asiakkaalle mahdollisimman paljon hallintaa omien tavoitteiden määrittelyssä ja asettelussa sekä niiden saavuttamiseksi tarvittavien keinojen löytämisessä. Riippumatta ammattilaisen toteuttaman intervention päätavoitteesta, asiakkaan oman elämänsä hallinnan kokemukseen ja asiakkaan osallisuuteen tulisi aina kiinnittää huomiota. (Knight 2019, 82; Talentia 2022, 16–17.) Työntekijän ja asiakkaan väliseen valtaan liittyvän epäsuhdan tietoinen neutralisointi on tärkeää. Työntekijän mahdollisten virheiden myöntäminen ja anteeksipyytäminen asiakkaalta mallintavat lupaa olla epätäydellinen ja inhimillinen. Konfliktitilanteissa työntekijän yhteistyö- ja neuvottelutaidot sekä kyky tehdä kompromisseja ja olla dialogissa mallintavat asiakkaille rakentavia tapoja ratkoa konflikteja ja välttää niiden muuttumista valtataisteluiksi. Kokemus jaetusta vallasta voi osaltaan edistää muutostyöskentelyä. Asiakkaan voimaantumisen kannalta on keskeistä kiinnittää huomiota myös käytettyyn kieleen ja sanoihin. Väheksyvät tai stigmatisoivat sanavalinnat voivat siirtyä osaksi ihmisen minäkäsitystä ja oman elämän narratiivia. Ihmisen käytös tulee pitää erillään ihmisestä   - vastahankaista, vihaista, passiivista, alistuvaa, avutonta tai liian reipasta käyttäytymistä ei tulkita ihmisen minuutta määritteleväksi, vaan asiakkaan voimaannuttaminen yhteistyösuhteessa voi tarkoittaa sitä, että asiakkaalle syntyy turvallinen tila tutkia käyttäytymisensä takana vaikuttavia kokemuksia sekä saavuttaa siten parempaa hallinnan tunnetta erilaisissa tilanteissa ja laajemmin elämässään. Ihmisten määrittelemistä kategorioiden ja stereotyyppien kautta on vältettävä. (Levenson 2020, 296.)

Valinnanvapaus. Asiakkaan voimaantuminen riippuu hänen valinnanvapaudestaan. Työntekijän tulee noudattaa sosiaalialan eettisiä ohjeita asiakkaan tietoisesta suostumuksesta ja asiakkaasta oman elämänsä asiantuntijana sekä kunnioittaa kulttuurista identiteettiä (Knight 2019, 82; Talentia 2022, 12, 15.) Asiakkailla on itsemääräämisoikeus ja sen toteutumiseksi asiakkaalla tulee olla riittävä ymmärrys työskentelyyn liittyvistä riskeistä ja hyödyistä, samoin kuin salassapitovelvollisuuden rajoitteista, jonka myötä asiakas voi valita missä määrin jakaa asioitaan. Valinnanvapautta on myös se, että huomioidaan, miten asiakas itse toivoo itseään kutsuttavan. Voidakseen tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, asiakkaan tulee tuntea olonsa riittävän turvalliseksi tutkiakseen ongelmaa ja ratkaisuja yhdessä työntekijän kanssa ja ottaakseen palautetta vastaan. Konfrontaatio voi tuntua uhkaavalta ja saada asiakkaan ylivirittyneeksi ja siten luoda epätasa-arvoisen valta-asetelman työntekijän ja asiakkaan välille. Sen sijaan aktiivinen kuuntelu ja esimerkiksi motivoiva haastattelu voivat vähentää asiakkaan tarvetta puolustusreaktioille.  (Levenson 2020, 294; Talentia 2022, 12, 15.)

Traumatietoinen yhteistyösuhde

on itsessään työkalu asiakkaan suhteessa olemisen kyvyn ja itsesäätelytaitojen kehittämiseksi. Asiakkaan suhteet työntekijään ja auttavaan systeemiin ovat avaintekijöitä asiakkaan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden tunteen palauttamisessa.  Työntekijän ja asiakkaan välinen suhde peilaa usein asiakkaan vuorovaikutussuhteita muihin ihmisiin asiakkaan eläessä uudelleen oman elämänsä narratiivia ja projisoimalla omia odotuksia yhteistyösuhteeseen. Työntekijän tuleekin aktiivisesti kiinnittää huomiota hänessä herääviin tuntemuksiin ja omaan kokemukseensa työskentelysuhteesta, jotta hän voi välttyä toimimasta samalla tavoin kuin ihmiset asiakkaan elämässä ovat aiemmin toimineet. Työntekijän toimiessa traumatietoisesti asiakas saa uudenlaisen kokemuksen ihmissuhteesta, mikä voi hyödyttää myös hänen muita ihmissuhteitaan ja hyvinvointiaan. Työntekijän ja asiakkaan välinen suhde nähdään keinona vahvistaa myönteisiä kehityskulkuja ja sen vuoksi traumatietoisen tuen toteuttamiselle lastensuojelussa tärkeää on työntekijöiden pysyvyys. Työntekijöiden jatkuva vaihtuvuus voi osaltaan uudelleen traumatisoida asiakkaita tuottamalla kokemuksen epäonnistuneesta suhteesta ja uudesta hylkäämisestä. (Bosk ym. 2020, 2-3; Levenson 2020, 294–295.)

Yhteistyösuhteen kannalta on keskeistä, miten työntekijä tarkastelee asiakkaan nykyisiä ongelmia. Tarkastellessaan asiakkaan tilannetta traumatietoisen linssin läpi, työntekijä voi nähdä asiakkaan nykyisen tilanteen olevan seurausta lapsuuden traumaattisten tilanteiden synnyttämistä ja nykyhetkessä toimimattomista selviytymiskeinoista. Sen sijaan, että työntekijä ajattelisi, mikä asiakkaassa on vialla, työntekijän tulisi pysähtyä kysymään sitä, mitä asiakkaalle on tapahtunut. 

Asiakkaan mahdollisesti osoittamaa vastustusta voidaan tarkastella asiakkaan tunteiden kaksijakoisuutena, haluna säilyttää tuttu olotila samalla, kun kaipaa muutosta. Vaikka työntekijän voi toisinaan olla vaikea ymmärtää, miksi asiakas vaikuttaa sabotoivan myönteistä muutosta tai herää epäilys, että asiakas valehtelee, tulisi työntekijän pyrkiä luomaan turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri, jossa muutoksen myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia voidaan yhdessä reflektoida ja tutkia. (Levenson 2020, 295–296.)

Hyvä yhteistyösuhde vahvistaa asiakkaan valinnanvapautta ja voimaantumista (Knight 2019, 82). Myötätuntoinen ja utelias suhtautuminen asiakkaaseen - hänen näkemyksiinsä ja kokemuksiinsa - välittää tunnetta yhteistyöstä ja kunnioituksesta. Pidättäytymällä neuvojen antamisesta työntekijä edistää asiakkaan voimaantumista ja autonomiaa. Aktiivinen kuuntelu ja avoimet kysymykset ovat sosiaalialalla tuttuja asioita, mutta traumojen näkökulmasta ne edistävät asiakkaan kokemusta itsestään tärkeänä ja arvokkaana yksilönä. Työntekijä ikään kuin toimii valmentajana asiakkaalle mallintaen suunnittelu- ja ratkaisutaitoja samalla, kun asiakas itse ohjaa prosessia. (Levenson 2020, 295.)

Joidenkin traumatietoisen tuen periaatteiden, kuten yhteistyön ja asiakkaan voimaantumisen, noudattaminen voi toisinaan olla haastavaa lastensuojelun kontekstissa, jossa keskiössä on aina lapsen etu. Työntekijät voivat joutua tekemään päätöksiä vastoin vanhemman toiveita. Myös vanhempien oma mahdollinen traumahistoria voi näkyä sekä käyttäytymisen tasolla että tunteiden säätelyn vaikeutena ja haastaa siten yhteistyösuhteen syntymistä sekä työntekijän empaattista vuorovaikutusta. Avun pyytäminen tai vastaanottaminen voi asiakkaan aiempien kokemusten takia herättää hänessä haavoittuvuuden tunnetta, ylivirittyneisyyttä tai säätelyn vaikeutta ja johtaa kiihtyneisyyteen tai siihen, ettei asiakas ole kosketuksissa omien tunteidensa kanssa. Lastensuojelun työntekijöiltä vaaditaankin kykyä sietää asiakkaiden haastaviakin tapoja olla suhteessa, jotta ammattilaiset voivat vähitellen edistää ja luoda asiakkaalle mahdollisuuden tulla turvalliseen yhteistyösuhteeseen tukea tarjoavan ammattilaisen kanssa. Erityisen keskeistä on työntekijän oma tunnesäätely tilanteissa, joissa asiakkaan tunteiden tai käyttäytymisen säätely ei toimi. Traumatietoisen linssin läpi tarkasteltuna asiakkaan haastavatkin tavat olla vuorovaikutuksessa voidaan nähdä suojautumisreaktioina haavoittuvuuden tunteille. (Bosk ym. 2020, 2; Levenson 2020, 290, 294.)

Työntekijän asiakkaalle osoittama empatia ja kunnioitus ovat usein ensimmäisiä edellytyksiä muutostyöskentelylle. Traumatietoinen yhteistyösuhde voi toimia korjaavana kokemuksena suhteessa olosta sekä viranomaisasioinnista. Traumatietoisen tuen suhdeperusteisuus on myös linjassa sen ajatuksen kanssa, että lasten ja perheiden kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden tulisi voida tehdä  psykososiaalista ja suhdeperusteista muutostyötä (Aaltio & Isokuortti 2021, 26).

Lue myös:

Tietoisuus traumoista ja niiden vaikutuksista

Miksi traumatietoisuus on tärkeää lastensuojelussa?

Traumatietoinen organisaatio ja johtaminen lastensuojelutyössä

Mikä lastensuojelussa on vaikuttavaa?

Tämä on osa kymmenen artikkelin sarjasta lastensuojelun vaikuttavuustekijöistä.

• Tue varhaisessa vaiheessa
• Tue moniammatillisesti
• Tue vanhemmuutta
• Tue vanhempien mielenterveyttä
• Toteuta interventiot kotikäynnein
• Vahvista lapsen ja perheen sosiaalista tukea
• Rakenna lapsen resilienssiä
• Edistä lapsiperheiden sosioekonomista tilannetta
• Edistä sitoutumista interventioihin
• Hyödynnä traumainformoitua lähestymistapaa 

Viitteet:

Aaltio, E. & Isokuortti, N. 2021. Lastensuojelun tutkimusperustan vahvistamisen haasteita ja mahdollisuuksia. Kasvun tuki. 1 (2), 21-29.

Atwool, N. 2019. Challenges of operationalizing trauma-informed practice in child protection services in New Zealand. Child & Family Social Work. Vol. 24, 25-32.

Barto, B., Dym Bartlett, J., Von Ende, A., Bodian, R., Noroña, C. R., Griffin, J., Goldman Fraser, J., Kinniburgh, K., Spinazzola, J., Montagna, C. & Todd, M. 2018. The impact of a statewide trauma-informed child welfare initiative on children’s permanency and maltreatment outcomes. Child Abuse & Neglect. Vol. 81, 149-160.

Bargeman, M. Smith, S. & Wekerle, C. 2021. Trauma-informed care as a rights-based “standard of care”: A critical review. Child Abuse & Neglect. Vol. 119, 1-10.

Bosk, E., Williams-Butler, A., Ruisard, D. & MacKenzie, M. 2020. Frontline Staff Characteristics and Capacity for Trauma-Informed Care: Implications for the Child Welfare Workforce. Child Abuse & Neglect. Vol. 110, 1-12.

Knight, C. 2019. Trauma Informed Practice and Care: Implications for Field Instruction. Clinical Social Work Journal. Vol. 47, 79–89.

Leitch, L. 2017. Action steps using ACEs and trauma-informed care: a resilience model. Health and Justice. Vol. 5, 1-10.

Levenson, J. 2017. Trauma-informed Social Work Practice. Social Work. Vol. 62, No. 2, 105-113. 

Levenson, J. 2020. Translating Trauma-Informed Principles into Social Work Practise. Social Work. Vol. 65, No. 3, 288-298.

Steinkopf, H., Nordanger, D., Siege, B. & Milde, A. M. 2020. How do staff in residential care transform Trauma-Informed principles into practice? A qualitative study from a Norwegian child welfare context. Nordic Social Work Research. 2020. Vol. ahead-of-print, 1-15.

Talentia. 2022. Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Viitattu 30.8.2023. https://talentia.lukusali.fi/#/reader/4fb08bf6-d9e1-11ed-bdad-00155d64030a

Unick, G. J., Bassuk, E., Richard, M. & Paquette, K. 2019. Organizational Trauma-Infomed Care: Associations With Individual and Agency Factors. Psychological Services. Vol. 16, No. 1, 134-142.